Seikkailijat kolme viikkoa

On se kamala miten nopeasti pennut kasvavatkaan - viime viikolla näihin aikoihin otettiin ensimmäisiä askeleita ja nyt yritetään jo juosta, vaikka välillä mennään kuono maata viistäen. Pieniä ovat kuitenkin edelleen, vaikka painoakin on tullut reippaasti lisää; tällä hetkellä Cesi painaa 330, Humpty 467 ja Hatter 415 grammaa.

Pennut ovat myös vilkastuneet ja oppineet muun muassa kehräämään maitobaarilla ja suhisemaan pahanhajuiselle tietokoneen hiirelle sekä jossain määrin pesemään itseään ja toisiaan. Myös hampaat ovat alkaneet kasvaa, minkä varomaton silittäjä saa pian tuta pikkuisten käydessä kiinni sormeen tai ranteeseen. Kaikki vaikuttavat myös todella sosiaalisilta tapauksilta; aina on joku (yleensä kaikki) kiipeämässä syliin tai tutkimassa varpaita, kun menee pentupesän puolelle. Lelujen päälle kolmikko ei vielä ymmärrä, mutta sitäkin hauskempaa on painia siskon tai veljen kanssa tai metsästää ihmisten sormia ;)

Cesi on touhukas sylivauva, joka on pennuista ehkä eniten Yukin näköinen aina väritystä myöten (paitsi että Cesi on kilppari). Ilmeetkin ovat lähes samat, joskaan ne eivät suostuneet jäämään kuviin. Vertailun vuoksi Yuki kolmeviikkoisena. Kokonsa puolesta Cesi on edelleen melkoinen rimpula, mutta on kuitenkin kasvanut tasaisesti sen viisikymmentä grammaa viikossa. Toivottavasti tyttönen saisi jonkinlaisen kasvupyrähdyksen, kun alamme antaa pennuille kiinteää ruokaa... Ainoana tyttönä Cesi on luultavasti jäämässä meille kasvatukseen, jos siihen ei ilmaannu mitään kasvatusta estävää vikaa tai kumpikaan pojista paljastu kasvaessaan superhypertasokkaaksi. Seksismiähän tämä vähän on, mutta tällä hetkellä emme voi pitää kollia ihan senkin vuoksi, ettei syntyisi vahinkopentuja yhdistelmästä Sunaxpentu tai pahimmassa tapauksessa Yukixpentu. Tilanne on kuitenkin vielä avoin, eli Cesiäkin voi kysellä...

Pojista vanhempi Humpty on edelleen pennuista ylivoimaisesti suurin ja sen näkee ihan silmämääräisestikin. Luonteeltaan poju on erittäin aktiivinen seikkailija ja onkin yleensä se, joka saapuu ensimmäisenä tervehtimään vierailijoita. Humptyn lempipuuhaa on syömisen ja seikkailemisen lisäksi sisarusten kanssa painiminen. Tässä touhussa suuresta koosta ei ainakaan ole haittaa ;) Poika on myös kovasti kampanjoimassa isomman reviirin puolesta yhdessä siskon kanssa, tämä nykyinen leikkikehä kun ei sille riittäisi mitenkään. Asia on harkinnassa, kunhan pennut ensin kasvavat vielä vähän.  

Jos Cesi näyttää kovasti emoltaan, on Hatter puolestaan tullut kovasti isäänsä, ainakin siltä allekirjoittaneesta näyttää. Porukan kuopus on oikea linssilude ja poseeraaja, jota tuntuu kiinnostavan nukkuminen enemmän kuin riehuminen. Vauhtia kyllä löytyy kun sitä tarvitaan, mutta kokonaisuudessaan Hattivatti on porukan rauhallisin tapaus, joka jaksaa nukkua sylissä mutta myös järsiä silittäjän sormia :)

Sunan tiineys on jatkunut varsin mallikkaasti ilman suurempia ongelmia. Ruokahalu on kasvanut hirveästi, painoa tullut lisää niin että tyttö painaa tällä hetkellä suunnilleen 4.1 kiloa ja mahakin on vähän pyöristynyt. Täytyykin tässä lähiaikoina napata tytöstä muutama mahakuva, kun kaikki muutkin tekee niin. En muista olenko maininnut tästä aiemmin, mutta sieltä on tulossa ainakin kolme pitkäkarvavaavaa. En kyllä itse usko, että niitä on hirveästi yli sen, kun ei tuo maha ole kuitenkaan läheskään yhtä suuri kuin Yukilla, joka odotti siis viittä pentua. Mutta senhän näkee sitten silloin, nyt ei auta kuin odottaa ja jännittää...

