FIN*Crimsonette's

Pakkasenpurema vuodenaloitus

2012-02-05T15:13:00.001+02:00

Vuosi 2012 on meillä lähtenyt käyntiin hyvin hitaasti ja takerrellen, lieneekö syynä viimeaikaiset paukkupakkaset vai joulusta päälle jäänyt verkkainen elämäntyyli. Jonkun verran on kyllä suunniteltu mutta niistäkin on ollut vähän vaikea raportoida, kun mitään konkreettista kerrottavaa ei ole ollut. Esimerkkinä nyt vaikkapa Fuchi, jota sulho jo odottelee kylään kunhan neiti jaksaisi kiinnostua muustakin kuin puutarhan omenapuita terrorisoivasta Veli Kanista. Tänään olemme kylläkin kuulleet hieman varovaista kujertelua, uskaltaiskohan tässä jo toivoa juoksua tulevaksi...

Sitä nuuhkimisen määrää, jonka uusi sohva sai aikaan...

Yuki mokoma meni sitten pudottamaan talviturkkinsa rippeetkin, onneksi ehdimme perua näyttelyn jo hyvissä ajoin ettemme jääneet tästä tappiolle. Lienee turha sanoa, miten hirveästi tämä harmittaa, varsinkin kun neiti ei ole ihan äskettäin näyttelyissä käynyt. Jyväskylässä siis Lazy ja Suna sekä Risto, jos herralla ei ole muuta ajanvietettä... Suna saa taas odottelemaan näyttelyä innolla, jännittää hirmuisesti mitä mieltä tuomarit ovat aikuiseksi kasvaneesta suklaasaukostamme :)

Uusi kiipeilypuukin meillä on, tässä tosin vielä keskeneräisenä.

Riehulaatikoksi muutetusta pahvilaatikosta tuli kissojen keskuudessa jymymenestys, idea varastettu häikäilemättömästi Kolmen kissan koplasta.

Tuplaturkit talviauringossa + verikokeiden tuloksia

2012-01-04T13:47:00.000+02:00

Eli viime kuvauskeikan saalista. Oli joulukuun 28, ihanan aurinkoinen ja routainen päivä ja sen kunniaksi veimme - kaksin, mikä oli varsin typerää, norskit ihastelemaan lumetonta maata ja kevyesti jäätynyttä järveä. Tulipa taas kerran todistettua, että valjastelu samalla kun yrittää toisella kädellä kuvata, on sangen haastavaa, kuin myös kahden kissan ulkoiluttaminen samaan aikaan, molemmat kun tietysti haluavat mennä eri suuntiin...

Itämaisia emme ole kehdanneet kiusata valjastelulla lokakuun jälkeen, suklaatytöt kun tykkäävät hommasta ainoastaan kesällä, kun kylmä tuuli ei puhalla eivätkä varpaat palennu kylmää maata pitkin tarpoessa. Huomasin kylläkin juuri, että viime kuvauslenkin kuvat taitavat yhä nököttää koneella odottaen postaamistaan. Hups... Toivottavasti enää ei käy tälläistä sekaannusta, mutta nyt pitemmittä puheitta kuviin →

Hassua, miten ulkoilma saa kissojen turkit näyttämään tuuheammilta, sama temppu ei tepsi ainakaan omaan tukkaan... Yukillekin kasvoi jostain ihan kiva kauluri, ja häntäkin on ihan omaa luokkaansa. Tästä syystä kuvaamme kissamme ulkona ;)

Pakollista heinänsyöntiä...

... ja vähän tavallisesta ohjelmasta poiketen myös jäällä liukastelua. Fuchi-raukalta taisivat tassut kastua.

Fuchi tarkkailee ympäristöään kalliolta käsin...

... jolla on korkeutta tämän verran.

Metsäkissa luonnollisessa ympäristössään.

Hannu-myrskyn tuhoja tutkimassa, meillä selvittiin onneksi näin vähällä...

Kuten facebookissa jo mainitsimmekin, Fuchi kävi joulun jälkeen Lahdessa sydänultrassa, jossa tytön sydän todettiin normaaliksi. Neiti käyttäytyi toimituksen ajan hyvin, vaikkakin seisominen paikallaan niin pitkään koettelikin vähän punaisen kärsivällisyyttä, ultraaminen kun ei varmaan mitenkään mukavalta tuntunut. Siitäkin onneksi selvittiin hengissä, ja siinä olikin onneksi kaikki; olimme ottaneet muut vaadittavat verikoetestit viime kerrasta viisastuneena jo aiemmin... Tulokset saapuivat eläinlääkärillemme maanantaina, josta he laittoivat ne tulemaan meillepäin postilla. Paperit eivät ole vielä tulleet perille, mutta puhelimen kautta urkkimalla saimme selville, että tyttö on GSD IV, FeLV, FIV ja FIP -negatiivinen, veriryhmä A(?). Pitkään näitä sai odottaa, kun joulun pyhät mutkistivat asioita, mutta onneksi tulokset olivat kaikilta osin mieluisia :)

Summa summarum 2011

2012-01-01T10:57:00.001+02:00

Taas on vuosi vaihtunut ja on aika runoilla sen tapahtumista ja postailla sekalaisia kuvia, jotka muuten jäisivät käyttämättä. Vielä joudutte katsomaan menneen vuoden materiaalia, postaamatta ovat nimittäin vielä kuvat norskien ulkoilusta aurinkoisen koleassa ja aivan lumettomassa Suomen joulukuussa.

Kulunut vuosi on meille ollut kissarintamalla jotain ennenkokematonta. Meille syntyi huhti-toukokuussa kaksi pentuetta, joista yhteensä kahdeksan pentua lähti aikanaan maailmalle, kuka minnekin päin Suomea. Pentujen kasvun seuraaminen oli ihanaa ja aika tuntui aivan lentävän, niin pian ne pienet satagrammaiset oppivat juoksemaan, pakenemaan pentuhuoneesta ja tekemään kaikenlaista muuta kiusaa. Kaikkia pikkuisia on aivan hirveä ikävä, onneksi kaikki löysivät oman ihanan kotinsa ja me saimme pitää ihanan suklaaleipurin kotona hurisemassa. Kiitos myös kaikille, kollien omistajille, kasvattajille ja muille, jotka auttoivat meitä pikkuisten kanssa, meistä oli varmasti ajoittain melkoisesti riesaa :) Ja kiitos tietysti kaikille, jotka soivat pennuillemme hyvän kodin ♥

Fuchin uusivuosi kului Avaraa luontoa katsellen ja Yellowstonen puuhkahäntäistä kettua ihaillen

Lazya rakettien aiheuttama pauke ja rätinä aluksi hieman pelotti...

Ai mikä pitkä kroppa...

Kirjoitusten perusteella Yukista saattaa saada jöröjukkamaisen vaikutelman. Toki täplä osaa välillä myös diivailla, mutta kyllä se pohjimmiltaan tälläinen vähän hömelömpi, rakastettava tapaus, joka tykkää kyllä kaikista, vaikka välillä muuta esittääkin :)

Meillä on tietysti suunnitelmia vuodelle 2012: pentuja olisi odotettavissa molemmista roduista, joskaan emme ole vielä lyöneet lukkoon kissoja, aikataulutusta tai pentueiden lukumäärää. Yksi varma tapaus meillä taitaa olla, mutta siitä kertoilemme lisää vähän tuonnempana, taikauskoisia kun olemme... Jotkut kyllä varmaan arvaavat, kuka on kyseessä :)

Omien naaraidemme lisäksi meillä on suunnitelmia myös Riston varalle. Pojalle, vai pitäisikö jo sanoa herralle, on jo valittu pari morsiota joiden kanssa pojalle on suunniteltu treffit alkutalvesta. Pitkää karvaa on luvassa näillä näkymin kaikista yhdistelmistä ♥♥

Brothers Grimm Vantaalla

2011-12-12T18:51:00.000+02:00

... Tai tarkemmin puolet siitä. Perjantaina lähdimme kohti Vantaata ja näyttelyä mukanamme Spinner, joka joutui ressukka lähtemään reissuun yksin kun Yuki mokoma ei vain ollut karvassaan. Perille ehdimme mukavasti juuri ennen myrskyä, ja ilta kului mukavasti näyttelyä odotellessa. Majapaikkamme sijaitsi vielä samassa rakennuksessa kuin näyttely, niinpä aamusta jäi pois se tavanomainen paikan vaihdosta ja kellon tuijottelusta johtuva stressi. Ikinä ei ole siirtyminen näyttelypaikalle ole ollut näin helppoa.

