4.10.2010

Satunnaisia kuvia ja syysterveisiä

Välillä sitä alkaa miettiä, että mihin se aika nykyään katoaa... Tässä olisi pitänyt saada kaikenlaista aikaan sitten Pirokin näyttelyn, mutta eipä ole mitään valmiina. Ja aikaa on kulunut vajaa kuukausi. Puolustukseksi voi varmaan sanoa, että meidän koneestamme lähti c-asema huoltoon, ja asiat täytyy toistaiseksi hoitaa vanhalla pöytäkoneella, vuosimallia 2004. Perusasiat sillä sujuvat ihan hyvin, mutta suuremmat kuvanmuokkaukset ym. joutuvat odottamaan, koska parempi kuvankäsittelyohjelma ja fontit ovat (tai olivat, sillä varmuuskopiointi ei onnistunut) sillä toisella koneella. Mutta eiköhän tämä tästä :)

Täällä on ollut toistaiseksi ihan lämmintä, lämpötila on ollut öisinkin plussan puolella, niinpä kissat käyttävät tarhaa ahkerasti. Kohta kulkuaukko täytyy kuitenkin sulkea ja siirtyä oven kautta kulkemiseen, kissat kun eivät osaa kulkea luukuista. Aurinkoisiakin päiviä on tässä syksyn mittaan ollut jonkin verran, niin että kuvien ottaminen on ollut mahdollista. Olemme ajatelleet viedä tytöt jonain lämpimänä viikonloppuna retkelle Metlan puulajipuistoon. Norskit ainakin olisivat siellä varmaan elementissään, ja miksei myös Suna... Sille on muuten tekeillä villapaita, jotta ulkona käyminen olisi mukavampaa, toivottavasti se suostuu myös pitämään sitä. Ohjeesta kiitos Luolaleijonille.

Fuchi oksenteli eilen, ja päivystävä eläinlääkäri epäili vatsaflunssaa/vierasesinettä. Hoitona oli lepo, ja nyt Fuchi voikin jo paljon paremmin, ei ole oksennellut yhtään ja on muutenkin pirteä. Tämän 'ihmeparantumisen' perusteella kallistumme vierasesineen puolelle, mutta mistäs sitä koskaan tietää...

Ensi sunnuntaina me lähdemme taas koko porukalla Helsinkiin, ellei tämä Fuchin oksentelu nyt osoittaudu siksi vatsaflunssaksi. Se onkin tytön viimeinen näyttely avoimessa, seuraavassa se kilpaileekin kastraattien sarjassa. Fuchi pääsee siis viettämän leppoisaa kastraattielämää melko pian näyttelyn jälkeen :)


Sunallekin (3.4kg) pitäisi kohta alkaa etsiä sulhoa, mutta se saa toistaiseksi odottaa, kun juoksusta ei ole näkynyt mitään merkkiä. Pennut sillä olisi tarkoitus tehdä joskus loppukeväästä, riippuen tietysti siitä, milloin se juoksunsa aloittaa ja koska kolli on käytettävissä. Jonkinlainen titteli sille olisi kiva saada, mutta sekin riippuu täysin em. seikoista ja siitä, mitä tuomarit tytöstä tykkäävät. Mutta kaikki aikanaan, kunhan nyt saataisiin nuo kotisivut valmiiksi :)

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Kivoja kuvia! Ja kovasti on Suna kasvanut!

Elina V. kirjoitti...

Eksyin tänne Sunaa ihailemaan. Pitänee seurata teidän kuulumisia jatkossakin...

luolaleijona kirjoitti...

Kauniita kuvia! Hauskannäköinen pari itämainen ja norski vierekkäin. Toivottavasti Suna suostuu pitämään paitaa, kerro sitten miten kävi =) Polgara ei tainnut edes huomata omaansa kun pääsi sen kanssa suoraan ulos.