Eräs täyttää tänään vuosia...

...Ja sehän on tietysti Fuchi :) Punaisella sähikäispallerollamme onkin sitten tänään kaksi vuotta mittarissa. Paljon onnea myös siskoille ja veljille näin meidän puolesta.

Pesä ennen.

Pesä nykyään. Hatter näyttää, kuinka päästään takaisin mamman luo.

Saimme muuten tänään rajattua pikkuisille temmellyskentän pesän ympäriltä :) Meidän rakennusasiavastaavamme rakensi pesän reunalle myös tuollaisen pienen rampin, jota pitkin pennut voivat kavuta pois pesästä ja takaisin. Ramppi onkin jo kovassa käytössä, kun uteliaat pienet kissanalut ryömivät tutkimaan maailmaa pesän ulkopuolella - tai vielä uteliaammat Fuchi ja Suna kyttäävät naama pitkällä pentuja. Hieman aluksi jännitti, että pääsevätkö pennut takaisin pesään, mutta onneksi se tuntuu onnistuvan hyvin koko porukalta ;) 

Vauvauutisia, silmätippoja ja yksi sukupuolenvaihdos

Kuten kuvasta näkee, pienokaiset ovat saaneet jalat alleen :) Meno on tosin vielä vähän hoipertelevaa, mutta kaikki pysyvät jo suurinpiirtein neljän tassun varassa. Ja voi sitä vauhdin hurmaa... Tähän postaukseen oli tarkoitus sisällyttää videota pentujen ensiaskeleista, mutta valitettavasti homma kaatui siihen, että videotiedostot ovat MP4-muodossa, enkä ole vielä löytänyt ohjelmaa joka suostuisi avaamaan ne. Vaan periksi ei anneta, video ilmestyy tänne sitten joskus kun sen saan leikattua :)

Hatter yritti kovasti kiivetä pois pesästä jo perjantaina, niinpä jouduimme korottamaan pesän laitaa melkoisesti. Päästäisimme pennut toki liikkumaan vapaasti pesästä pois ja takaisin, ellei meillä olisi pieniä ongelmia pesän kanssa... Emme nimittäin ole vielä keksineet sopivaa patenttiratkaisua, jolla lattiasta saisi rajattua jonkinlaisen alueen, jossa pennut saisivat liikkua vapaasti. Toiseksi ongelmaksi on muodostunut pesä, jonka reuna on patjoineen kaikkineen alimmillaan noin kymmenen sentin päässä lattiasta, emmekä oikein usko, että pennut pystyisivät vielä kiipeämään sinne itse, varsinkin kun pesän seinämä on lähes pystysuora ja alaosa puuta. Täytyy kai sitten yrittää siirtää pennut siihen toiseen pesään, jos Yuki sen kelpuuttaa, tai vaihtoehtoisesti viritellä jonkinnäköinen ramppi tämän pesän reunalle. 