Aamulla seuraamme liittyivät B-pentueemme Risto (Frog Prince) ja Indie (Cinderella). Alkuun hirvitti, kuinka ilmoittautuminen sujuisi, kun samoilla vahvareilla piti saada kolme eri talouksissa asuvaa kissaa läpi eläinlääkärintarkastuksen ja ilmoittautumisen, mutta mitään ongelmia ei onneksi ilmennyt. Hatunnosto järjestäjille toimivasta ja joustavasta systeemistä :)

Näyttelypäivä tuntui olevan ohi ihan hujauksessa: aika kului mukavasti tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellen ja ihania kissoja katsellen (itse menetin sydämeni syliini annetulle norskikomistukselle...). Ja oli tietysti aivan ihanaa päästä näkemään itisnuorisoa, iso kiitos omistajille ja sijoituskodille että jaksoitte nämä kaunokaiset tuoda paikalle ♥

Sitten vähän kuvia ja kuulumisia pöydältä, yritetään saada tänne vähän eri materiaalia kuin facebookiin...

Lauantaina kaikki kasvattimme olivat Pia Nymanin pöydällä ja vielä peräkkäin, näinollen pystyimme seuraamaan kaikkien arvostelua ja napsimaan kuvia. Ensimmäisenä vuorossa oli Indie, joka oli pöydällä kiltisti ja reippaasti, vaikka meinasikin välillä yrittää karata tutkimaan näyttelypaikkaa vähän tarkemmin. Tuomarin huiska kiinnosti myös hirveästi ;) Kehuja neiti sai kropastaan ja pitkästä hännästään, silmät ovat lupaavan vihreät, kaulan ja pään linjat kauniit. Profiilista toivottaisiin suorempaa ja leukaa saisi olla vähän lisää ja pentukarvan soisi lähtevän, sitä kun tytöllä vielä vähän on. Eli kotiin kasvamaan ja keikistelemistä treenaamaan... Tuloksena tytöllä siis EX1.

Häkissä neiti oli aluksi vähän hädissään, pujahti verhojen väliin, protestoi ja sisusti paikkaa tarmokkaasti, mutta kun omistajat ostivat neidille samanlaisen pesän kuin Risto-veljelle rauhottui lapsonen heti sinne torkkumaan ja ihmettelemään maailmaa sen suojista.

Risto joutui ennen varsinaista laatuarvostelua pyörähtämään Luigi Comorion ja Natalia Sidorovan pöydällä siitoshyväksyntää hakemassa. Toimitus oli varsin ripeä ja räväkkä, tuomarit hyväksyivät pojan siitokseen ilman sen ihmeempiä kommentteja. Nyt vain odotellaan lupaa takaisin Kissaliitolta, toivottavasti paperissa on kaikki ok.

Ristossa Nyman kehui pojan turkin laatua ja kuvion väriä ja kontrastia, silmien väri oli lupaava, korvat hyvän kokoiset ja hyvällä paikalla. Leukaa pitäisi tällekin pojalle saada pari milliä lisää, mutta tuloksena siis EX1 ja kutsu TP-valintoihin, josta jatkoon lähti tällä kertaa kahdesta kaunis nuori neiti. Riston käytös pöydällä oli viimekertaista levottomampaa, poika olisi ollut kernaasti lähtenyt omille teilleen jos olisi päässyt. Taitavat olla kollinvaistot heränneet... Muuten tabby oli oikea herrasmies, häkissäkään ei stressattu yhtään vaan lähinnä nukuttiin.

Spinner taisi jännittää pennuista eniten pöydällä ja häkissä: koko ajan oltiin menossa jonnekin, häkissä hirvitti ja äänekkään vastapäisen naapurin kanssa piti keskustella koko ajan. Ihme ja kumma tyttö rauhoittui melko pian sen jälkeen kun ostimme sille kokeilumielessä samanlaisen pesän kuin sisaruksilla oli, ja otti loppupäivän paljon rauhallisemmin. Mikä näissä pesissä sitten rauhoittaa nelosia niin kummasti, sitä emme tiedä, mutta toivottavasti vaikutus kestää seuraavaan näyttelyyn asti :)

Lazylla on veljensä tavoin kaunis kuvio ja väri sekä lupaava turkinlaatu, jossa on enää vähän pentuvillaa jäljellä. Silmät ovat kauniin limenvihreät ja profiilissa pituutta, joskin se voisi olla vähän suorempi. Korvatkaan eivät ole pienet, joskin niiden tulisi olla alempana. Leukaa kaivattaisiin tällekin tytölle vähän lisää, kuten siskolle ja veljelle. Tuloksena tytöllä siis EX1, paikka TP-valintoihin lankesi veljelle, joten tällä kertaa ei päästy sitä jännäämään.

Helmikuussa sitten uudestaan Jyväskylässä, luultavasti kokoonpanolla Yuki, Suna, Lazy ja Risto, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Muitakin kuin näyttelysuunnitelmia on, ja niistä tekisi kovasti mieli kertoa, mutta odotetaan nyt rauhassa joulukuu ja katsotaan sitten ;)

Sokerina pohjalla Lazy edustaa.

Nyt myös naamakirjassa

2011-11-28T13:12:00.000+02:00

Suna nyt saa olla esillä joka paikassa, kun näyttää villapaidassaan (ohje) niin suloiselta. Harmi vaan, ettei tyttö oikein taida itse arvostaa lämmikettään...

Asiaan. Olemme viimein saaneet pienen ja vähän suuremman säätämisen jälkeen kutakuinkin kokoon kissalamme facebooksivut (käykäähän tykkäämässä), jonne pääsee tästä. Sinne olisi siis tarkoitus raportoida kissalamme tapahtumista niin suomeksi kuin englanniksi, ja ylläpitäjinä toimivat minun lisäkseni muu kissalan väki. Toivon mukaan saamme sinne kuvia ja juttuja vähän useammin kuin tänne, ja blogi säilyy hengissä tämän uuden median rinnalla...

Muina uutisina mainittakoon joulukuun 10. URK:n näyttely Vantaalla, jonne meidän väestä ovat tulossa Lazy Spinner ja Frog Prince sekä suurella varauksella ehkä myös Yuki, joka ei ole meidän pettymykseksemme oikein saanut talvikarvaansa kasvatettua. Bongattavana on näillä näkymin myös Cinderella aka Indie, jos esteitä ei omistajille tule.

Kuusitoista tassua jäljellä

2011-11-14T09:16:00.000+02:00

Ne, jotka ovat tätä blogia jo jonkin aikaa seuranneet tietänevät varmaan, mitä tälläinen kuvapläjäys tarkoittaa. Suloinen Cindy-neitimme löysi pitkän odotuksen jälkeen omat ihmisensä Helsingin suunnalta, jotka tulivat lauantaina tyttöä hakemaan. Aluksi sininen kyräili outoja, muilta eläimiltä haisevia ihmisiä epäluuloisesti eikä ihan heti innostunut huiskaleikistä (on varmaan oppinut muiden pentujen lähtöä seuraillessa, mitä tuollaisten ihmisten saapuminen tarkoittaa..). Aikansa asiaa harkittuaan tyttö taisi kuitenkin todeta nämä ihmiset ihan mukaviksi ja ryhtyi riehumaan hömelön siskonsa kanssa, joka ei yhtään tuntunut arkailevan uusia ihmisiä ja joka olisi varmaan jaksanut juosta huiskan perässä koko päivän ;)

Kun lähdön hetki sitten koitti, ei Cindyllä tuntunut olevan mitään sitä vastaan: tyttö jopa ryömi itse kuljetuskoppaan odottamaan lähtöä. Koppa toisaalta kiinnosti myös muita itiksiä, joita olikin sitten astetta vaikeampi saada houkuteltua pois mukavaksi todetusta pesästä...

