6.3.2013

Huiskanheilutusta

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Tämän viikon kuvat olisivat olleet karkkiväreissä, ellen olisi huiskaleikkien alussa huomannut vaihtaa valkotasapainoa. Nyt tietysti harmittaa aivan hirveästi että näin pääsi tapahtumaan, vahinko kun olisi tuottanut ihan mielenkiintoisia kuvia. No, onneksi on sentään muutama karkkikuva, ja loppuihin saimme kerrankin vangittua auringonnousun.

Kulunut viikko on mennyt lähinnä rentoutuessa ja pentujen osalta tietysti tuttuun tapaan ennemminkin riehuessa. Ihmisillä on meneillään hiihtolomaputki, joten huiskanheiluttajia ja mahanrapsuttajia riittää näin kahden viikon ajaksi, kissat kiittävät. Pieni poikkeama arjessa oli rekisterikirjojen saapuminen viime viikon lopulla, tällä kertaa niiden kanssa on ollut tosin pientä säätämistä - Queenen nimeen oli päässyt putkahtamaan  kirjoitusvirhe, ja nyt taistelemme sen puuttuvan e-kirjaimen puolesta. Onneksi kyse on lähinnä paperien pyörittelystä, uskomme vahvasti että asia saadaan seuraavaan postaukseen mennessä järjestetyksi.

Sitten huiskaleikkikuvia, ensin saatte hieman heilahtanutta todistusaineistoa poikien rämäpäisestä metsästyksenharjoittelusta. Poikia on kysytty, mutta näyttää vahvasti siltä, että kumpikin on vielä vapaana. Jos pieni ja vilkas pitkäkarva (miksei kaksikin) siis kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä :)

Photobucket

Mystinen suklaapantteri vaanii..

Photobucket

... ja iskee!

Photobucket
Photobucket

Paradisen perusilme.

Photobucket

Haamutabby vaanii..

Photobucket

.. haastaa veljen..

Photobucket

.. ja varastaa saaliin.

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Onnistuu Paradisekin, on välillä jopa niin vauhdikas että pelottaa veljensä visusti taka-alalle. 

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Tai sitten ei - Dico yllättää ja paljastuu suuremmaksi pedoksi kuin miltä vaikuttaa.

Photobucket

Yllätys-Cora.

Queene on aivan yhtä innokas peto huiskien suhteen, mutta toteaa usein olevansa liian hieno alentuakseen taistelemaan lelusta veljiensä kanssa. Tämä saalistaja iskee salaa vaanien, silloin kun huiskanheiluttaja sitä vähiten osaa aavistaa..

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Vauhdikas sieppaus - Daisy-emoa hieman hirvittää..

Photobucket

Pienet naskalikynnet pitävät hyvin erilaisissa kankaissa, erityisesti farkkuja pitkin olisi niiin ihana kiivetä huiskaa tavoittamaan..

Photobucket

Aamujooga on paikallaan kaiken riehumisen välillä..

Photobucket
Photobucket

.. ja aika ajoin täytyy muistaa pysähtyä hetkeksi ja rentoutua.

Photobucket
Photobucket

Auringonpalvontaa, Paradise ei ymmärrä Queenen riippuvaisuutta lämpöön.

Photobucket

2 kommenttia:

Christal kirjoitti...

Paradisen "perusilme" on kyllä vähän sellainen 'Jätkä on ihan pihalla, kujalla ja kuutamolla' :D Suloinen <3

Tiina ja Marleena kirjoitti...

Kaikki ei voi - eikä toisaalta tarvitsekaan - olla järjen jättiläisiä :) Paradise on niitä onnellisia, jotka viipottavat häntä pystyssä menemään liikoja asioita miettimättä.