12.12.2011
Brothers Grimm Vantaalla
... Tai tarkemmin puolet siitä. Perjantaina lähdimme kohti Vantaata ja näyttelyä mukanamme Spinner, joka joutui ressukka lähtemään reissuun yksin kun Yuki mokoma ei vain ollut karvassaan. Perille ehdimme mukavasti juuri ennen myrskyä, ja ilta kului mukavasti näyttelyä odotellessa. Majapaikkamme sijaitsi vielä samassa rakennuksessa kuin näyttely, niinpä aamusta jäi pois se tavanomainen paikan vaihdosta ja kellon tuijottelusta johtuva stressi. Ikinä ei ole siirtyminen näyttelypaikalle ole ollut näin helppoa.
Aamulla seuraamme liittyivät B-pentueemme Risto (Frog Prince) ja Indie (Cinderella). Alkuun hirvitti, kuinka ilmoittautuminen sujuisi, kun samoilla vahvareilla piti saada kolme eri talouksissa asuvaa kissaa läpi eläinlääkärintarkastuksen ja ilmoittautumisen, mutta mitään ongelmia ei onneksi ilmennyt. Hatunnosto järjestäjille toimivasta ja joustavasta systeemistä :)
Näyttelypäivä tuntui olevan ohi ihan hujauksessa: aika kului mukavasti tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellen ja ihania kissoja katsellen (itse menetin sydämeni syliini annetulle norskikomistukselle...). Ja oli tietysti aivan ihanaa päästä näkemään itisnuorisoa, iso kiitos omistajille ja sijoituskodille että jaksoitte nämä kaunokaiset tuoda paikalle ♥
Sitten vähän kuvia ja kuulumisia pöydältä, yritetään saada tänne vähän eri materiaalia kuin facebookiin...
Lauantaina kaikki kasvattimme olivat Pia Nymanin pöydällä ja vielä peräkkäin, näinollen pystyimme seuraamaan kaikkien arvostelua ja napsimaan kuvia. Ensimmäisenä vuorossa oli Indie, joka oli pöydällä kiltisti ja reippaasti, vaikka meinasikin välillä yrittää karata tutkimaan näyttelypaikkaa vähän tarkemmin. Tuomarin huiska kiinnosti myös hirveästi ;) Kehuja neiti sai kropastaan ja pitkästä hännästään, silmät ovat lupaavan vihreät, kaulan ja pään linjat kauniit. Profiilista toivottaisiin suorempaa ja leukaa saisi olla vähän lisää ja pentukarvan soisi lähtevän, sitä kun tytöllä vielä vähän on. Eli kotiin kasvamaan ja keikistelemistä treenaamaan... Tuloksena tytöllä siis EX1.
Häkissä neiti oli aluksi vähän hädissään, pujahti verhojen väliin, protestoi ja sisusti paikkaa tarmokkaasti, mutta kun omistajat ostivat neidille samanlaisen pesän kuin Risto-veljelle rauhottui lapsonen heti sinne torkkumaan ja ihmettelemään maailmaa sen suojista.
Risto joutui ennen varsinaista laatuarvostelua pyörähtämään Luigi Comorion ja Natalia Sidorovan pöydällä siitoshyväksyntää hakemassa. Toimitus oli varsin ripeä ja räväkkä, tuomarit hyväksyivät pojan siitokseen ilman sen ihmeempiä kommentteja. Nyt vain odotellaan lupaa takaisin Kissaliitolta, toivottavasti paperissa on kaikki ok.
Ristossa Nyman kehui pojan turkin laatua ja kuvion väriä ja kontrastia, silmien väri oli lupaava, korvat hyvän kokoiset ja hyvällä paikalla. Leukaa pitäisi tällekin pojalle saada pari milliä lisää, mutta tuloksena siis EX1 ja kutsu TP-valintoihin, josta jatkoon lähti tällä kertaa kahdesta kaunis nuori neiti. Riston käytös pöydällä oli viimekertaista levottomampaa, poika olisi ollut kernaasti lähtenyt omille teilleen jos olisi päässyt. Taitavat olla kollinvaistot heränneet... Muuten tabby oli oikea herrasmies, häkissäkään ei stressattu yhtään vaan lähinnä nukuttiin.
Spinner taisi jännittää pennuista eniten pöydällä ja häkissä: koko ajan oltiin menossa jonnekin, häkissä hirvitti ja äänekkään vastapäisen naapurin kanssa piti keskustella koko ajan. Ihme ja kumma tyttö rauhoittui melko pian sen jälkeen kun ostimme sille kokeilumielessä samanlaisen pesän kuin sisaruksilla oli, ja otti loppupäivän paljon rauhallisemmin. Mikä näissä pesissä sitten rauhoittaa nelosia niin kummasti, sitä emme tiedä, mutta toivottavasti vaikutus kestää seuraavaan näyttelyyn asti :)
Lazylla on veljensä tavoin kaunis kuvio ja väri sekä lupaava turkinlaatu, jossa on enää vähän pentuvillaa jäljellä. Silmät ovat kauniin limenvihreät ja profiilissa pituutta, joskin se voisi olla vähän suorempi. Korvatkaan eivät ole pienet, joskin niiden tulisi olla alempana. Leukaa kaivattaisiin tällekin tytölle vähän lisää, kuten siskolle ja veljelle. Tuloksena tytöllä siis EX1, paikka TP-valintoihin lankesi veljelle, joten tällä kertaa ei päästy sitä jännäämään.
Helmikuussa sitten uudestaan Jyväskylässä, luultavasti kokoonpanolla Yuki, Suna, Lazy ja Risto, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Muitakin kuin näyttelysuunnitelmia on, ja niistä tekisi kovasti mieli kertoa, mutta odotetaan nyt rauhassa joulukuu ja katsotaan sitten ;)
Sokerina pohjalla Lazy edustaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hei, se siitoshyväksyntäpaperi piti tulla takaisin jo NÄYTTELYSSÄ!!! Ei se minun tietääkseni missään Kissaliitossa kierrä. Olkaapa yhteyksissä näyttelysihteeriin...
Kyllä ne näyttelyssä annettu takasin arvostelusetelin kanssa :) Ja jos ei ole mukaan tarttunut niin sitten kannattaa ottaa yhteyttä. Tosin pitäähän ne käyttää RTK:ssä, sitä uskoisin että tuolla Kissaliitolla tarkoitetaan :)
Kyllä ollaan taas säädetty, onneksi oli näyttelysihteerillä vielä tallella...
Lähetä kommentti