Cindyn ensimmäinen ilta sujui kuuleman mukaan hyvin, tyttö oli oikein reipas vaikka vähän kyräilikin koiraportin takana oleskelevia tulevia koirakavereita. Meillä on täällä ollut tietysti hirveä ikävä pientä tyttöä, niin meillä ihmisillä kuin kissoillakin. Erityisesti Spinnerille leikkikaverin lähtö on ollut kova paikka, tyttö on itkeskellyt sinisen perään ja vaatinut tavallista enemmän huomiota meiltä. Mutta kohtahan me taas näemme: jos kaikki menee nappiin, Cindy on tavattavissa joulukuun Vantaan näyttelyssä, jossa näytillä ovat meidän kissoistamme Yuki ja Spinner sekä sijoitusherra-Risto, joka hakeekin samalla naimalupaa, morsioita kun on odottamassa jo pari kappaletta ;)

Kotisivut taas julki ja Cindy

2011-11-03T20:49:00.000+02:00

Kyllä, ollaan edelleen hengissä ja kotisivutkin pitkänpuoleisen tauon jälkeen taas toiminnassa. Ovat olleet julkaisukunnossa jo jonkin aikaa, mutta koska julkaisu tarkoittaa automaattisesti myös (pikaista) blogin päivittämistä, ovat saaneet odottaa että päivittäjän aikataulusta löytyy tilaa moiselle.

Suuremmin en tässä nyt ryhdy uudistuksia kommentoimaan, kun ovat sen verran pintapuoleisia ja tämä on tosiaankin pikainen päivitys, mutta suurimman muutoksen koki itse ulkoasun (joka, kuten aiemminkin, muokattiin valmispohjan päälle) lisäksi etusivu, jolta siirrettiin ylimääräistä asiaa muualle ja kissala-sivu. Uudistuksen yhteydessä B-pentue sai oman sivunsa kuten myös Risto ja Spinner, jotka ovat saaneet elää vähän pimennossa blogissa. Päävalikkoon lisättiin vielä linkki blogiin, ettei se jäisi vahingossakaan huomaamatta, kun päivittelytahti on siellä niin paljon tiuhempi... Niin, ja Yuki pääsi taas kerran mutkan kautta edustamaan kissalaamme. Tarkoitus oli kyllä antaa tällä kertaa estradi jollekin toiselle neidille, mutta niinhän siinä sitten kävi, että hopeatäplä rupesi keikistelemään yhdellätoista hetkellä ja kehräsi itsensä esille. Ihana otus <3

Uudistuksen yhteydessä sivut oli tarkoitus saada myös englanninkieliseksi, mutta siitä jouduttiin luopumaan kun Kotisivukoneen laskutus kyseisestä ominaisuudesta aiheutti melkoista nikottelua. Täytyypä keksiä keino vaihtaa kieltä itse...

Lopuksi vielä suuremmanpuoleinen kuvaspämmi Cindystä, koska 1) neiti etsii vielä sitä ihmistään 2) postaamattomia kuvia on luvattoman suuri määrä odottamassa ja jostain täytyy aloittaa. Ehkä vielä joskus saan julkaistua sen lupailemani syyskuvapäivityksen vanhemmasta väestä. Ehkä.

Kotisivut remontin alla

2011-10-19T18:35:00.000+03:00

Niinpä niin, kotisivujen ulkoasu on kyllästyttänyt jo pidemmän aikaa, ja kun sopiva tilaisuus (syysloma) ja järkevämpi tarkoitus (sisällön lisääminen) sattuivat kohdalle, niin saimme lopulta itseämme otettua niskasta kiinni ja tartuttua toimeen. Osa uudistustöistä on jo osittain saatu valmiiksi, joten toivon mukaan taukoa ei kestä pitkään ja kotisivujen sisältöä uudistettua jonkin verran, tiedot ja kuvat kun ovat paikoitellen päässeet vähän vanhentumaan...

Kuva ei liity aiheeseen, riehu-Cindyä on tosin aina ilo katsella :)

Kes-Kis med ipanat & Yuki

2011-10-12T18:30:00.000+03:00

Hotellissa on kivaa, ainakin Yukin mielestä :)

Niin, Kes-Kis on nyt nähty ja siitä pitäisi varmaan jonkinlaista raportintynkää kirjoittaa... Matkaan lähdimme koko perheen voimin perjantaina, mukana itistytöt ja Yuki. Matka sujui yllättäen hiljaisuuden vallitessa - Yukilla on kai jonkinlainen mystinen vaikutus itiksiin, kun eivät juuri liiemmin inisseet matkalla, ja hotellille päästiin ilman kommelluksia. Pienet kissat eivät olleet moksiskaan uudesta ympäristöstä, vaan tuntuivat oikeastaan viihtyvän siellä, mitä nyt yöllä tuli vähän äitiä ikävä ja sitä piti vähän itkeskellä. Aamulla oltiin taas reipaitta ja valmiita uusiin kokemuksiin. Eli kissat häkkiin (konkari Yuki täytyi onkia sängyn alta) ja auton nokka kohti näyttelypaikkaa.

Näyttelyaamuna seuraamme liittyi Risto (Frog Prince), josta oli kasvanut AIVAN ÄLYTTÖMÄN IHANA kollinalku. Näyttelystressiä, mitä se on? Ihana ruskeatabby tarpoi ja hurisi tyytyväisenä näyttelyn läpi yhtään kiukuttelematta ja herättikin paljon huomiota yleisössä mahtavalla luonteellaan. Poika oli myös älyttömän helppo näytettävä ja hurmasi myös tuomarit mahtavalla luonteellaan. EX1 sieltä tuli, kehuja erityisesti turkin kontrastista ja yleisestä tyypistä, päähän sen sijaan kaivattiin vähän enemmän leveyttä ja silmät voisivat olla paremmassa kulmassa. TP-valintoihin vei pojan tie, joskin siellä voitto meni toisaalle. Mutta eipä huonolle hävitty, ensi kerralla uudestaan paremmalla onnella :)

Sisko Lazy Spinner taas ei voinut olla enempää toista maata. Tuomarinpöydän luona pikkuiseen iski jonkinlainen puputauti: paikallaan ei meinattu kestää sitten millään, ja koko ajan oli jotain sanottavaa - aivan kuin äitinsä aikoinaan ensimmäisessä näyttelyssään... Muuten oli oikein kiltti otus tämäkin tabby, EX1 täälläkin (olivat tabbyt hassusti eri tuomareilla), silmät vihreät, profiili suora ja tyyppi muuten ok, korvat tosin voisivat olla alempana ja juuresta avoimemmat. TP-valinnoissa kävi sitten samalla tavalla kuin Ristolla, eli ei jatkoon tällä kertaa, mikä taisi olla tämän tytön kohdalla ihan hyvä juttu, kun esiintyminen jännittää vielä niin hirmuisesti.

Yuki, jonka suhtautumista näyttelytouhuun vuoden tauon jälkeen olimme hieman jännittäneet, oli pöydällä kaikin puolin rauhallisesti ja rennosti, kun alun jörötyksestä oli päästy yli ja ympäristö alkanut kiinnostaa. Kehuja neidille tuli turkin laadusta, joka oli tuomarin mukaan hopeakissalle hyvä ja ilmeestä, tyyppikin oli ok joskin profiililla saisi olla enemmän pituutta. Serti jäi tällä kertaa saamatta, sillä tytölle oli päässyt syntymään takku kauluriin, joka irrotettaessa oli tehnyt kauluriin karvattoman laikun. Harmittaa ihan hirveästi, että näin oli päässyt käymään ja että serti jäi sen vuoksi saamatta, mutta se tuntuu kuitenkin pikkujutulta siihen verrattuna, miten tyynesti tyttö oli pöydällä pitkän tauon jälkeen, mikä taas oli äärimmäisen palkitsevaa ja jätti positiivisen yleisvaikutelman arvostelusta. URK:ssa paremmalla onnella, toivottavasti neiti on ehtinyt kasvattaa siihen mennessä itselleen kunnon talviturkin...

Muuta raportoitavaa näyttelypäivässä ei juuri olekaan, aika kului todella nopeasti arvostelujen parissa, tuttujen bongaamisessa ja kissojen ihailussa (mahtuisikohan meille vielä yksi sfinksi...), sukulaisista paikalla olivat ainakin Yukin isä, setä ja serkku, sekä Fuchin sisko Muru, joka oli mokoma mennyt piiloon kankaan alle niin ettei hännänpäätäkään näkynyt ;) Toivottavasti en unohtanut ketään, on nimittäin vähän sellainen ikävä tunne että niin pääsi käymään... Kotimatka sujui myös hiljaisuuden vallitessa, meinasimme tosin ajaa Joensuuhun mutta ei siitä enempää, ja kotona meitä odottivat Fuchi ja erittäin närkästynyt Suna, jolla oli kovin ikäviä 'vauvojaan' (kyllä, hupsu imettää tyttöjä yhä...)

Mukavaa oli, joulukuun näyttelyyn tuntuu olevan ikuisuus. Siellä olemme siis samalla porukalla + Cindy, jos neiti ei siihen mennessä kotia löydä.

