31.7.2012

Välimerellinen SUROK

Photobucket
Photobucket

Pitkästä aikaa näyttelyraporttia, edellisen kerran sellaista sai kirjoitella kai joskus tammi-helmikuussa.. Aika rientää.

SUROKin näyttelyyn Espoossa osallistuimme miehityksellä Yuki, Daisy ja Risto. Poikkeuksellisesti olimme paikalla sunnuntaina, lauantaipäivä kun meni luovuttaessa Tupsua uuteen kotiin. Bicolorin kotiutumisprosessi on lähtenyt kuuleman mukaan hyvin käyntiin, tyttö on hyvin leikkisä ja luottavainen kaikkia kohtaan. Hyvä Fuchi ja Lillan, kiitos ihanasta ja sosiaalisesta jälkikasvusta ♥

Näyttelyaamu alkoi taas tutuissa merkeissä hotelliaamiaisen ja Yukin sängyn alta pyydystämisen merkeissä. Eläinlääkärintarkastuksessa kohdalle osui "lottovoitto", eli satunnainen sienitesti joka otettiin Daisysta. Tuloksista ei ole kuulunut mitään, mutta eipä meitä paikalta poistettukaan, uskomme siis ettei sientä meillä edelleenkään ole. Tarkastuksen jälkeen pääsimme purkamaan tavaramme tilavaan halliin, tässä vaiheessa täytyy hehkuttaa sturdin ihanuutta. Hyvästi häkkien ja vaijereiden kanssa temppuilu sekä hysteeriset naurunpyrähdykset verhojen nurinpäin asettamisen jälkeen.

Photobucket

Arvostelut rytmittyivät oivallisesti pitkin päivää. Molemmat tabbyt olivat Martein Tausenin pöydällä heti aamusta, Yuki taas Marjatta Koskenkankaalla myöhemmin päivällä. Paikalla oli kasvateistamme myös Indie (Cinderella), jonka arvostelua emme valitettavasti ehtineet seuraamaan. Tuomari oli kuulemma kehunut tyttöä kauneimmaksi näkemäkseen pitkäkarvaiseksi sinitiketiksi, kasvattajat hurisevat tyytyväisinä kommentille :) Indiestä on tosiaan tullut todella kaunis (ja iso!) sininen neiti upeilla silmillä ja kauniilla ilmeellä - suuri oli kiusaus kaapata kaunotar mukaan kotiin lähtiessä. Indiestä löytyy kuva Hurineesiasta, tyttö on tullut pitkän kroppansa ja vähän Daisyä paremman tyyppinsä puolesta emoonsa, mutta löytyy sinisestä myös isä Skyetä. Grimmien isä oli myös paikalla sunnuntaina, aivan ihana mies ♥ Kummasti vain vaikutti kovin Daisymaiselta silkkiturkkeineen ja pienine pincheineen...

Daisy sai ensimmäisen CAC-sertinsä ja kehuja hienosta kuviosta, turkinlaadusta ja silmien väristä. Kontrastia voisi olla turkissa enemmän, kuin myös pituutta hännässä ja vahvuutta leuassa. Pään linjat tuntuivat tuomarin mielestä olevan ihan kohdallaan, korvat saisivat olla alempana. Monella tapaa hyvin samanlainen arvio tytöstä kuin aiemmin.

Pöydällä tabby oli tavalliseen tapaansa vähän levoton, jutteli ja rimpuili, joskin rauhoittui päästyään tuomarioppilaan syliin. TP-valinnoissa suklaan käytöksestä sai olla pelkästään ylpeä, niin hyvin tyttö antoi itseään venyttää. Jatkoon ei päästy, mutta eipä se haittaa.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Onneksi edes kissat osavat esiintyä kuvissa edukseen...

Risto olikin vuorossa heti Daisyn jälkeen, ja kunnia pojan näyttämisestä lankesi vielä kerran meille. Risto sai paljon samanlaista palautetta ulkonäöstään kuin Daisy, eli leukaa ja pään korkeutta saisi olla enemmän kuin myös pituutta hännässä. Siskoonsa verrattuna pojalla on kuitenkin paremmat mittasuhteet pitemmässä kropassaan, parempi kontrasti kuviossa sekä paremmin sijoittuneet korvat. Myös Risto käyttäytyi hienosti TP-valinnoissa (ja myös pöydällä), sertin sai tämäkin tabby mutta paneeliin ei päässyt. Risto on nyt leikattu ja siirtynyt sijoituskotinsa omistukseen, sukua jatkavat kaksi Rimppakintun A-pennuista.

Photobucket
FoxyPaw's Baron..
Photobucket
.. ja sen tytär. Kovin ovat samannäköisiä, joskin ainakin ilmeensä Yuki on saanut emoltaan.

Yukin viitosluokan sertinmetsästys vaikuttaa kovin kivikkoiselta tieltä. Ulkonäköä olisi, suurimmat moitteet tulivat turhan lyhyestä profiilista eikä hieman lakastumisvaiheessa oleva turkkikaan tuomaria haitannut. Lady vain ei  tykkää touhusta yhtään, vaan urputtaa ja mököttää pöydällä ja TP-valinnoissa minkä kerkeää. Saattaa siis olla, että Yukin näyttelyura jatkuu vasta kastraattiluokissa sitten joskus,  varsinkin kun seuraavaa näyttelyä sasi taas odottaa vuoden turkin kasvua odotellen. Sertin sai kuitenkin, eikä käynyt kiinni tuomariin tai esittäjään :)

Muu liikenevä aika kuluikin näyttelypäivänä tuttujen kanssa rupatellessa ja kissoja ihastellessa. Ostoksiakin ehdittiin tehdä, lähinnä kissanhiekkaa ja ruokaa. Kaikenkaikkiaan näyttely oli kiva kokemus, jos lukuun ei oteta hallissa iltapäivällä vallinnutta välimerellisen painostavaa ilmastoa ja auringossa kiehuvan kuumaksi paistunutta autoa kotiinlähdön koittaessa. Tietysti kesän hellepiikin täytyi sattua juuri tälle viikonlopulle...

