" Mä etsin yhä kotia *vink vink*" |
Pennut ovat jo kahdeksan viikon iässä, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat saaneet matokuurin ja sen jälkeen ensimmäiset rokotteensa. Niin se aika vaan taas menee.. Pennut vaikuttavat yhä isoihin kissoihin verrattuna kovin pieniltä ja hentoisilta, mutta painot kertovat toista; Paradise on jo rikkonut kilon rajan, Dico ei ole enää kaukana ja Queenekin painaa reilut 850 grammaa. Kompakteja lihaspakkauksia siis, nämä lapset :)
Rokotusreissu meni kaiken kaikkiaan hyvin. Automatka oli lähilääkärille vain muutaman kilometrin mittainen, ja sen aikana pennut eivät päästäneet ääntäkään - itämaistunnelmaa yllä piti tosin myös mukana ollut mummi, joka näytti lapsille huonoa esimerkkiä huutamalla kurkku suorana molempiin suuntiin.. Pöydällä tietysti tutisivat ainakin vähän kaikkien tassut, eniten tilannetta jännitti jättitassu Paradise, joka myös toi pahan mielensä julki ääntään käyttämällä. Kokonaisvaikutelma oli kuitenkin positiivinen, lapset saivat rokotteet eikä tarkastuksesskaan ilmennyt mitään sen kummempaa. Uudestaan kuukauden kuluttua.
Myös tälläinen namu on kotia vailla. |
Viime viikonloppuna pennut saivat vieraan, ja niinhän siinä kävi, että kuvissakin parhaat puolensa hyvin esiin tuova Queene hurmasi itselleen ihmisen. Neiti on siis varattu, emmekä siitä enää kyselyitä ota. Pennut osoittautuivat vieraan suhteen varsin rohkeiksi ja itsevarmoiksi, suorastaan röyhkeiksi - hiuksilla yritettiin kovasti leikkiä, ja jalkojen yli juostiin vailla hiventäkään ujoutta. Kolmikolla riitti vauhtia aivan uskomattoman pitkään, väsy tuli vasta yli tunnin riehumisen jälkeen. Vieraskoreita nämä eivät siis ole :)
E-pentueesta varattavissa ovat vielä siis molemmat pojat, näyttelytoimintaankin "soveltuva" Divine Comedy ja Paradise, josta mutkahäntä tekee lemmikkitasoisen. Molemmat pojat ovat sosiaalisia ja aktiivisia, joskin Comedy on ikiliikkuujaveljeensä verrattuna huomattavasti rauhallisempi - järkevämpi. Lisäksi suklaa on hiljainen kissa, toisin kuin Paradise, jolta irtoaa kommenttia oli asia mikä hyvänsä. Paradise siis sopii niille, jotka haluavat aktiivisen kissan, ja jaksavat myös kuunnella sitä. Kaikki itämaiset ovat parhaimmillaan kun niillä on seuraa, mutta Paradisen kohdalla vaatimus on ehdoton - ainoana kissana se tulee tekemään omistajansa ja itsensä hulluksi.. Dico puolestaan sopii rauhallisempaa yksilöä kaipaaville, joskaan sekään ei ole mikään sohvatyyny, vaan kaipaa aktivointia ja seuraa siinä missä sisaruksensakin.
Kuvia..
Divine Comedy - varattavissa
Faerie Queene - varattu
1 kommentti:
Hieno klassinen tabby -haamukuvio tuolla yksivärisellä pojalla! Suloisia ovat kyllä kaikki!
Lähetä kommentti