Näyttelyreissulta mukaan tarttui myös uusi kamera, jolla on tullut jo muutama kuva napsittua - nähtävissä tuossa alla. Tuntuu olevan entistä paljon valovoimaisempi ja muutenkin aivan ihana, mikä nyt ei ehkä ole mikään ihme, kun entisellä alkaa olla ikää neljä-viisi vuotta. Lisää kuvia tulossa lähiaikoina, tytöt kävivät pari viikkoa sitten nauttimassa aurinkoisesta syysilmasta, josta saimme taas kiitettävästi kuvia. Spinnerkin valjasteli tuolloin ensimmäisen kerran, siitä myös lisää lähiaikoina :)

Näe Cindy livenä

2011-09-30T21:17:00.000+03:00

Niinpä niin, Cinderella, tuttavaisemmin Cindy, jatkaa vielä oman kodin etsimistä. Kyselyitä neidistä on tullut tasaiseen tahtiin, mutta vielä ei ole tärpännyt. Ihana silkkiturkki on tavattavissa Jyväskylän Kes-Kisin näyttelyssä siskon kaverikissana, tule tutustumaan ja ihastumaan :)

On muuten vihreät silmät, eikös vaan?

Sisko-Sprungeli voi hyvin - ja paksusti, ainakin allekirjoittaneen mielestä, saa nähdä mitä tuomari tytön pastamahasta tuumaa... Ihana sylikissa tämäkin, ovat olleet sinitiketin kanssa auttamassa remontinteossa aina kun ovat uniltaan ehtineet, eli siis melko usein ja vaivaksi asti. Työkalupakkikin on päässyt uusiokäyttöön kissojen nukkumapaikkana...

Nyt niitä on sitten enää kaksi

2011-09-15T16:31:00.000+03:00

Meitä on siis nyt täällä taas kaksi vähemmän. Viime viikonloppuna ohjelmassa oli Helsinki-Tampere-Punkaharju -reissu, mukaan lähtivät vaan takaisin eivät tulleetkaan Inez ja Suri (Hulda). Suklaalapset eivät oikein pitäneet matkanteosta; ensin huusi Inez koko matkan uuteen kotiinsa, sitten vuorostaan Suri, kun tyttö huomasi, ettei sisko enää ollutkaan hoitamassa sitä tehtävää. Molempien tyttöjen kotiutuminen alkoi hyvin, olivat oikein reippaita ja uteliaita kissanalkuja. Inezillä tosin oli hieman alkukärhämää talon kuningattaren, mustan lyhytkarvaneiti Olgan (alimmassa kuvassa) kanssa, joka ei ainakaan aluksi ollut oikein innoissaan uudesta kaveristaan. Nyt tilanne on kuuleman mukaan kuitenkin rauhoittunut roimasti, eiköhän näistäkin kaverit tule :)

Huldalla, jota siis nyt Suriksi kutsutaan, ei puolestaan ollut (vielä) kaveria odottamassa uudessa kodissa, ja hieman tuli jännitettyä, miten tyttö sopeutuisi ainoana kissana olemiseen. Hyvin on lähtenyt tämänkin neidin elämä uudessa kodissa käyntiin, tytöstä on kuoriutunut oikea sylikissa, tosin rasavilli sellainen.

Yksi korvaotus olisi vielä jäljellä, nimittäin Cinderella, joka yrittää kovasti keimailla itseään Spinneriksi Spinnerin paikalle - ja on muuten todella lähellä onnistumista, niin ihana sylikissa tästä neidistä on kuoriutunut kasvaessaan :) Neidin sisko on bongattavissa Kes-Kisissä, meinasimme kokeilumielessä ilmoittaa sinitiketinkin, mutta niinhän siinä sitten kävi, että paperit jäivät uinumaan jonnekin koneen uumeniin. Harmittaa ihan vietävästi, mutta eipä mitään, kokeillaan uudestaan sitten joulukuussa, jos kotia ei siihen mennessä ole löytynyt...

Vanhemman väen touhuja

2011-09-07T20:18:00.000+03:00

Cindystä jälleen kuvaspämmiä tähän alkuun, kun oma koti on edelleen hakusessa. Neiti on paiti oikein nätti, myös niin mielenkiintoisella persoonalla varustettu, että se on kietonut meidät kaikki pikkuvarpaansa ympärille. Vaarana on, että kohta neiti on niin lumoava, ettemme pysty siitä luopumaan, eli auttakaa ihmeessä meitä hädässäolevia ja pelastakaa samalla Cindy pois äidin nurkista pyörimästä...

Mutta eihän tässä postauksessa pitänyt taas pennuista jauhaa vaan ...

... meidän suurista ja mahtavista 'aikuisista naisista', jotka ovat jääneet blogissa kovasti pentujen varjoon; yhtään kesäkuulumisia saati kuvia ei ole tainnut tulla julkaistua. Korjataanpa tämä vääryys siis kerralla kuntoon! Tiedossa on jokseenkin pitkä postaus, jossa on paljon kuvia tytöistä, näin pienenä varoituksen sanana. Lisää kuvia tulee jossain vaiheissa myös kotisivuille, jotka ovat päässeet kesän aikana pahasti vanhentumaan - asia korjataan kun ehditään :)

Fuchin rakkaus ulkona liikkumiseen ei ole sammunut, kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy. Neitiä onkin kolmikosta mukavinta ulkoiluttaa, kun sillä ei ole tapana jäädä laiduntamaan läheskään yhtä usein kuin toisilla. Vauhtia ja ääntä sen sijaan löytyy astetta enemmän, punainen paholainen ilmaisee selvästi nauttivansa ulkoilusta ja ottaakin siitä kaiken irti, kun valjastelemaan sattuu pääsemään.

Fuchi taitaa olla niitä kissoja, jotka puhkeavat kukkaansa vasta vähän vanhempana; vaikka tytön ulkonäössä ei ole tapahtunut iän karttuessa mitään järisyttäviä muutoksia, vaikuttaa se nyt tyypiltään jotenkin tasapainoisemmalta kuin pienenä pentuna. Ilmeessäkin on jotain perin norskimaista, joskaan en osaa sanoa, johtuuko se terävistä korvista, suun ilmeestä vai silmistä. Ja se turkki! Tyttö on näyttänyt koko vuoden tuollaiselta, eikä minulla ole edelleenkään pienintäkään hajua siitä, onko se nyt kesä- vai talviturkissa...

Fuchin pentusuunnitelmat ovat edelleen yksi suuri kysymysmerkki, täällä käännetään takkia ja soudetaan ja huovataan päivittäin eri suuntaan... Mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan eikä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä ;)

Yukista piti olla paljon kuvia, mutta ne fiksut taisivat päästä katoamaan jonnekin... Olenko muuten jo hehkuttanut, miten ihana tätä neitiä on kuvata? Luonteeltaan neiti kun on rauhallinen ihmettelijä, joka malttaa välillä istua alas tarkkailemaan maailman menoa ja on vielä suhteellisen helppo harhauttaa katsomaan kameraan. Risut ja mittanauha ovat puolestaan Yukin silmissä riistaa, eikä mikään pysäytä hopeatäplää kun se lähtee jahtaamaan niitä... Pentujen myötä Yukista on myös löytynyt se pehmeä, rapsuja kaipaava puoli; tyttö on aina ensimmäisten joukossa vastassa huomiota kerjäämässä kun tulen Joensuusta :)

Yukin olemme ajatelleet päästää hyvin ansaitulle pentutauolle, neiti kun joutui hoitamaan omiensa lisäksi myös vähän Sunan lapsia. Suunnitelmissa olisi siis sertimetsälle lähtö, ensimmäiseksi näyttelyksi olemme kaavailleet lokakuun Kes-Kisiä, jonne meiltä lähtevät myös Spinner ja sijoituskolli Risto. Jännityksellä odotamme, mitä tyttö tuumaa touhusta kun edellisestä näyttelystä on ikuisuus ja mitä tuomari tykkää varmaan vielä vähän vajaassa turkissa olevasta neidistä, Yuki kun tuskin ehtii kuukaudessa täyttä turkkia kasvattamaan... Muuten neiti on mielestämme oikein kivassa kunnossa; ilme on edelleen mitä norskimaisin ja kroppakin on saanut vähän lisää massaa, jota tuomarit ovat aina haikailleet ~~nyt sitten sanovat että sitä on liikaa~~.

