|
Äitikissa nauttii kesästä |
Juhannuksena se sitten tapahtui, pelätty itisten maailmanvalloitus. Juhlan kunniaksi me ihmiset lähdimme vilkaisemaan kokkoa erittäin pikaisesti, tekemään lukuisia u-käännöksiä Harjutielle ja syömään pikaisen iltapiknikin itikoita kuhisevalle kalliolle. Pennut ottivat kaiken irti yksinolostaan, ja palatessamme ei yksikään enää suostunut pysymään aitauksessa kerran sen yli olivat oppineet loikkaamaan. Seuraavana aamuna turhaksi käynyt este sai lähteä, ja pennut meidän siunauksemme koko kodin valtaukseen. Nyt ne sitten riehuvat kaikkialla, makuuhuoneissa, olohuoneissa ja ikävä kyllä myös portaissa. Tarhaan ei ole vielä asiaa, parvekkeelle ehkä pakon edestä pian.
|
Taas mennään... |
Kasvaessaan pennut tuntuvat muuttuvan yhä ihmisläheisimmiksi, nukkuvat mielellään sylissä ja tulevat hakemaan meidätkin mukaan rajuihin leikkeihinsä. Tämähän on tietysti vain hyvä juttu, kukapa ei kaipaisi sadepäivän torkkupeitoksi kasallista siimahäntäisiä hörökorvia. Ihania otuksia ♥
Varaustilanteesta sen verran, että B-H on edelleen alustavasti varattu ja Orlov ja Cora varattuja. Ihana kilpparityttö on jäämässä meille, ja tulee toivon mukaan saamaan pentueen tai pari tulevaisuudessa. Vapaana on edelleen Sancy, hurmaava silkkiturkkinen jättiläinen jolta löytyy virtaa vaikka kahdelle kissalle :)
Beau Sancy, 820 grammaa
Blue Heart, 789 grammaa
Black Orlov, 767 grammaa
Cora Sun-Drop, 689 grammaa
1 kommentti:
Voi tuo Orlovkin on on aevan ihana! Kyllä on kaunista ja komeaa sakkia <3 <3 <3.
Lähetä kommentti