13.2.2013
Kuvasaastetta viikolta 6
Nämä lapset rakastavat kameraa. Mitä muutakaan selitystä voi keksiä sille, että kolme itämaista pysyy minuuttitolkulla paikallaan täysin virkeinä ja aivan uudessa paikassa. Ja kaiken lisäksi vielä haukottelevat, pesevät varpaitaan ja muuten keimailevat kuvaajalle. Aivan ihania!
Lapsilla on nyt kasassa kuusi viikkoa, ja vauhti sen kuin lisääntyy - Daisyn pennut ovat kaikkialla, koko ajan, sylissä, roikkumassa jalassa, kiipeilypuussa, sängyn alla, nukkumassa.. Ja yrittämässä yhä sinnikkäämmin pentuaitauksen yli. Ruokavalio on monipuolistunut ja päivässä tarjottavan ruoan määrä lisääntynyt, eikä nirsoilua ole ilmennyt. Myös hiekkistä osaa käyttää jokainen, eli arki on meille ihmisille varsin helppoa. Ja kukapa ei nauttisi pienten, sosiaalisten viikareiden tarkkailusta ja leikittämisestä..
Kaikki lapset ovat varattavissa ja lapsoset alkavat olla sen verran isoja, että niihin alkaa olla mielekästä tulla tutustumaan. Lisätietoja pienistä saa blogin ja facebookin kautta sekä erityisesti sähköpostitse ja puhelimitse, yhteystiedot löytyvät kotisivuilta.
Ja nyt on taas aika viikottaisen kuvatulvan, ensimmäisenä mini-Vinski Paradise.
Queene-neidin vuoro on keimailla seuraavaksi..
.. ja suklaamuru Comedy on tällä kertaa loppuhuipennus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tämä kolmikko on ehkäpä suloisinta, mitä olla voi. ♥♥♥
Lähetä kommentti