Yukin pennuista on pitkään ollut tarkoitus laittaa kuvia ja kuulumisia, mutta enpä ole edistynyt silläkään rintamalla... Täältä voitte kuitenkin seurata Vikken kasvua, Hunajasta laitamme kuvia kun niitä käsiimme saamme ;)

Hännänhuippuna vielä pohjattomalla ruokahalulla varustettu tikettihirvityksemme, jonka mielestä pihalla ei ollut mitään järkevämpää tekemistä kuin syksyn auringosta nauttiminen ja heinän syönti. Ulkona on vielä niin lämmintä, että tämäkin neiti tarkenee ilman villapaidanräpellystä, mutta kunhan tulee vähän kylmempää, joutuu suklaaturkki tottumaan siihen ajatukseen, että ulos mennessä päälle vedetään toinen turkki. Tai sitten voi jäädä sisälle, niin kuin Suna aina mielellään tekisi, neiti kun ei ole ainakaan viileämmillä ilmoilla kovin innoissaan lähtemässä ulos...

Olemme tässä miettineet, että pitäisikö Sunalle kohta laittaa jonkinlainen sukkapuku tai vastaava päälle, kun se ei tunnu sitten millään lopettavan lastensa syöttämistä; juoksukin tuli ja meni, eikä mitään vaikutusta asiaan... Muuten asia olisi ihan ok, mutta kun pennut paisuvat kuin ilmapallot kun ravinteikasta maitoa on saatavilla eikä Sunakaan pääse repustaan eroon sitten millään, kun imettäminen puolestaan kasvattaa ruokahalua. Kova olisi hinku käyttää tätäkin neitiä näyttelyissä, mutta se taitaa joutua odottamaan, kun tyttö ei ihan missin mitoissa ole, vaikka muuten onkin kaunistunut: silmien väri on parantunut, ovat luonnonvalossa aivan selkeästi vihreät ja turkkikin suorastaan heijastaa valoa... Jumppaohjeita siis toivottaisiin kovasti, että voisi Sunakin lähteä titteleitä kalastelemaan.

Vielä pari ryhmäkuvaa neideistä ja loppukevennyksenä Fuchin salainen ihailija, tyttöä tarhan ulkopuolelta haikeasti tuijotellut naapurin kolli.

Matojunia päiväuniaikaan

2011-08-30T17:21:00.000+03:00

Viime lauantai oli yhtä hulinaa ja huisketta kissarintamalla; uusiin koteihinsa muuttivat Kerttu ja Risto, reippaina tutustumaan uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Yllättävän urheasti mamman helmoista lähdettiin, mitä nyt boksista vähän vinkaistiin kun ulos mentiin. Sunakin olisi ehdoin tahdoin tahtonut päästä mukaan, tai ainakin siltä vaikutti kun neiti yritti niin innokkaasti ängetä Kertun omistajan matkaan ;)

Ihanaa, kun lapset pääsivät turvallisesti uusiin koteihinsa - ikävähän noita hörökorvia tulee niin meille kuin Sunalle, mutta nyt oli aika päästää irti, kun ei kaikkia kissoja voi mitenkään kotona pitää. Ja Ristoahan me näemme tulevaisuudessa näyttelyissä jopa niinkin pian kuin lokakuussa, jos kaikki menee putkeen. Poika siis muutti sijoitukseen Rimppakintuille, kuten jo aiemmin mainitsinkin, infoa herrasta on tulossa kotisivuille kohtapuoliin.

Kotona meillä on siis vielä neljä itisnassukkaa, joista kaikki yhtä lukuunottamatta ovat jo löytäneet oman kotinsa, hyvä niin. Jäljellä on enää Cindy, hurmaava vihreäsilmäinen puuhkahäntä mahtavalla luonteella. Kyselyitä neidistä on kyllä tullut, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon eli kannattaa kysyä, jos neiti vaikuttaisi omaan syliin sopivalta :)

Muusta pentukatraasta emme ehtineet viikonloppuna kiireestä johtuen napsimaan yksittäispotretteja, joskin pari matojunakuvaa saimme otettua unisesta kuusikosta päiväuniaikaan...

Isoja pieniä poikia ja tyttöjä

2011-08-23T19:19:00.001+03:00

Ihana vihreäsilmäinen sinitiketti Cindy-tyttönen etsii Sinua, jonka elämästä puuttuu se energinen kainalokissa ja olohuoneen ehdoton yksinvaltias. Tämä ihana sukansyöjäotus on kaunis touhupakkaus, jota kehtaa käydä näyttämässä myös näyttelyissä, jos sellainen kärpänen on päässyt puremaan. Lisäksi neiti on luovutusikäinen.

Aavistuksen rauhallisempaa kissaa vailla olevalle tarjolla olisi Hulda, kaikin puolin suloinen ja ihanalla luonteella varustettu suklaanamu, joka ei vähästä hätkähdä. Silkkiturkilla on myös paperit kunnossa ja laukut pakattu uuteen syliin siirtymistä varten :)

Sitten yleisiin asioihin, eiköhän tuossa ollut mainostusta tarpeeksi...

Pennut kävivät viime perjantaina uusintarokotuksissa ja hakemassa nimet papereihin- kaikilla on siis kaikki ok, ei napatyriä tai laskeutumattomia kiveksiä kenelläkään :) Lääkärissä käyttäydyttiin hienosti ja kunnolla, mitä nyt jalat tärisivät yhdellä jos toisella, taisi pikkuisia jännittää viime kerran jälkeen kuitenkin ihan pikkuisen, varsinkaan kun äiti ei tällä kertaa ollut mukana. Sunan puutetta ei kuitenkaan ainakaan matkalla heti huomannut, kun osasivat nämä pikkuiset pitää ihan mukavasti ääntä yksinään aitoon itistyyliin; voi sitä protestoinnin määrää, mikä kopasta kuului silloin kun hoksasivat, että ahaa, tästähän käännyttiin sinne paikkaan, missä kiusataan ja tökitään neuloilla... Mutta eiköhän se siitä ajan mittaan mene ohi, kun huomaavat, ettei se lääkäri niin hirveä paikka olekaan ;)

Lapset ovat jatkaneet tasaista kasvuaan, ja ovat nyt jo ihan hyvän kokoisia. Painoja ei tälläkään kertaa ole listattavaksi, kun pattereiden ostaminen vaakaan on ilmeisesti niin hirmuisen vaikeaa... Uusia temppuja on keksitty myös entiseen tahtiin; jouduimme sulkemaan pikkuisten keskuudessa suurta suosiota saavuttaneen parvekkeen verkon ikkunoiden taakse, kun siinäkin innostuttiin riekkumaan liian korkealla liian varomattomasti. No, eivätpä itikset kauan toimettomina istu: verkon tilalle on keksitty rakennustikkaat(?), joissa riehutaan ja jota pitkin kiivetään piirongin päälle repimään suojamuovia...

Tässä poseeraavat tutut kaverukset, oma suklaatabbymme ja valloittava suklaaneiti Inez, josta on kasvanut todella seurallinen sylikissa: tyttö tulee isä-Skyen tyyliin vaatimaan kähisevällä äänellään syliinpääsyä päästäkseen sitten hurisemaan ja leikkimään kaulakoruilla. Neidin valloittavasta persoonasta saamme nauttia aina syyskuun alkuun asti, jolloin neiti muuttaa omaan kotiinsa mustan lyhytkarvaprinsessan kaveriksi :)

Eipäs unohdeta toista tulevaisuuden toivoamme Ristoa, josta ollaan leivottu jo jonkin aikaa sulhasmiestä tietyille tyttösille, josta ei vielä sen enempää. Kuvauskaverina herralla on tällä kertaa Kerttu-menninkäinen, joka taitaa lentää ensimmäisenä pesästä viikonloppuna. Ikävä tulee...

Vielä pari hatunsyöntikuvaa kuviollisten tyyliin ja yhteiskuvan yritelmä suklaisista: vasemmalla Kerttu, edessä Inez ja takana keskellä Hulda.

12 viikkoa lyhyesti

2011-08-17T20:14:00.000+03:00

Yllä olevat kuvat kertovat varmaan oikein selkeästi, miksi lapset eivät edelleenkään pääse tarhaan... Joku vauhtiveikko keksi lopultakin parvekkeen verkon, ja odotas vähän eikö siellä kohta olleet kaikki kuusi roikkumassa ja riekkumassa. Voi näitä itiksiä :)

Riehuminen on jatkunut aivan entiseen malliin; hikisukkia on kuulemma syöty ja huiskia tuhottu sun muuta mukavaa. Itse olen ollut koko ajan Joensuussa enkä ole nähnyt mitään omakohtaisesti, mutta kyllä puhelimesta kuuluvasta pienten tassujen sutinasta voi jotain päätellä...

Ovat kaikki kyllä sellaisia persoonia ja sydänkäpyjä, että tulee oikein itku puseroon; miten näitä voi minnekään luovuttaa. Onneksi saamme nauttia hörökorvien seurasta vielä ainakin viikon, ennen kuin ensimmäinen lentää pesästä pois :)

Kuvat ovat tällä kertaa vähän tälläisiä, kun aurinko sattui vaihteeksi innostumaan paistamaan, nyt täälläpäin Suomea onkin sitten ikävän pilvisen harmaata. Samasta syystä pentujen silmissä on hassuja heijastuksia, kyseessä eivät siis ole silmätulehdus, vilkkuluomet sun muut.

Hulda täällä huutelee oman ihmisen perään. Kolmas suklaaneiti on rauhallinen ja kiltti tapaus, joka ei vähästä säikähdä. Lemmikki/näyttelykoti olisi siis haussa, kasvatukseen tätä suklaanappia emme valitettavasti voi antaa.

Cindy komppaa Huldaa kotiasiassa; mistä tälle ihanalle, energiselle tikettiraketille löytyisi koti? Lemmikki/näyttelykotia haetaan myös Cindylle.

Suklaatriosta pyydettiin yhteiskuvia, mutta tämä ei tällä kertaa valitettavasti onnistunut, saldoksi jäi pari tärähtänyttä kuvaa täynnä suklaista turkkia ja karvatassua. Kahden kanssa onnistuikin onneksi jo paremmin, tässä poseeraavat Inez ja Kerttu, joita uusi ympäristö kiinnosti niin paljon, ettei tuolilla meinattu kestää sitten millään...

Tässäpä vielä tabbylapset, petollisen rauhallinen Risto-herra ja ihmeellinen ilmehtijä -Spinner.Ovat molemmat kovin tyynen ja rauhallisen näköisiä kuvissa, mutta voin vakuuttaa, että luonnossa asia on aivan toinen, raitahännät ovat nimittäin pentueen pahimmat riehujat ;)

Lopuksi vielä pari sekalaista yhteiskuvaa, ensimmäisessä Kerttu ja Hulda, toisessa Risto ja Hulda ja kolmannessa Cindy ja Hulda. Viimeisestä vielä sen verran, ettei tytöillä oikeasti ole noin paljon kokoeroa, kuva on vain otettu jokseenkin hassusta perspektiivistä...

Kymmenen viikkoa ja kuusi päivää

2011-08-09T11:49:00.000+03:00

Se lupailemani kuvapäivitys leideistä on edelleen suunnittelun asteella, kun on taas vaihteeksi ollut niin pilvistä ja kaiken lisäksi sateista, etteivät tytöt olisi varmaan olleet kovin mielissään, jos olisivat joutuneet tarpomaan märässä ruohossa. Katsotaan uudestaan kun sää vähän paranee :)

Pennut ovat jatkaneet kasvuaan ja uusien tihutöiden keksimistä entiseen malliin. Kodin korkeimpia huippuja on valloitettu kilpaa, nyt riiviöt pääsevät muun muassa vessan pöydälle pöntön kautta (ihme, miten myöhään tämän älysivät) sekä tietokoneen näytön taakse, joka on oikein mieluisa, lämmin nukkumapaikka. Tarhaan emme ole pieniä vielä uskaltaneet laskea, sillä se on sellainen korkea malli, jossa verkko ulottuu niin ylös, ettemme saisi pentuja alas sikäli mikäli ne keksisivät sitä pitkin kiivetä. Ja koska kyseessä ovat itämaiset, voidaan olettaa että kaikki kuusi olisivat siellä katonrajassa yhdessä hännänheilahduksessa...

Valjastelustakin voi vain haaveilla, kun ne pienimmät valjaat ovat kadonneet jonnekin ja seuraava koko on auttamatta liian iso. Elämä ei nyt oikein hymyile itiksille, ei ole helppoa olla pieni ja sievä :)

Parikuvalinjalla jatketaan, kun se käy paljon kätevämmin. Yllä olevissa kuvissa seikkailevat Kerttu ja Cindy, joka on vielä täysin vapaa ja omaa kotia vailla. Molemmat tytöt ovat kasvaneet tasaisesti ja rikkoneet tonnin rajapyykin; Cindy painaa tällä hetkellä 1150 grammaa ja Kerttu tasan kilon. Painot ovat noin-lukuja, sillä punnituksessa jouduttiin käyttämään tälläistä elektronisten laitteiden pettäessä kriittisellä hetkellä...

Tällä kertaa Riston kanssa poseeraa Hulda, joka myös on vielä vapaana. Kyselyitä on tullut, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon, eli ei kuin soittelemaan ja viestiä kirjoittamaan :) Hyvinsyöneitä pallomahoja ovat nämäkin lapset, erityisesti Riston maha on kuin Aladdinin Sulttaanilla... Jättipötkötabbymme painaa kilon ja kaksisataa, sisko viisikymmentä grammaa vähemmän.

Ineksen ja Spinnerin mielestä kamera oli kiinnostavinta ikinä; lähes koko ajan oli toinen tai molemmat hörimässä kameraa pienillä tassuillaan tai nuuhkimassa sitä nenä kiinni linssissä... Jäivätpä mokomat vielä kuvauspaikalle häiriköimään, kun olisi muista pitänyt kuvia saada ;) Hassua, miten ovat samanpainoisia kuin sisarensa ja veljensä: Spinner painaa Riston tavoin kilon ja kaksisataa ja Ines on tasoissa Huldan kanssa painaen kilon ja viisikymmentä... Suklaalapset ovat muutenkin niin samankokoisia ja -näköisiä, ettei niitä pysty erottamaan ainakaan takaapäin tai kauempaa. Persoonina kyllä ovat aivan omanlaisiaan, onneksi :)

Kaksin aina kaunihimpi

2011-08-02T15:09:00.001+03:00

Kyllä huomaa, miten helle vaikuttaa kissojen käytökseen; kymmenviikkoisten pitkäkarvojen jaksaminen on ihan toista luokkaa nyt, kun sää on viilentynyt. Jaksamisella tarkoitan tietysti riehumista ja vauhtia, sitä näet riittää... Välillä pitää toki ottaa pienet torkut joko kaverin, äidin tai toisen varaemon vieressä, mitä enemmän nelijalkaisia yhdessä kasassa, sen mukavampi :) Varaemona toimii nykyään Yukin lisäksi myös Fuchi, jonka äidinvaistojen äkillinen herääminen yllätti meidät tällä viikolla aivan täysin, tyttö kun ei oikein ole pennuista aiemmin liiemmin piitannut. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, toivon mukaan saamme nähdä punaisen sähipallomme hoivaamassa pentuja myös jatkossa, niin vieraita kuin mahdollisesti myös omia ;)

Fuchista muistuikin mieleen, että emokissat ovat olleet melkolailla pimennossa koko kesän ajan, juuri yhtään kuvaa ei niistä ole tullut otettua. Täytyykin jokin aurinkoinen päivä ottaa kamera mukaan ulos ja katsoa, saisiko leideistä muitakin kuin laidunnuskuvia... Eivät ehkä ole aivan hehkeimmillään, ainakaan Yuki, jonka täplät ovat kadonneet taivaan tuuliin, tai Suna, jolla on suorastaan koominen heltta mahan alla, joka kaiken lisäksi hölskyy puolelta toiselle tytön juostessa. Vinkkejä repun eliminoimiseksi otetaan vastaan mielellään ;)

Takaisin pääasiaan, eli lapsosiin. Tuttu kaksikko, Hulda ja Cindy, etsivät lemmikki/näyttelykotia yhdessä tai erikseen. Vauhdin lisäksi molemmilta löytyy mahtava itispersoona ja rapsutuksille ja paijauksille perso puoli sekä aivan oma, uniikki ilme. Puheliaammasta kissasta pitävä valitsee Cindyn, Hulda taas on siskoaan vähän hiljaisempi ja rauhallisempi tapaus.

Seuraavaksi pentueen Pekka ja Pätkä, Ohukainen ja Paksukainen, eli Prinssi ja Kerttu. Ovat molemmat vähän rauhallisempia tapauksia, että niitä oli ilo kuvata yhdessä :) Kertussa on muuten jotain samaa, kuin Sunassa pienenä, onko se kapea niska, terävät korvat vai silmien muoto, miltä vaikuttaa? Vertailun vuoksi kuvia pikku-Sunasta: klik, klik, klik.

Viime viikolla tästä ei ollut puhetta, eli Prinssi on kuin onkin jäämässä meille kasvatukseen sijoituskissana :) Poika muuttaa Rimppakintun kissalaan, ja nimeksi tulee Risto. Morsioitakin on jo mietitty, mutta niistä lisää sitten aikanaan...

Hännänhuippuna ovat tänään Spinner ja ihana Ines, joista on kasvanut oikein ihania neitejä. Jos kerttu oli tullut äitiinsä, niin Ineksen ilme taitaa olla Skyeltä peritty, ainakin kuono vaikuttaa kovasti siltä. Spinner taas on ihan oman näköisensä, mistähän lienee ulkonäkönsä perinyt...

Kun nyt menimme Riston sijoituksen möläyttämään, niin paljastetaan nyt, että myös toinen tabbylapsi on jäämässä kasvatukseen kissalaamme. Spinnerin älynväläyksistä saatte siis kuulla myös myöhemmin, kun kerran jää meitä persoonallaan ihastuttamaan. Toivottavasti tyttö olisi emona äitiään rennompi...

Koti pienten tassujen armoilla

2011-07-28T13:24:00.000+03:00

Taas vaihteeksi videopäivitys, kun pikkuisilla riittää vauhtia aina niin paljon, ettei sitä oikein muuten voi kuvata. Taisi hörökorvia vaivata pieni kameraujous, kun vauhti oli hiljaisempi kuin normaalisti eikä parhaita temppuja tahdottu esittää... Eiköhän tuosta kuitenkin saane jonkinlaisen kuvan siitä, millaista elämä meillä tätä nykyä on :) Aloittelemme muuten lattiaremonttia, siitä johtuu pienimuotoinen kaaos olohuoneessa.

Kuviolliset pystyy videolta varmaan bongaamaan ilman ongelmia, mutta suklaiden kanssa se on varmaan vähän hankalampaa. Kerttu on varmasti kohdissa 1:35 (takana), 3:41, 4:54 ja 7:19, Ines 1:35 (edessä) ja 6:16, Hulda puolestaan 0:52 (voi olla myös Ines...), 5:15, 5:29 ja 5:46. Välillä tekisi kovasti mieli laittaa tytöille eriväriset rusetit kaulaan, kun menevät varsinkin kauempaa katsottaessa niin helposti sekaisin ;)

On ollut hauska seurata, miten pennut ovat viime viikon aikana löytäneet äänensä ja ruvenneet toden teolla käyttämään sitä. Erityisesti hymyilemään saa Cinderellan mahtava wääkyminen ruokaa annettaessa, on nimittäin kuin ilmetty emonsa, yhden suklaisen tapa herättää aamulla tulemalla naukumaan sängyn viereen sekä se närkästynyt narina, joka pennuista lähtee kun emolta ei meinaa herua maitoa. Vauhti ja riehakkuus on myös noussut toiseen tai kolmanteen potenssiin, tai siltä ainakin välillä tuntuu, kun kuusi puuhkahännänalkua painaa menemään tuhatta ja sataa... Alkavat olla jo hyvin itämaisen oloisia, vai kuinka ;)

Ollaan sitä kasvettu myös ihan kirjaimellisesti ja helteiseen säähän nähden kivasti. Tässä yhdeksänviikkoisten riehuleiden painot: Ines 885 grammaa, Hulda 874 grammaa, Kerttu 766 grammaa, Cinderella 878 grammaa, Spinner 990 grammaa ja tonnin rajapyykin ensimmäisenä rikkonut Prince 1045 grammaa. Syöty on siis hyvin ruokaa kuin ruokaa :)

Vielä pari nukkukuvaa, joita tähdittävät Kerttu, Spinner, Cinderella ja Prince.

Hörökorvat lääkärissä

2011-07-21T16:17:00.000+03:00

Sniff.. Nyt on Humptykin löytänyt oman kotinsa; poika muutti sunnuntaina perheen lellikiksi Kotkaan. Kissakaveria talossa ei ollut valmiiksi, joten Humptystä taitaa tulla talon kingi ;) Vaan pojan nimipä ei enää olekaan Humpty. Uusi koti päätti hetken mietinnän jälkeen, että sinitäplän ensimmäiseksi nimeksi tulee Vikke ja toiseksi Peikko. Taitaa sopia tälle menevälle metsänpeikolle oikein mainiosti. Vikke on kotiutunut todella hyvin, yhtään ei itkenyt ensimmäisenäkään iltana, hyvä siis niin :)

Käytimme itikset eilen eläinlääkärintarkastuksessa, jossa pienet rokotettiin ensimmäisen kerran ja ne sirutettiin ja, etteivät ne olisi aivan kauhuissaan, otimme vielä emon mukaan niitä rauhoittamaan. Vaan kuinkas siinä sitten kävikään... Ihanainen Suna huusi itämaiseen tapaan koko ajan molempiin suuntiin matkatessa, mikä yllytti mennessä myös pikkuiset naukumaan. Klinikalla oltiin kyllä ihan rauhassa, ei siinä mitään, mutta aina kun olisi pitänyt autossa matkustaa... Niin. Tulimme tässä sitten siihen tulokseen, ettemme vie tätä tyttöä autolla minnekään ainakaan ilman mitään syytä. Jospa tyttö rauhoittuisi, kun on saanut pennut vieroitetuksi, ei se nimittäin ennen niitä näin käyttäytynyt.
Lisää pentujen lääkärikokemuksesta kunkin kohdalla :)

Mistäs Huldalle koti löytyisi? Tämä suklaaihanuus on todella sosiaalinen tapaus ihanalla persoonalla varustettuna, melkoinen sylikissa tälläiseksi riehuliksi. Hulda oli oikein mallikkaasti tarkastuksessa, ei tainnut huomata koko rokotusta ja sirutuskin sai tytön rimpuilemaan vain vähän. Painoa tällä reippaalla tytöllä on tällä hetkellä 738 grammaa, eli ihan kivan kokoinen on :)

Cinderellan vapaana oleminen on meistä jokseenkin yllättävää - luulimme näet, että sini-ihanuudelle olisi vientiä vähän enemmänkin. Ei sillä, ettemme pitäisi sitä mielellämme vaikka vähän pidempään kotona... Tiketillä kävi sirutuksen kanssa vähän huono tuuri, kun pistivät vahingossa sirun nahan läpi ja se piti laittaa uudestaan. Kyllä pientä itketti :( Reippaana tyttönä Cindy onneksi rauhoittui nopeasti, ja oli kotona oikein reipas. Tämä vauhtiveikko on pentueen isommasta päästä, painoa on 800 grammaa ja ruoka maistuu mukavasti. Luonnekin on aivan mahtava :)

Vielä yhteiskuva suklaa- ja sinimurusta, jotka ovat siis molemmat vielä vapaata riistaa...

Prinssin tilanne on vielä vähän epävarma: Even blogia lukeneet tietänevät, että herrasta leivotaan parhaillaan sulhoa kolmen kasvattajan voimin :) Jännityksellä odottelemme nyt pojan (ja yhden tytön...) PRA-tuloksia, jotta asiasta saataisiin varmuus ja asioita päästäisiin hoitamaan...

Prinssi oli ensimmäisenä vuorossa tarkistukseen mentäessä, ja kyllä se herätti huomiota hörökorvineen ja lumikenkämäisine tassuineen. Tarkastus sujui hyvin tämänkin pojan osalta, rokotus ja mikrosiru eivät tuntuneet missään ja pallitkin ovat tallella molemmat, joskin vielä laskeutumassa (asia varmistetaan vielä seuraavalla kerralla...). Tämä rauhallinen lötköpötkö on tietysti pentueen suurin painaen kunnioitettavat 882 grammaa.