Pennut ovat olleet edelleen perusterveitä, jos ei oteta lukuun silmätulehdusta, joka alkoi viime keskiviikkona. Silmät ovat onneksi hoituneet kuntoon tipoilla, ja näyttävät nyt ihan hyvilyä :) Painojen nousuun silmätulehdus ei vaikuttanut, vaan pennut ovat kasvaneet tasaisesti vähintään kymmenen gramman päivävauhtia: pojat ovat jo reippaasti yli 300 grammaisia, ja Cesi tulee omaa tahtiaan perässä painaen nyt 270 grammaa. Cesistä sen verran, että se taitaa sittenkin olla tyttö. Laitoimme pennun vanhempien kasvattajille/omistajille viestiä, kun sen turkkiin näytti ilmestyvän niitä oranssihtavia/kellertäviä laikkuja ja yhdessä tulimme siihen tulokseen, että tyttö se on. Nyt kun pennut ovat kasvaneet näkee eron selvästi myös pyllystä. Tyttösen väri kummastuttaa meitä yhä, sillä sen karvat ovat selvästi juuresta valkoiset, eikä tämän toteamiseksi tarvitse kissaa edes silittää vastakarvaan, sillä valkoinen väri erottuu silloinkin, kun pentu on paikoillaan. Voisiko Cesi siis olla hopea? 

Poikien kuviot eivät edelleenkään näy selässä, joskin kaikilla pennuilla on havaittavissa, joskin epäselvänä, kapeaa raidoitusta hännässä, sekä Cesillä myös kyljissä. Humptyn ja Cesin mahassa on selvästi erottuvia laikkuja, jotka voisivat olla täpliä. Kyseisiltä pennuilta löytyy myös poskilta pari täplää. Olisivatko nämä kaksi siis täplikkäitä? Jalkojen kuvioista ei saa valitettavasti vielä selvää. Hatterin kuvio on edelleen mysteeri, se epeli kun on bicolor. Hopeastakaan ei ole vielä tietoa poikien kohdalla, karvat näyttäisivät olevan molemmilla värilliset juureen saakka. No, katsotaan :) Pennut kuvissa järjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan, eli ensin Cesi, sitten Humpty ja viimeisenä Hatter.    

 

 

 

Ja sitten niitä vauvauutisia: Suna kävi tänään ultrassa, ja mahassa näkyi ainakin kolme pentua :D Laskettu aika pitkäkarvavaaveille on joskus toukokuun 23. päivän kieppeillä, eli tässähän ollaan kohta puolivälissä. Kamala miten nopeasti kevät aina kuluukaan ;)

Pentupäivitys osa 2



Pentujen ensimmäinen viikko on mennyt mysrskyisän alun jälkeen melko lailla putkeen. Kolmikon painot ovat nousseet tasaisesti, ja suurin niistä sai jopa tuplattua syntymäpainonsa ja painaa tätä nykyä yli kaksi- ja puolisataa grammaa. Aika saavutus ;)

Yuki on hoitanut pikkuisensa alusta asti mallikkaasti ja maitoa on riittänyt hyvin koko kolmikolle. Välillä tosin parhaista nisistä käydään melko raivokkaitakin taisteluita, mikä on aika kummallista, kun ajattelee, että niitä nisiä on puolet enemmän kuin pentuja, eli jokaiselle pitäisi periaatteessa riittää kaksi 'omaa' nisää. Mutta kun ei niin ei... Yuki on kyllä todella huolehtiva emo (mikä näkyy kuvien tärähdysasteessa, oli hieman kiire että ehtisi saada edes jotain räpsäistyä ennen kuin innokas emo kiikuttaa vauvansa pois), mutta välillä se tarvitsee myös hieman omaa aikaa lastenhoidon ohessa. Yukin voikin tavoittaa makoilemasta auringonlaikussa, jos se ei ole pesässä. Nämä lepohetket ovat kylläkin yleensä melko lyhytkestoisia, sillä pienokaiset ilmaisevat hyvin kuuluvasti, kun niillä on ikävä äitiä. Ja Yukihan palaa silloin pesään tunnollisena emona.

Pennut ovat myös saaneet nimensä tässä ensimmäisen viikon aikana. Pitkällisen pohdinnan ja kädenväännön jälkeen nimiteemaksi valittiin Alice in Wonderland. Jaa, niin miksi? Koska se alkaa A:lla, ja koska allekirjoittanut on pienenä pitänyt tarinasta niin paljon, että on ajanut vanhemman kasvattajan raivon partaalle katsomalla sen Disney-versiota monta kertaa päivässä. Teema on siis melkoisen henkilökohtainen ;) Kaikkein tärkeintä on kuitenkin sen, että nimet kuulostavat korviimme sopivan kissamaisilta ja hieman höpsöiltä. 



Ensimmäisenä itseoikeutetusti esikoinen, eli Crimsonette's Cheshire Cat, jonka sukupuoli on edelleen vähän kysymysmerkki. Olemme löytäneet pennusta pari-kolme vaalempaa oranssihtavaa länttiä selästä, silmäkulmista ja vasemman kyynärpään luota (tämä läntti näkyy vähän ylemmässä kuvassa, on siis livenä sellainen vaaleankellertävän/okran värinen). Takapuolta olemme myös kovasti vertailleet veljien pyllyihin, mutta niistä ei oikein vielä saa tolkkua, varsinkin kun äitikissa haluaa pienen hetimmiten takaisin sen innostuessa vinkumaan... Painoa on pennulle tullut tasaisesti +-10g/päivä, mutta syntymäpainoaan Cesi ei pystynyt ensimmäisenä elinviikkonaan tuplaamaan, vaan jäi 178 grammaiseksi. Muuten se on kasvanut ihan hyvin omaan tahtiinsa. Pienimmän täytyy tietenkin pitää puoliaan, ja Cesi onkin pennuista se äänekäs touhuaja ja nisällekiilaaja :)

Pennuista suurimman, sini(hopea)valkoisen pojan nimi olikin jo heti tiedossa nimiteeman päätettyämme; muistuttaessaan kovasti kananmunaa tai päärynää siitä tuli Crimsonette's Humpty Dumpty. Poika taitaa tosiaan olla kuviollinen, vaikka raitoja/täpliä näkyykin vain jaloissa ja ohimoissa, sekä tietyssä valossa niskassa. Jännityksellä odotamme, millainen yskilö tästä pennusta kasvaa. Toivotaan nyt kovasti, että saisimme pentueeseen edes yhden hopean...Luonteensa puolesta tämä poika vaikuttaa aikamoisen vilkkaalta himometsästäjä: nukkuessa käpälät viuhtovat ja pesän reunan yli oltaisiin jo tulossa, jos se ei olisi niin kamalan korkea :) Vielä se paino, ennen kuin pääsee unohtumaan: maanantai-iltana poika painoi 256 grammaa, eli se oli siis tuplannut syntymäpainonsa ja saanut lisäksi 12 grammaa ekstraa. 

Pentueen kuopus sai nimekseen Crimsonette's Mad Hatter. Alunperin pennun nimen piti mennä Cesille ja toisinpäin, mutta päätimme kaiken varalta vaihtaa nimet kun emme olleet varmoja Cesin sukupuolesta, sillä Hatuntekijä on kirjassa selvästi mieshahmo. Luonteeltaan ehkä rauhallisimmasta Hatterista on tullut puolivahingossa allekirjoittaneen lellikki; pentua on todella mukava käsitellä, kun se ei tunnu olevan siitä juuri moksiskaan, vaan makoilee hyvin rauhallisena kämmenellä. Poikaparka joutuukin usein vertailukohteeksi, kun yritämme määrittää Cesin sukupuolta... Kokonsa puolesta Hatter tulee hyvänä kakkosena, ja paino onkin noussut ensimmäisen viikon aikana tasaisesti 226 grammaan. Kuviosta emme ole päässeet perille, mutta väriltään se on edelleen mielestämme sininen.

Heeei... Unohtuiko jotain?

Sunakin haluaa palstatilaa...

Jotta blogaaminen ei menisi pelkäksi pentupäivittelyksi, kirjoitetaan loppuun myös vähän Fuchin ja Sunan kuulumisia. Tarhasta ovat lumet jo sulaneet kokonaan, ja ilma on keväisen lämmin. Fuchi onkin kovasti sitä mieltä, että tarhailun lisäksi pitäisi päästä myös ulkoilemaan valjaissa, talvella kun ulos pääsi pakkasista johtuen vain pari kertaa. Suna kannattaa Fuchin näkemystä., niinpä kissalamme viikonlopun ohjelmaan onkin nyt lisätty kissojen ulkoilutus...

Sunan voinnista ei olekaan tullut raportoitua tässä kaiken pentutouhotuksen keskellä, mutta antibioottikuuri näytti siis nitistävän tulheduksen, eikä mitään merkkejä uudesta ole ollut kuurin loppumisen jälkeen. Uutta juoksuakaan ei ole tullut, ja kun tänään tarkistimme Sunan nisät ne näyttivät punoittavan hieman... Ei nyt kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa, viemme tytön joka tapauksessa ultraan joko tällä tai viimeistään ensi viikolla, että asiasta saadaan varmuus. Siihen asti toivotaan parasta.

Liikehdintää pentupesässä

Yukin synnytys käynnistyi sitten eilen illalla kuuden aikoihin. Neiti oli etsinyt mukavan asennon toisen pesänsä nurkasta, ja aluksi näytti siltä, että kaikki menisi hyvin mukaisesti. Lyhyen ajan kuluttua tytön emättimen suulla näkyi nimittäin limakupla, ja noin tuntia myöhemmin sikiöpussi oli ulkona parin sentin matkalta. Sitten sen eteneminen tyssäsi. Odotimme jonkin aikaa, kyselimme neuvoja kasvattajilta ja eläinlääkäriltä, ja kun kahdeksan aikoihin sikiöpussi puhkesi, uskalsimme alkaa toden teolla vetää pentua ulos, se oli tulossa ikävästi toinen takajalka edellä. Aikaa kului ja pikkuhiljaa saimme pennun takapään vedettyä esiin. Yhdeksän aikoihin tulimme lopulta siihen tulokseen, ettemme saa pentua ulos omin voimin, ja soitettuamme eläinlääkärille pakkasimme kissan boksiin ja lähdimme klinikalle. Siellä tämä 'tulppa' saatiin lopulta vedettyä pois, joskin se tuotti vaikeuksia myös eläinlääkärille. Kyseessä oli siis suuri pentu, joka oli varmaan kuollut jo tiineysaikana. Pakkasimme kuolleen pennun kroonikkovaippaan, ja kotona se pääsi pakastimeen odottamaan maan sulamista. Sille onkin jo mietitty paikka erään kuusen alta... 



Eläinlääkärin laittaessa Yukille tippaa syntyi toinen pentu täysin varoittamatta. Pikkuinen oli ilmeisesti ollut tulossa aivan kuolleen pennun jäljessä, ja oli sillä hilkulla, että se selvisi hengissä. Elvytyksellä tämä pentu saatiin kuitenkin hengittämään normaalisti, ja se luovutettiin emonsa huomaan. Yuki sai näin muuta ajateltavaa, eikä tuntunut lainkaan huomaavan, kun sille laitettiin kalkkia suoneen supistusten käynnistämiseksi, pesi vain pentuaan onnesta soikeana. Kun tilanne oli rauhoittunut, ja Yukin supistukset palanneet, saimme luvan lähteä jatkamaan synnytystä kotiin uuden perheenjäsenen kanssa.

Tämän viisi vailla yksitoista syntyneen kissanalun elo on lähtenyt mukavasti käyntiin pienen alkuapaattisuuden ja ruokahaluttomuuden jälkeen. Pennun sukupuoli hieman askarrutti meitä, sillä vaikka se värityksensä puolesta näyttää pojalta, on se veljiään huomattavasti kevyempi, syntymäpaino 107grammaa. Jonkin aikaa tutkimmekin toiveikkaasti sen turkkia muunväristen läiskien toivossa, ja mietimme, voisiko se mitenkään olla erittäin tumma täplikäs sinikilppari. Niitä läiskiä ei sitten kuitenkaan löytynyt, ja katseltuamme joitakin kuvia parin päivän ikäisistä kissanpennuista uusi veikkaus on ruskeatäplikäs poika valkoisella. Sen karva on tosin paikoitellen juuresta vaaleampaa kuin päältä, mutta taitaa pikkuinen olla kuitenkin muuten liian tumma ollakseen hopea...

