Liikehdintää pentupesässä

Yukin synnytys käynnistyi sitten eilen illalla kuuden aikoihin. Neiti oli etsinyt mukavan asennon toisen pesänsä nurkasta, ja aluksi näytti siltä, että kaikki menisi hyvin mukaisesti. Lyhyen ajan kuluttua tytön emättimen suulla näkyi nimittäin limakupla, ja noin tuntia myöhemmin sikiöpussi oli ulkona parin sentin matkalta. Sitten sen eteneminen tyssäsi. Odotimme jonkin aikaa, kyselimme neuvoja kasvattajilta ja eläinlääkäriltä, ja kun kahdeksan aikoihin sikiöpussi puhkesi, uskalsimme alkaa toden teolla vetää pentua ulos, se oli tulossa ikävästi toinen takajalka edellä. Aikaa kului ja pikkuhiljaa saimme pennun takapään vedettyä esiin. Yhdeksän aikoihin tulimme lopulta siihen tulokseen, ettemme saa pentua ulos omin voimin, ja soitettuamme eläinlääkärille pakkasimme kissan boksiin ja lähdimme klinikalle. Siellä tämä 'tulppa' saatiin lopulta vedettyä pois, joskin se tuotti vaikeuksia myös eläinlääkärille. Kyseessä oli siis suuri pentu, joka oli varmaan kuollut jo tiineysaikana. Pakkasimme kuolleen pennun kroonikkovaippaan, ja kotona se pääsi pakastimeen odottamaan maan sulamista. Sille onkin jo mietitty paikka erään kuusen alta... 



Eläinlääkärin laittaessa Yukille tippaa syntyi toinen pentu täysin varoittamatta. Pikkuinen oli ilmeisesti ollut tulossa aivan kuolleen pennun jäljessä, ja oli sillä hilkulla, että se selvisi hengissä. Elvytyksellä tämä pentu saatiin kuitenkin hengittämään normaalisti, ja se luovutettiin emonsa huomaan. Yuki sai näin muuta ajateltavaa, eikä tuntunut lainkaan huomaavan, kun sille laitettiin kalkkia suoneen supistusten käynnistämiseksi, pesi vain pentuaan onnesta soikeana. Kun tilanne oli rauhoittunut, ja Yukin supistukset palanneet, saimme luvan lähteä jatkamaan synnytystä kotiin uuden perheenjäsenen kanssa.

Tämän viisi vailla yksitoista syntyneen kissanalun elo on lähtenyt mukavasti käyntiin pienen alkuapaattisuuden ja ruokahaluttomuuden jälkeen. Pennun sukupuoli hieman askarrutti meitä, sillä vaikka se värityksensä puolesta näyttää pojalta, on se veljiään huomattavasti kevyempi, syntymäpaino 107grammaa. Jonkin aikaa tutkimmekin toiveikkaasti sen turkkia muunväristen läiskien toivossa, ja mietimme, voisiko se mitenkään olla erittäin tumma täplikäs sinikilppari. Niitä läiskiä ei sitten kuitenkaan löytynyt, ja katseltuamme joitakin kuvia parin päivän ikäisistä kissanpennuista uusi veikkaus on ruskeatäplikäs poika valkoisella. Sen karva on tosin paikoitellen juuresta vaaleampaa kuin päältä, mutta taitaa pikkuinen olla kuitenkin muuten liian tumma ollakseen hopea...

Suunnilleen tunnin kuluttua edellisen pennun syntymästä syntyi toinen pentu vaivattomasti pää edellä. Tämä pentu oli todella elinvoimainen ja alkoi heti kaivata mahtavan naukumisen säestyksellä nisälle, joskin sen matka tyssäsi katkaisemattoman napanuoran takia. Yuki-emon keskittyessä pesemään vastasyntynyttä jouduin minä nirhimään napanuoran poikki, että ressukka pääsisi syömään. 

Pennun kuivuttua se paljastui iloksemme sinivalkeaksi pojaksi, jolla oli syntymäpainoa mukavat 134 grammaa. Emme ehtineet ihastella tätä tulokasta sen enempää, sillä se huusi kuin syötävä jouduttuaan eroon emostaan. Nyt tämä ahmatti on onneksi hieman rauhoittunut, ja antaa tutkia itseään sen kymmenen sekuntia, ennen kuin sille tulee hirveä hätä takaisin Yukin kainaloon...

Toisen pennun syntymän jälkeen tuli taas hiljaista. Yuki kyllä supisteli aina välillä, ja kerran olimme näkevinämme sen emättimen suulla uuden kuplan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mutta koska emo oli rauhallinen ja pirteän oloinen, jatkoimme odottamista. Kolmen ja neljän välillä supistukset sitten loppuivat kokonaan. Koska tiesimme, että kohdussa oli vielä pentuja, soitimme taas kerran eläinlääkäriin. Kahtakymmentä vaille viisi olimmekin sitten viemässä Yukia sektioon. Leikkauspäätös ei tietenkään ollut helppo, mutta se taisi olla ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa, tuskinpa loput pennut olisivat päässeet kohdusta omin voimin. Kohdusta löytyi siis vielä kaksi pentua, joista toinen oli valitettavasti ehtinyt kuolla. Toisen saimme onneksi elvytettyä, ja kuivuttuaan se pääsi veljiensä viereen odottamaan, että Yuki saataisiin ommeltua kiinni. Kotona tämä kuopus tunnistettiin sinivalkeaksi (bicolor?), painoa saman verran kuin toisella sinisellä, eli 134 grammaa. Pikkuisella oli (ja on välillä nytkin) hieman vaikeuksia päästä nisälle vanhempien veljesten rynniessä kyynärpäätekniikalla sen ohi, mutta se on piristynyt saatuaan ensin mahansa täyteen KMR:ää. Eiköhän tästäkin pennusta eläjä tule :) Eksymään se ei ainakaan pääse, ääntä nimittäin löytyy tältäkin pojalta sen verran reippaasti, kun se joutuu kauemmas Yukista.

Yuki on toipunut leikkauksesta ihan hyvin, ei ole vierastanut pentujaan, ollut apaattinen tms. Ruokakin maittaa, tänäänkin sitä piti saada lisää Sunan kupista. Emme ole mitenkään eristäneet pentuja muista kissoista, sillä vaikka käsiä pesisi kuinka, siirtyvät pöpöt ihan samalla tavalla vaatteissa ja tavaroissa. Pennut ovat kylläkin saaneet olla ihan rauhassa tänään, näyttää nimittäin siltä, että Fuchi ja Suna pelkäävät näitä pieniä, hampaattomia lankakeriä... No, eivätköhän niidenkin äidinvaistot herää lähipäivinä. Siihen asti jonkun täytyy vahtia niitä koko ajan. 

Hieman tässä toki harmittaa, ettemme leikanneet Yukia aiemmin, sillä silloin meillä saattaisi olla yksi pikkuinen enemmän. Mutta mitäpä sitä murehtimaan, näitähän sattuu, onneksi eloonjäänyt kolmikko näyttää voivan hyvin, ja emokin on terveen oloinen... Toivottavasti tästä eteenpäin kaikki menee hyvin.

Väreistä vielä sen verran, että ne ovat tälläisiä vuorokauden valvomisen jälkeen tehtyjä arvauksia, ja saattavat olla erittäinkin pielessä. Saa siis korjata, jos jokin pennuista on selvästi mielletty väärän väriseksi :)