30.4.2012

Keväiset kissanristiäiset


Photobucket
Eikös ollakin somia?
Hei taas, täällä voidaan paksusti. Ainakin Ceet ja Suna suklaavalas, joka uhkaa liian täyteen pumpatun ilmapallon tavoin poksahtaa hetkenä minä hyvänsä. Sama tilanne on kyllä pennuillakin, ovat niin pinkeämahaisia pötkylöitä, hyvä että eteenpäin pääsevät. Paino on kolmikolla noussut hurjaa +/-20 gramman päivävauhtia, hyvin on siis kasvu lähtenyt käyntiin näillä pienoisilla, mitään ongelmia ei ole meidän onneksemme ollut :)

Nimetkin olemme kolmikolle päättäneet, värien mukaan kutsuminen kun on aika tylsää. Aakkosjärjestystä jatkettiin mitä tulee pentueen nimiteemaan, aiheeksi valikoitui Comic Book Heroes melko ylivoimaisesti pentujen sukupuolijakauman perusteella. Sankareilla siis mennään.

Kolmikko on kasvanut viikon aikana huimasti myös 'henkisesti'; enää ei ihmisen kosketus aiheuta samanlaista äitiapua-itkupaniikkia kuin aiemmin (punnitus helpottui huomattavasti!), ja pennut myös ilmehtivät enemmän, haukottelevat, nuuhkivat toisiaan ja hierovat naamojaan tassuihinsa ihan ison kissan elkein.

Kuvasatoa kolmikosta.


Crimsonette's Catwoman, (kilpikonna naaras), 203 grammaa

Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket


Crimsonette's Wonder Woman (sinikilpikonna naaras) 222(!!!) grammaa


Photobucket
Raitahäntä -olisiko tiikeri/täplikäs? Niskassa myös raidoitusta...
Photobucket Photobucket Photobucket


Crimsonette's Iron Man (creme uros) 206 grammaa

Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket

Vielä muutama söpöilykuva, tekisi mieli vain päivystää kameran kanssa pentupesän vieressä koko ajan...

Photobucket Photobucket Photobucket

25.4.2012

Cee

Photobucket

Näin meillä sitten on taas pentuja ♥

Fuchi päätti näin muualla opiskelevan nuoremman kasvattajan kiusaksi synnyttää pentunsa heti maanantaina, ettei tämä pääsisi kiusaamaan pienoisia vähään aikaan. Siitähän sai, mokoma yli-innokas kamerankäyttäjä-pennunpunnitsija, punainen varmaan tuumi. Tämä raportti on siis kirjoitettu hervottomaan laskuun johtaneiden puheluiden pohjalta, eikä ehkä ole yhtä yksityiskohtainen kuin kaksi aiempaa. Eipä se iloa uusista pienistä vähennä :)

Koko maanantaiaamun ajan Fuchi oli käyttäytynyt selvästi normaalista poikkeavasti, pessyt tiuhaan takapäätään ja seurannut ihmisiä. Oli selvää, että synnytys lähestyi. Tiina varusteli synnytyspesän vielä suojaa-antavalla verholla, ja nosti kissan sinne. Pesä kelpasi Fuchille, ja tyttö jäi sinne makoilemaan, odottamaan synnytyksen alkua.
Photobucket Photobucket

Työntöpoltot alkoivat hieman ennen kahta ja muuttuivat pikkuhiljaa säännöllisemmiksi. Ensimmäistä pentua synnytyteltiin hieman toisia kauemmin, kilpparitytöksi otaksuttu pienokainen syntyi kymmentä vaille neljä. Fuchi oli esimerkillinen emo, puhdisti pennun ja katkaisi napanuoran kuin vanha tekijä, joskin paljastui punnituksen yhteydessä melko mustasukkaiseksi. Pienikin vinkaisu pennulta, ja tuore äiti oli salamana hakemassa pienoistaan takaisin uhkaavan murinan säestyksellä ;) Kilpparityttö saatiin kuitenkin punnittua, syntymäpainoa tällä neidolla oli 104 grammaa.

Photobucket Photobucket

Pentu numero kakkonen syntyi kaksikymmentä yli neljä, ja etäkasvattaja oli pakahtua onnesta, kun kuuli, että tämä tapaus oli punavalkea poika. Väri kyllä vaihtui kuivumisen yhteydessä cremeen, punaiseksi poika taitaa olla liian vaalea (kuvassa näyttää tummemmalta kuin luonnossa). Ihana on silti, vaikka dilutio onkin ♥ Myös tämän pennun Fuchi hoiti mallikkaasti, kuten myös aikanaan kolmannen, ihmisotusten ei tarvinnut kuin ihailla vierestä punaisen luonnonlahjakkuutta. Poikapentu on pennuista suurin, syntymäpainoltaan 116 grammainen.

Photobucket Photobucket

Sinikilpparivalkea(/bicolor?) tyttö on pentueen kuopus. Neito syntyi vartin yli viisi painaen 106 grammaa, ja kuivuessaan paljastui siskoaan selvästi vaaleammaksi väritykseltään. Dilutioksi siis veikkaamme tätäkin pienoista, miltä vaikuttaa? Voisiko creme olla kuviollinen?

Pentujen lisäksi Fuchi synnytti kaksi suunnilleen kämmenen kokoista nahanpalasta. Muumiopentuja? Muita pentuja ei ole kuitenkaan syntynyt, eikä emossa ole mitään merkkejä siitä, että osa olisi vielä syntymättä. Fuchi on ollut tähän mennessä oikein pätevä emo ja erittäin kiintynyt pienoisiinsa - tänäänkin pesään palattiin ruokakupilta murinan säestyksellä, kun joku pienistä vinkaisi vailla syytä ;) Muita kissoja ei pentuhuoneeseen ole päästetty, eikä Fuchi tunnu niitä kaipaavankaan, pennuissa kun on seuraa kerrakseen. Me ihmisetkään emme ole pentuja hirveästi käsitelleet, kun se tuntuu emokissaa häiritsevän. Vaan mikäs siinä, kun kaikki on niin hyvin - pennut syövät reippaasti ja kaikkien painot ovat kääntyneet kasvuun. Tästä on hyvä jatkaa :)

21.4.2012

Jännitystä ilmassa

Photobucket
Fuchin h-hetki lähestyy joskin vielä on aikaa useita päiviä - 65 päivää tulee täyteen ensi viikon keskiviikkona. Täällä eletään kyllä jo jännityksessä. Masu on valtava, ja sen asukit myllertävät innokkaasti. Fuchi itse lähinnä loikoilee kiipeilypuussa, vahtien edelleen rakasta kaniaan. Vielä ei mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ole näkynyt, mutta meillä on jo kaikki tarpeet kasassa. Kyllä viimeiset päivät osaavat kulua hitaasti!

Olisi se kyllä aika metkaa, jos pennut olisivat syntyneet tänään - Fuchi itse kun täyttää tänään kolme vuotta ♥ Juhlan kunniaksi kuvasatoa viimeisimmältä valjastelukerralta, voi kun tänäänkin olisi yhtä aurinkoista kuin silloin... Paljon onnea siskoille ja veljille, ja kiitos tänäkin vuonna kasvattajalle tästä hurisijasta :)
Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket

Vähän Yukiakin...
Photobucket Photobucket Photobucket

Viime lauantaina otimme varaslähdön pentuaikaan, kun kävimme Sysmässä katsomassa sijoituskollimme Riston ja Irmelin pentuja. Olivat kyllä niiin ihania pitkäkarvaisia tupsukorvia ♥ Lisää tietoa pikkuisista saa pentujen kasvattajalta Katjalta.

Photobucket
Irmeli ja kolmikko
Photobucket
Musta tyttö
Photobucket
Pojat suklaa ja creme
Photobucket
Tabbypoikamme ja kastraattikaveri Martti.


Pentuvierailulla päästiin tietysti näkemään myös Ristoa. Pojasta oli kasvanut oikein komea nuori mies, jonka pitkä kroppa on kyllä mallin mitoissa ja ulkonäkö muutenkin varsin mallikas. Lieneekö vielä tunnistanut meidät, kun tuli innokkaasti nuuhkimaan ja syliinkin yrittämään. Taisi meissä tuoksahtaa tytöt, kun innostui mokoma uudestaan merkkaamaan... 

4.4.2012

Vauvamasuja ja Alice in Wonderland

Image and video hosting by TinyPic
Yksi harvoista yhteiskuvista, Vikke ja Hunaja kolmen viikon iässä.


Ensiksi, Alice in Wonderland -pentueen pojat täyttävät tänään vuoden. Ei uskoisi, ainakaan sen perusteella mitä pojista kuulee, vauhtia riittää edelleen kuin silloin parin kuukauden iässä, ja kun ne ovat niin  PIENIÄ (Vikke 5.1 kg...) pentusia vielä, vuoden ikäiset, ainakin näin kasvattajan silmissä. No, meille pojat tulevat varmaan aina olemaan pieniä pentuja...

Onnea Vikke ja Hunaja 1v. ♥

Image and video hosting by TinyPic

Fuchin (44 vrk) masu...

Image and video hosting by TinyPic

Sunan (27 vrk) masu...

Tulevat emot Suna ja Fuchi kasvattelevat täällä tasaiseen tahtiin vatsojaan. Fuchilla painoa on viime sunnuntaihin mennessä kertynyt 4.8 kg, mikä on 700 grammaa enemmän kuin 5.3, jolloin aloimme punnita neitiä. Sunan paino sen sijaan on astutuksen jälkeen noussut 100 grammaa, mutta koska nisät ovat selvästi kasvaneet uskallamme väittää että suklaaneitokin on tiine :) Kevätvauvoja siis...

Fuchi ja Suna ovat olleet tähän mennessä hyvin rauhallisia emoja, ruoka on maittanut mutta niin myös riehuminen ja Veli Kanin jahtaaminen. Me ihmiset olemme puolestaan saaneet ylimääräisiä harmaita hiuksia kun Fuchi on hypännyt kiipeilypuusta suoraan sängylle tai Suna vallannut kaapin päällisen yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka matkaa lattialle on meidän mielestämme liikaa. Ja entä ne nimet sitten - koskaan ei D-kirjain ole aiheuttanut näin paljon päänvaivaa kuin nyt kun pitäisi keksiä teema D-pennuille, joita pelätään olevan vähintään kuusi...

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic

Tarvikkeitakin ollaan hankittu: kroonikkovaippoja, letkuja, maidonkorviketta, pian myös Nutriplussaa ja desinfiointiainetta, parempi olla kaikki käden ulottuvilla ettei iske paniikki jos tulee konplikaatioita. Varsinaisia synnytyspesiä meillä ei vielä ole, sopivan suuria pahvilaatikkoja kun ei tunnu löytyvän mistään, joskin pitkään harkinnassa ollut, synnytyksen jälkeiseksi pesäksi kaavailtu Sturdi saapui. Kissat suhtautuivat yhteiseen synttärilahjaansa hyvin, ja Sturdi olikin pitkään esillä jotta kissat voisivat siihen vapaasti tutustua. Oli.

Siirrettyämme tuplahäkin puolittain kokoon taitettuna pentuhuoneen juuri sopivan kokoiseen nurkkaan, joku tytöistä oli syystä tai toisesta pissannut sinne. Nyt häkki on parvekkeella tuultumassa kun yritämme miettiä kuinka pissan hajun saisi kokonaan pois, eikä tule takaisin vähään aikaan, ainakaan siihen nurkkaan. Tapauksen pääepäillyt ovat Yuki ja Fuchi, joiden olisi voinut kuvitella merkanneen häkin mieltäen sen omaksi pesäkseen kun se sattui olemaan Yukin entisen pesän paikalla, Yuki kun on hoitanut pentujaan siinä ja Fuchin tiineys on sen verran pitkällä että tytön voisi uskoa jo etsivän itselleen pentupesää. Tarkoituksena olisi testata, toistuuko käytös jos nurkkaan laitetaan toinen pesäviritelmä, raporttia operaatio pahvilaatikosta mahdollisesti myöhemmin. Ja erinäisiä valjastelukuvia :)

Image and video hosting by TinyPic
Suna näki juuri kevään ensimmäisen kärpäsen...