20.2.2013

Ken onkaan sohvan valtias

Photobucket

Viime viikoilla uumoilemamme pentuinvaasio tapahtui sitten alkuviikosta; mini-Vinski Paradise keksi ensimmäisenä, kuinka aitauksesta tullaan yli, ja sen jälkeen kolmikkoa ei pidätellyt enää mikään. Nyt kolmeen pieneen porsaaseen kissanpentuun voi törmätä missä vaan viipertämässä, tai oikeastaan riehumassa, sillä sitä ne kaikkein eniten tekevät. Patterin ja sänkyjen välit ynnä muut pienele kissalle vaaralliset paikat olemme tietysti tukkineet, itse asiassa emme edellisiä olleet edes ehtineet purkaa... Koti on siis niin turvallinen kuin vain suinkin voi pennuille temmeltää, onneksi kaikki kolme ovat vielä niin ketteriä, etteivät onnistu saamaan itseään paikkaan josta eivät pääse pois :)

Tämän viikon kuvasaaliina eräs riehuhetki normaalien pönötyskuvien sijaan, jotta pentujen aktiivisuus (ja pörröisyys ♥) välittyisi paremmin.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Nokkimisjärjestyksen selvittelyä; Dicolla ja Queenella on selvästi eriävät näkemykset siitä, kuka sohvan suurin kingi on.

Photobucket
Photobucket

Myös Paradise havahtuu, ja liittyy nahinaan. "Tällä kertaa eivät muuten suklaat päätä keskenään kaikesta", kanelitäplä tuumii ja antaa veljelle tassusta.

Photobucket

Lopputuloksena on kiperän tasaväkinen ja raivokas nahina sohvan valtiuudesta, kun myös Queene palaa puolustamaan omaa oikeuttaan. Valitettavasti emme muista tappelun lopputulosta, tosin luultavasti asia jäi ratkaisematta jonkin muun varastaessa pentujen huomio.

Photobucket
Photobucket

Paradise söpöilee..

Photobucket
Photobucket

.. sikailee..

Photobucket
Photobucket

.. ja säikähtää. Lumikenkämies pakeni tilanteesta vauhdilla, eikä sitä kameran edessä sinä aamupäivänä enää nähty, minne lie katosikaan.

Photobucket
Photobucket

Divine Comedy, aina niin kiltti ja viaton, ryömii Paradisen katoamisen jälkeen Coran kainaloon. Kohtahan on päiväuniaika.

Photobucket

Sillä välin prinsessa yrittää salakavalasti sohvanvaltausta selkänojan kautta. Pahaksi onneksi Cora-täti on utelias, ja paljastaa tabbytytön aikeet. Kerrankin Queenen pokerinaama pettää.

Photobucket
Photobucket

"Jos tarraan tarpeeksi tiukaan kiinni, niin minuahan ei syrjäytä tästä kukaan", Queene tuumii.

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Pahaksi onneksi myös Comedyllä on samanlainen strategia mielessä, ja tilanne muuttuu lopulta kärsivällisyyskilvaksi; se ken pysyy asemissaan pitempään, on sohvan valtias. Lopulta Queene vilkkaana tyttönä unohtaa, minkä vuoksi sohvan selkänojalla hengaakaan, ja pyrähtää etsimään Paradisea tai muita kissoja. Dico on täten sohvan valtias - ainakin toistaiseksi..

2 kommenttia:

Nipsun mami kirjoitti...

Voi jestas! Näähän varsinaisia pörröturkkeja onkin! Ja sieviä :)

Tiina ja Marleena kirjoitti...

Niin, sieviä, erittäin vauhdikkaita ja vaarallisiakin yörallia vetäessään ;)