5.3.2013

URKkia

Photobucket
Kuva: Heikki Siltala

































Viime lauantaina URKkeilimme Coran kanssa Helsingin Vuosaaressa mahtavan tummien silmänalusten ja alituisten haukotusten riivaamana. Syy ihmisväen väsymykseen oli Cora-konnanpoikanen, joka oli yksin matkustavana kissana itkenyt ikäväänsä suureen ääneen koko perjantai-lauantai välisen yön ajaen meidät lähes hermoromahduksen partaalle. Toiste emme tee sitä virhettä, että veisimme itämaisen ainoan kissana hotelliin..

Väsymyksestä huolimatta lauantai sujui oikein mukavissa merkeissä, eikä toimettomia hetkiä päässyt syntymään arvosteluja seuratessa sekä odotettujen ja yllättävien tuttavien kanssa kuulumisia vaihdettaessa. Mahtui päivään vielä yhden Birman valmistumisjuhlakin, nuori sininaamio sai näet nimensä eteen ansaitusti IC. Arvostelut ja paneeli sujuivat pienessä näyttelyssä ripeästi, ja kotimatka pääsi alkamaan jo puoli viiden aikoihin. Valoisaa riitti pitkän matkaa, ja väsymyksen pystyi välttämään kahvilla.

Kaiken kaikkiaan URK oli varsin mukava näyttely, vaikkakin järjestelyissä oli paikoin suuriakin puutteita; häkkipaikkojen kanssa saimme säätää aamulla tovin niiden kadottua ilmeisesti pystytystalkoissa, ja luettelossa ja arvosteluseteleissä oli melkoisen suuria huolimattomuusvirheitä aina kirjainten puuttumisesta kissan vanhempien vaihtumiseen. Myös itse näyttelyhalli oli melkoisen ahdas, ja ulko-ovesta kävi veto joka teki ostosten tekemisestä melkoisen epämukavaa. Paljon on siis vielä parannettavaa..

Photobucket
Kuva: Petri Jaakkola
Photobucket
Kuva: Petri Jaakkola
Photobucket
Kuva: Petri Jaakkola
Photobucket
Kuva: Petri Jaakkola

Konna ei suinkaan osoittanut aamupäivästä arvostelujen aikaan minkäänlaisia merkkejä väsymyksestä. Kommenttia Coralta tuli jatkuvasti, ja jalkoja tuntui mahan alla viuhtovan ainakin kahdeksan. Ei tosin ole mikään ihme, että tyttöä jännitti, onhan konnan näyttelykokemus jäänyt syksyiseen Kuopion näyttelyyn. Jännityksestä huolimatta - vaiko siitä johtuen - Cora käyttäytyi pöydällä oikein mallikkaasti, antoi pyöritellä itseään ja taisipa kehrätä koko arvostelun läpi.

Tulokseksi Cora sai näin nuortenluokassa EX1, tuomarina tytöllä kuten myös Nipsulla oli Michael Edström.  Kehuja tuli kropan rakenteesta ja mittasuhteista, turkista ja kilpparivärien jakaumasta. Korvat saisivat olla alempana, ja päässä enemmän korkeutta, vaikka profiili itsessään on suora. Hämmentyneen kissanuoren pyöreiden lamppusilmien kanssa on vielä toivoa, nyt sormet ja varpaat pystyyn että ne vihertyisivät! TP-valinnoissa Cora ei olisi millään meinannut pysyä nahoissaan, jatkoon meni punatabby lyhytkarva.

Photobucket
Photobucket

Nipsu kilpaili luokassa 11 molempina päivinä, ja käyttäytyi vallan mainiosti pöydällä - puski esittäjää eikä ollut lähdössä yhtään minnekään. Myös lauantain TP-valinnoissa tämä "pentu 6-10 kuukautta" rimpuili ja sihisi kilpakumppaneilleen onneksi suhteellisen vähän, nelikiloinen pitkä itämainen kun ei ole mikään helppo venytettävä jos se päättää heittäytyä hankalaksi.. Sturdissa ääntä lähtikin sitten enemmän, ja ulos yritettiin livahtaa ovelasti useaan otteeseen muka änkemällä syliin. Fiksu poika, ei voi muuta sanoa.

Nipsu oli lauantaina Coran tapaan Edströmin pöydällä, sunnuntaina tuomarina oli Dietmar Sagurski. Viime näkemästä poika on kasvanut todella raamikkaaksi ja lihaksikkaaksi kollinaluksi, mitä tuomarit kehuivat. Pään linjat ovat pojalla hyvät, korviin toivottaisiin lisää kokoa ja silmien väri voisi olla parempi - kehitys onneksi jatkuu vielä, ja tällä hetkellä suunta vaikuttaa oikein lupaavalta. Nipsun sijoituskoti oli pessyt pojan näyttelyä varten, ja sen huomasi; pojan turkki oli upeassa kunnossa, ja puuhkahännästä olisi riittänyt antaa myös Cora-siskolle. Iso kiitos siis pojan näyttelykuntoon laittamisesta!

Nipsu sai molempina päivinä EX1, ja kutsun TP-valintoihin, joissa lauantaina poika oli kolmas viidestä. Seuraavassa näyttelyssä poika jahtaakin jo sertejä :)

Vielä vähän kuvia Nipsusta, ja jälleen kerran suuri kiitos ja kumarrus kissojamme kuvanneille upeista kuvista.

Photobucket
Kuva: Petri Jaakkola
Photobucket
Kuva: Petri Jaakkola
Photobucket
Kuva: Petri Jaakkola

Ei kommentteja: