27.3.2013

Nom nom, pääsiäistipuja!



Ensinnäkin, videomateriaalia pentujen riehuhetkestä viikolta 11 - tarkoitus oli tehdä viime postauksesta videopostaus, mutta koska nettiyhteydet täällä Pohjois-Karjalan perukoilla ovat mitä ovat, jäi se tähän postaukseen. Joko uskotte itämaisten vilkkauteen?

Pennut ovat nyt 12 viikkoa, ja saaneet tehosterokotteet ja sirut nahan alle maanantaina. Eläinlääkäri myös tutki koko sakin, kaikki ovat terveitä ja hyväkuntoisia kissanalkuja :) Hieman minejä taas jännitti tutkimustoimenpiteet ja tökkiminen, mutta enemmiltä paniikkikohtauksilta säästyttiin ja autossakin reissattiin taas ihan kiltisti.

Pojilla ja pienessä määrin myös Queenella ovat silmät rähmineet viikonlopun aikana, ongelman laajuuden näette kuvista. Rähmää on lähinnä kertynyt silmän sisänurkkaan, eikä muurautumista tai muita silmän ärtyneisyyden merkkejä ole esiintynyt. Yleiskunnoltaan pennut ovat myös olleet koko ajan terveitä. Konsultoimme lääkäreitä asiasta, ja he arvioivat syyksi herpesvirustartuntaa, johon eivät siis tipat oikein auta. Seurailimme siis alkuviikon silmien tilannetta välillä niitä puhdistaen, ja nyt ne ovat kaikilla taas normaalitilassa. Uskomme siis, että virus on tältä osin voitettu :)

Sitten pääsiäistunnelmiin, pahoittelemme lievää valopesua, josta pennut ovat välillä kuvissa kärsineet.

 photo E12222_zpsa961ffc9.jpg
 photo E12212_zpscdabd19d.jpg
 photo E12266_zps934c2c10.jpg

Paradise on aivan omaa luokkaansa - poika suhtautuu kaikkiin kynsiinsä saamiinsa leluihin niin posessiivisesti, että murisee ja sihisee kaikille, jotka yrittävät lelua tulla ryöstämään. Leuat tietysti pysyvät niin tiukasti kiinni, ettei lelua välillä saa pojalta pois sitten millään. Kumma tapaus :)

 photo E12239_zps96aa82d9.jpg

"Saanks mä veli vähän.."
"Et varmasti SHHHHH!"

 photo E12191_zps64b4dd7d.jpg
 photo E12195_zps836960a1.jpg

Queene ja Comedy osaavat sen sijaan leikkiä kiltisti, myös muiden kanssa.

 photo E12127_zps298014f1.jpg
 photo E12137_zpse3179581.jpg
 photo E12116_zps1e734b14.jpg
 photo E12104_zps05d48399.jpg
 photo E12061_zps53d2fd57.jpg
 photo E12072_zps89acaf87.jpg

Yllätys!mummi

 photo E12122_zps229a68af.jpg
 photo E12085_zps73ad565f.jpg
 photo Ekouml12203_zpsfb4fa7a2.jpg
 photo Ekouml12145_zps5fd0d24b.jpg
 photo Ekouml12224_zpsaa4e8047.jpg

"Sur sur njauuuu, olen lentokone!"


Ei kommentteja: