2.8.2011

Kaksin aina kaunihimpi

Image and video hosting by TinyPic

Kyllä huomaa, miten helle vaikuttaa kissojen käytökseen; kymmenviikkoisten pitkäkarvojen jaksaminen on ihan toista luokkaa nyt, kun sää on viilentynyt. Jaksamisella tarkoitan tietysti riehumista ja vauhtia, sitä näet riittää... Välillä pitää toki ottaa pienet torkut joko kaverin, äidin tai toisen varaemon vieressä, mitä enemmän nelijalkaisia yhdessä kasassa, sen mukavampi :) Varaemona toimii nykyään Yukin lisäksi myös Fuchi, jonka äidinvaistojen äkillinen herääminen yllätti meidät tällä viikolla aivan täysin, tyttö kun ei oikein ole pennuista aiemmin liiemmin piitannut. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, toivon mukaan saamme nähdä punaisen sähipallomme hoivaamassa pentuja myös jatkossa, niin vieraita kuin mahdollisesti myös omia ;)

Fuchista muistuikin mieleen, että emokissat ovat olleet melkolailla pimennossa koko kesän ajan, juuri yhtään kuvaa ei niistä ole tullut otettua. Täytyykin jokin aurinkoinen päivä ottaa kamera mukaan ulos ja katsoa, saisiko leideistä muitakin kuin laidunnuskuvia... Eivät ehkä ole aivan hehkeimmillään, ainakaan Yuki, jonka täplät ovat kadonneet taivaan tuuliin, tai Suna, jolla on suorastaan koominen heltta mahan alla, joka kaiken lisäksi hölskyy puolelta toiselle tytön juostessa. Vinkkejä repun eliminoimiseksi otetaan vastaan mielellään ;)


Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Takaisin pääasiaan, eli lapsosiin. Tuttu kaksikko, Hulda ja Cindy, etsivät lemmikki/näyttelykotia yhdessä tai erikseen. Vauhdin lisäksi molemmilta löytyy mahtava itispersoona ja rapsutuksille ja paijauksille perso puoli sekä aivan oma, uniikki ilme. Puheliaammasta kissasta pitävä valitsee Cindyn, Hulda taas on siskoaan vähän hiljaisempi ja rauhallisempi tapaus.

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Seuraavaksi pentueen Pekka ja Pätkä, Ohukainen ja Paksukainen, eli Prinssi ja Kerttu. Ovat molemmat vähän rauhallisempia tapauksia, että niitä oli ilo kuvata yhdessä :) Kertussa on muuten jotain samaa, kuin Sunassa pienenä, onko se kapea niska, terävät korvat vai silmien muoto, miltä vaikuttaa? Vertailun vuoksi kuvia pikku-Sunasta: klik, klik, klik.

Viime viikolla tästä ei ollut puhetta, eli Prinssi on kuin onkin jäämässä meille kasvatukseen sijoituskissana :) Poika muuttaa Rimppakintun kissalaan, ja nimeksi tulee Risto. Morsioitakin on jo mietitty, mutta niistä lisää sitten aikanaan...

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Hännänhuippuna ovat tänään Spinner ja ihana Ines, joista on kasvanut oikein ihania neitejä. Jos kerttu oli tullut äitiinsä, niin Ineksen ilme taitaa olla Skyeltä peritty, ainakin kuono vaikuttaa kovasti siltä. Spinner taas on ihan oman näköisensä, mistähän lienee ulkonäkönsä perinyt...

Kun nyt menimme Riston sijoituksen möläyttämään, niin paljastetaan nyt, että myös toinen tabbylapsi on jäämässä kasvatukseen kissalaamme. Spinnerin älynväläyksistä saatte siis kuulla myös myöhemmin, kun kerran jää meitä persoonallaan ihastuttamaan. Toivottavasti tyttö olisi emona äitiään rennompi...

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Spinner muistuttaa monia kasvattejani, tulee mieleen Iiriksen ja sen sisarusten pentukuvat esimerkiksi ;) Kivaa kun kaksi on jäämässä kasvatukseen, parempi niin, elävistä eläimistä kun on kyse niin aina voi tulla kaikenlaisia (joskus ikäviäkin) ylläreitä, niin on hyvä että on hieman pelivaraa...