Suunnilleen tunnin kuluttua edellisen pennun syntymästä syntyi toinen pentu vaivattomasti pää edellä. Tämä pentu oli todella elinvoimainen ja alkoi heti kaivata mahtavan naukumisen säestyksellä nisälle, joskin sen matka tyssäsi katkaisemattoman napanuoran takia. Yuki-emon keskittyessä pesemään vastasyntynyttä jouduin minä nirhimään napanuoran poikki, että ressukka pääsisi syömään. 

Pennun kuivuttua se paljastui iloksemme sinivalkeaksi pojaksi, jolla oli syntymäpainoa mukavat 134 grammaa. Emme ehtineet ihastella tätä tulokasta sen enempää, sillä se huusi kuin syötävä jouduttuaan eroon emostaan. Nyt tämä ahmatti on onneksi hieman rauhoittunut, ja antaa tutkia itseään sen kymmenen sekuntia, ennen kuin sille tulee hirveä hätä takaisin Yukin kainaloon...

Toisen pennun syntymän jälkeen tuli taas hiljaista. Yuki kyllä supisteli aina välillä, ja kerran olimme näkevinämme sen emättimen suulla uuden kuplan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mutta koska emo oli rauhallinen ja pirteän oloinen, jatkoimme odottamista. Kolmen ja neljän välillä supistukset sitten loppuivat kokonaan. Koska tiesimme, että kohdussa oli vielä pentuja, soitimme taas kerran eläinlääkäriin. Kahtakymmentä vaille viisi olimmekin sitten viemässä Yukia sektioon. Leikkauspäätös ei tietenkään ollut helppo, mutta se taisi olla ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa, tuskinpa loput pennut olisivat päässeet kohdusta omin voimin. Kohdusta löytyi siis vielä kaksi pentua, joista toinen oli valitettavasti ehtinyt kuolla. Toisen saimme onneksi elvytettyä, ja kuivuttuaan se pääsi veljiensä viereen odottamaan, että Yuki saataisiin ommeltua kiinni. Kotona tämä kuopus tunnistettiin sinivalkeaksi (bicolor?), painoa saman verran kuin toisella sinisellä, eli 134 grammaa. Pikkuisella oli (ja on välillä nytkin) hieman vaikeuksia päästä nisälle vanhempien veljesten rynniessä kyynärpäätekniikalla sen ohi, mutta se on piristynyt saatuaan ensin mahansa täyteen KMR:ää. Eiköhän tästäkin pennusta eläjä tule :) Eksymään se ei ainakaan pääse, ääntä nimittäin löytyy tältäkin pojalta sen verran reippaasti, kun se joutuu kauemmas Yukista.

Yuki on toipunut leikkauksesta ihan hyvin, ei ole vierastanut pentujaan, ollut apaattinen tms. Ruokakin maittaa, tänäänkin sitä piti saada lisää Sunan kupista. Emme ole mitenkään eristäneet pentuja muista kissoista, sillä vaikka käsiä pesisi kuinka, siirtyvät pöpöt ihan samalla tavalla vaatteissa ja tavaroissa. Pennut ovat kylläkin saaneet olla ihan rauhassa tänään, näyttää nimittäin siltä, että Fuchi ja Suna pelkäävät näitä pieniä, hampaattomia lankakeriä... No, eivätköhän niidenkin äidinvaistot herää lähipäivinä. Siihen asti jonkun täytyy vahtia niitä koko ajan. 

Hieman tässä toki harmittaa, ettemme leikanneet Yukia aiemmin, sillä silloin meillä saattaisi olla yksi pikkuinen enemmän. Mutta mitäpä sitä murehtimaan, näitähän sattuu, onneksi eloonjäänyt kolmikko näyttää voivan hyvin, ja emokin on terveen oloinen... Toivottavasti tästä eteenpäin kaikki menee hyvin.

Väreistä vielä sen verran, että ne ovat tälläisiä vuorokauden valvomisen jälkeen tehtyjä arvauksia, ja saattavat olla erittäinkin pielessä. Saa siis korjata, jos jokin pennuista on selvästi mielletty väärän väriseksi :)