25.7.2012

Akrobaatteja


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Niin on ruokalautaselta kadonnut kaksi nälkäistä suuta; M&M sanoivat viikonloppuna hei hei lapsuudenkodille, äidille ja muille kissakavereille lähtiessään kumpikin tahoilleen uuteen kotiinsa. Mirella päätyi Pohjois-Pohjanmaalle, Miska puolestaan vähän lähemmäs itäiseen Suomeen. Molempien kotiutuminen on alkanut hyvissä merkeissä, leikkien ja kissakavereihin tutustuen. Koti-ikävästä norskit eivät kuulemma ole kärsineet, hyvä niin. Meillä nyt tietysti ikävä, ihmisillä, emo- ja siskokissalla sekä, yllättäen, Sunalla, joka on usein huudellut kadonneiden palleroiden perään. Kumma tapaus ;)

Tupsulle sanotaan tämän postauksen myötä blogissa hei hei, tyttö lähtee lauantaina pääkaupunkiseutua kohti, jossa pientä jo innokkaasti odotetaan.

Kaikille ei kuitenkaan, onneksi vielä sanota hyvästejä, vaan silmän ja mielen ilona kotona pyörivät vielä 10 viikkoiset itämaislapset. Timantit pääsivät viikon alussa viimein tarhaan, ja voi sitä riemun ja riehunnan määrää, joka pian seurasi pentujen opittua kiipeilemään puissa. Melkoisia akrobaatteja ovat oksilla keikkuessaan, aina välillä tosin saa säikähtää jonkun siimahännän yrittäessä jotain riskialtista. Verkossa eivät ole vielä kiipeilleet, onneksi. Valjastelu saattaa näillä jäädä väliin, sillä ovat painostaan huolimatta niin sirorakenteisia, että kaikki valjaat ovat auttamatta liian suuret...

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Oikeasti pojan silmät ovat oikein kauniin vihreät...

Vielä varmasti omaa kotiaan vailla on ihana Heartimme, jota taitaa vaivata sinisen kissan kirous. Meillä ne ovat aina olleet siniset (yleensä myös pentueensa kauneimmat), jotka ovat saaneet odottaa omia ihmisiään muita kauemmin. Mistä tämä johtuu, sitä emme osaa arvailla :)

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Kaikki tuntuvat rakastavan Coraa, tehdäänpä siis tytöstä pieni paljastus ettei kilpparia ihan prinsessaksi luulla... Cora haisee, aina. Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista - tämä kuvaus taitaa sopia paremmin D-pentueen poikiin, (jotka ovat muuten todella kultaisia pikku hurmureita, ja tuoksuvat aina ihanalle) kuin rasavilliin poikatyttöömme. "No jaa, on sitä olemassa parempaakin tekemistä kuin pyllyn peseminen", tuumaa Cora ja säntää laatikolta suoraan riehumaan.

Photobucket
Photobucket

Äiti vahtii...

Photobucket

.. kuten myös Daisy.

Photobucket
Kuka se siellä?
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket



Photobucket
Photobucket
Photobucket
Puuhun menossa...
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

19.7.2012

Eroahdistus iskee

Photobucket

Tätä postausta kirjoitetaan epätietoisuuden ja haikeuden tunnelmissa. Kolme kuukautta kului taas niin nopeasti, liian nopeasti, ja nyt on taas luovutusaika käsillä. Maanantaina pennut täyttävät 13 viikkoa. Huomenna niistä ensimmäinen lähtee matkalle uuteen kotiinsa, ylihuomenna toinen. Kolmas viipyy kotona vielä viikon pidempään, onneksi. Saa sopeutua kissamäärän vähenemiseen ja rakkaiden pentujen poismuuttoon vähän vaiheittain. Hirveän masentavaa tekstiä, uusissa kodeissa odotetaan tulevaa varmaan vähän iloisemmissa tunnelmissa ;)

Maanantaina pennut saivat uusintarokotuksensa sekä puuttuvat merkinnät rekisterikirjoihin. Kaikki saivat terveen paperit, ja käyttäytyivät oikein mallikkaasti. Tarkastuksen lisäksi pentujen hermoja koeteltiin pitkähköllä papereiden täyttämisprosessilla, kolmikko tosin taisi nukkua sen aikana onnellisesti boksissaan. Uninen äänettömyys jatkui kotiin asti, jossa virtaa taas riitti oikein mukavasti...

Tässä pentujen kaksitoistaviikkoiskuvat, viimeiset meidän ottamamme Mirellasta ja Miskasta. Ikävä iskee taas etukäteen, vaan vollottamiseen ei ole aikaa, papereiden printtaus kun on taas jotenkin jäänyt edellisen illan kiusaksi.

Photobucket
Photobucket
Aina joku pitää jossain hirveää ääntä, kun pennut pääsevät ulos... Miskaa taas hieman jyrinä jännitti.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Mirellaa ei taas pitkään pidätelty menemästä metsään.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Tupsu kreppitukka - mistä lie johtuukin dilupentujen turkin kihartuminen?
Photobucket
Photobucket