We come in peace

Viides viikko tuntuu jostain kumman syystä olevan aina jotenkin merkittävä etappi pentujen elämässä. Se on puolet kymmenestä - siis oikein kaunis luku, hieman enemmän kuin neljä viikkoa ja tietysti myös sitä aikaa, jolloin sitä havahtuu ajan nopeaan kulumiseen. Nappuloiden luovutusikään kun on viiden viikon kohdalla tasan kaksi kuukautta, ja ikävänpoikanen alkaa jo vähän kaihertamaan...

 

Viikon aikana ei ole tapahtunut mitään käänteentekevää. Syömisen ja hiekkiksellä käynnin jaloa taitoa on harjoitettu edelleen ja tässä vaiheessa tilanne näyttää oikein hyvältä - kaikki syövät eikä löröjä enää tehdä kupin ulkopuolelle. Tämä näkyy tietysti oikein mukavasti painoissa; Sancyllä on koossa lähes 700 grammaa, muut pojat tulevat tiukasti perässä viitisenkymmentä grammaa kevyempinä ja Corakin on kohta jo 600 grammainen tyttö. Hieman yllättäen Sunan ruokahalu kasvaa pentujen mukana, tikin kanssa samassa huoneessa nukkuminen alkaa olla jo melko kestämätöntä...
 

Tällä pallolla isikin on leikkinyt...

 Riehuminen on tietysti aina kivaa, ja kiusanteko; näitä viikareita on harvinaisen vaikea pitää erossa johdoista, kun tuntuvat menevän läpi esteen kuin esteen... Esteistä puheenollen, Orlov todisti eilen, ettei edes kynnenpitämätön materiaali pysty pidättelemään itämaista ninjaillessaan yli tuoreimman ja ylittämättömänä pidetyn aitauksen. Pentuhuone ei taida pidätellä hörökorvia enää kauan :)

Tällä viikolla yritimme pari- ja ryhmäkuvia, mutta itikset tuntien eihän siitä tullut oikein mitään, niinpä joukossa myös yksittäisposeerauksia. Ensimmäisenä ihastuttavat B-H ja Cora.

 

Ja pojat kovin erilaiset, hentoinen Orlov ja lihaksikas miehenalku Sancy.

Liiskaantuneena Lazyn alle..

Televisiossa taitaa ilmeestä päätellen olla kiinnostava ohjelma meneillään.

Keijunkaisia

Näin alkuun on varmaan tarpeen varoittaa, että seuraavat kuvat saattavat aiheuttaa sietämätöntä pentukuumetta. Eteneminen siis omalla vastuulla.

Hieman yli neliviikkoiset silkkiturkit vilistävät pentuhuoneessa perätysten salamavauhtia. Silittäähän niitä tietysti täytyy, ja suukotella, huolimatta ihoon uppoavista neulaskynsistä joiden avulla pienet yrittävät taistella tiensä takaisin vapauteen. Välillä onneksi muistetaan nukkuakin, tietysti selällään tassu somasti pään alla, tai tiukalla kerällä häntä tiukasti kaulan ympäri kiedottuna. Emon kyydissä pääsee pois aitauksen suojista, ja siitähän epelit ovat mielissään; fiksu hörökorva ei paljasta itseään turhaan huutamalla päästessään pois, vaan käyttää tilaisuuden hyväkseen etsiäkseen uusia lymypaikkoja...

Pottahommia ja syömistä on päästy harjoittelemaan, vaihtelevalla menestyksellä. Toisin kuin rauhallisemmat norskit, itikset eivät oikein jaksaisi aina keskittyä, ja usein pissat löytyvät vessan vierestä kun hiekkiksellä ei olla jaksettu istua... Laatikoita onkin siis nyt vähän joka puolella, josko oppisivat vaikka puolivahingossa tekemään oikeaan paikkaan. Ruoan kanssa on vähän sama juttu; jos ei tuoksu heti houkuttele, ei sitä oikein jaksaisi jäädä maistelemaankaan kun Sunan maitobaari on aina auki. Edistystä on kuitenkin tapahtunut, eli eiköhän tämä tästä :)

Sancy, pentueen 576 grammainen jättiläinen on varsin villi ja hellyyttävän hömelöhtävä kissan alku - ja aivan mieletön hurmuri ♥ Sancy on varattavissa.









Blue Heart, eli tuttavallisemmin B-H on alustavasti varattu. Tämäkin tapaus on vilkas riehuli, jonka kauniiden sinisilmien katsetta on vaikea vastustaa. Heartilla on painoa 533 grammaa.







Orlov, timanttien Vaahteramäen Eemeli, on pennuista ensimmäisenä tekemässä kiusaa meille ja tekemässä kaikenlaisia kolttosia. Musta varpaansyöjämme on alustavasti varattu, ja painaa 564 grammaa.








Cora on Orlovin bestis ja tiukasti veljensä kannoilla riehumassa. Kaunis naama pettää, halutessaan Cora on sulavaliikkeinen pikkupeto, jonka suurta herkkua ovat hiekan ja kissanruuan lisäksi ihmisten sormet. 497 grammaista keijukaista saa kysellä omakseen.