Kerttu-menninkäinen, vaikka pienin onkin, osoitti suurinta luonteen lujuutta tarkastuksessa. Ääntä tytöstä ei meinannut lähteä ei vaikka kuinka riepotettiin, ainoastaan sirutuksessa pääsi pieni miu. Toisaalta tyttö oli tarttunut paitaani niin tiukasti, että siitä lähti vähän lankoja, kun irrotin sen itsestäni laittaakseni pikkuisen mamman koppaan maitobaarille. Eli taisi tätäkin suklaista vähän jännittää :) Painoa tytöllä on edelleen vähemmän kuin muilla, 636 grammaa , mutta se on kyllä syönyt hyvin ja kasvanut oikein kivasti omaan tahtiinsa. Olemmekin oikein tyytyväisiä hörökorvan kehitykseen :)

Spinner tulee tiukasti veljensä perässä suurimman pennun kisassa 839 gramman painollaan. Tabbytyyliin se oli myös oikein rauhallinen ja käsiteltävä tarkistuksessa, joskin joitakin asioita täytyi myös päästä kommentoimaan. Neiti on edelleen pentueen pahin riehuja, ja onkin aina valveilla ollessaan viilettämässä häntä putkella keksimään tekemistä siskoille ja meille ihmisraukoille, jotka emme aina pysy tälläisen raitasalaman perässä...

Muuten oikein rauhallinen Ines (Maleen) taisi pelätä tarkastuksessa eniten; ääntä tuli niin kopassa kuin sen ulkopuolellakin ja hoitajaan tarrattiin tiukasti kiinni, ettei se ilkeä täti pääsisi pistämään yhtään enempää. Emon vieressä tyttö onneksi rauhoittui heti, ja paluumatka meni ohi vilauksessa tutussa ja turvallisessa kainalossa nukkuessa. Tytöstä ei taaskaan meinanut saada tärähtämättömiä kuvia, kun oli mokoma niin hereillä kuvaushetkellä... Kaunotarta punnittaessa vaaka näyttää 738 grammaa, eli aivan Huldan kintereillä ollaan ;)

Yukista ja Prinssistä on jostain syystä tullut oikein hyvät kaverit, nukkuvat tälläkin hetkellä vierekkäin viileässä lasikaapissa :)

Hirmuinen kuvapläjäys

2011-07-14T16:29:00.000+03:00

Cinderella sitten tykkää niiin hirmuisesti, kun Humpty-setä harjoittelee turkinhoitoa sillä... Tätäkin hoitotuokiota seurasi leikkimielinen tappelu, jossa Cindy pienestä koostaan huolimatta piti todella hyvin puolensa. Ovat nämä itikset kyllä niin suuria energiapakkauksia, että heikompia hirvittää :)

Täällä ollaan viime viikosta lähtien paistuttu läkähdyttävän helleaallon kourissa, joka on onneksi nyt vähän hellittänyt - ja hyvä niin, sillä alkoivat kaikki olla, niin ihmiset kuin kissatkin, niin lopen uupuneita, ettei mistään meinannut tulla mitään. Pikkuisten mahatkin menivät helteestä johtuen vähän sekaisin; itisvauvat oksentelivat viikonloppuna päivisin vähän, mutta onneksi illalla olo oli parempi ja ruokakin maistui myös niille pennuille, joiden mahat olivat sekaisin. Sääliksi käy myös Fuchia, joka erittäin fiksuna kissana meni kasvattamaan talviturkin heinäkuulle...

Sitä omaa kotia etsii edelleen Humpty (ja myös toinen poikamme, mutta siitä kohta), jolle kilahti maanantaina mittariin neljätoista viikkoa. Nuori herra on aivan mahtava persoonallisuus: siinä on samassa paketissa riehakas leikkikaveri ja pörröinen kehruukone-nukkumakaveri. Komeakin on, äitinsä ilmeellä varustettu ;) Jos omaa kotia ei ehdi löytyä, Humpty on ehkä mahdollisesti bongattavissa Espoon näyttelyssä lauantaina, jos mitään esteitä ei tule...

Pojista puheenollen, myös itispentueemme ainoa herrasmies etsii edelleen ihmistään. Kaunis tabbylapsi on siskojaan aavistuksen verran rauhallisempi tapaus, maltillinen ihmettelijä, joka kuitenkin pitää myös riehumisesta. Tällä hörökorvalla on mahtavan luonteensa lisäksi myös ihastuttava tabbymaha, jota tulee ihailtua aina kun poika sattuu jossain vastaan ;)

Myös riehuprinsessa-Cinderella on edelleen vapaana. Vientiä on kylläkin ollut, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, eli ei kun sähköpostia takomaan... Neidin upea persoona ei valitettavasti taltioidu kokonaan valokuviin, luonnossa sinitikettimme on siis vielä valloittavampi.

Suklaatypyistä kaksi on jo löytänyt oman kotinsa. Neito Maleen lähtee etelään Helsinkiin lapsiperheeseen kisaamaan prinsessan paikasta yhdessä mustan lyhytkarvaneitosen kanssa. Tytön kutsumanimi tulee muuten myös vaihtumaan, tästä eteenpäin sylikehrääjämme tunnetaan nimellä Ines.

Pennuista pienin Gretel on myös onnistunut keimailemaan itselleen omistajan. Tämäkään tyttö ei lähde ainoaksi kissaksi, vaan Oulun suunnassa sitä odottaa kaksi varianttityttöä, jotka sattuvat kaiken lisäksi olemaan sukua. Vaikka kokoeroa varmasti on jonkin verran, uskomme että vauhtipallomme saa kissakavereistaan kivoja painikavereita :)

Kolmas suklaatyttömme, kuvassa vasemmalla alla oleva Hulda sen sijaan on kotia vailla. Kyseessä on aavistuksen pöhkö energiapaukku salamanteri, jonka ihana ilme saa sen näyttämään aina hymyilevältä. Neito on myös ihana, kehräävä unikaveri.

Tässä siis suklaatytöt nimien mukaisessa järjestyksessä.

Mother Hulda

Maid Maleen

Clever Gretel

Varattu on myös aina kuvauksellinen suklaatabbyihanuutemme Spinner, jonka valloittavuuden näkee parhaiten kuvista.

Hannut, jotka olivatkin Kerttuja...

2011-07-07T15:59:00.001+03:00

Niinhän siinä (taas) kävi, että epäilyksemme sukupuolten suhteen osoittautuivat aiheellisiksi. Taisivat kasvattajatoverit, joilta asiaa kysyimme, saada melkoiset naurut, kun viisi poikaa paljastuivatkin sitten tytöiksi... Sukupuoltaan vaihtavat siis Pied Piper, Clever Hans, Tom Thumb, Master Thief ja Bluebeard, meidän ihanat neitosemme, ja porukan ainoaksi pojaksi jää Frog Prince, jonka suhteen ei ole koskaan ollut minkäänlaisia epäilyksiä. Mutta oppia ikä kaikki, toivottavasti seuraavan pentueen kanssa kaikki menee nappiin ;)

Niin ja nimet menevät tietysti tyttöjen osalta vaihtoon... Mietimme jonkin aikaa, voisimmeko jättää Masterin ja Piperin tytöille, mutta päädyimme kuitenkin vaihtamaan ne selvyyden vuoksi kun samannimiset hahmot saduissa ovat selvästi miespuolisia. Näin nimet siis muuttuivat, vanhat nimet (sinisellä) ja uudet nimet (punaisella):

Pied Piper → Maid Maleen
Clever Hans → Clever Gretel
Tom Thumb → Mother Hulda
Bluebeard → Cinderella
Master Thief → Lazy Spinner

Viikko on ollut todella tapahtumarikas näin kissarintamalla; Sunan kasvattaja kävi tiistaina pienen tyttönsä kanssa katsomassa pentuja ja isompia kissoja. Kuutoset näyttivät vieraille parhaat temppunsa riehumalla ensin kuin viimeistä päivää ja simahtamalla sitten kuka minnekin. Suna-emo ei jäänyt tässä toiseksi; ruokaa piti kerjätä oman väen lisäksi myös kasvattajalta ;) Eilen kävimme luovuttamassa Hunajan ja viikonloppuna on tulossa lisää kissavieraita, eli ei tämä kissatouhu vielä ole ohi tämän viikon osalta...

Pentujen reviiri suureni jälleen pakon sanelemana, kun ihana Tuhkimomme oppi mielestämme vähän liian aikaisin kiipeämään pois pentuhuoneesta isompien reitin kautta. Vähän siinä jouduttiin järjestämään asioita uudelleen: hiekkalaatikko siirtyi olohuoneeseen ja kulku tarhaan tapahtuu vähän aikaa ikkunan kautta, mutta muuten siirto sujui ongelmitta. Lapsoset ovat todella innoissaan suuremmasta elintilasta ja Sunakin näkyy rauhoittuneen, kun se sai (mielestään) siirrettyä pennut sinne minne halusi :)

Luonteeltaan kaikki pennut ovat sosiaalisia ja vilkkaita, kuka enemmän kuka vähemmän, ääripäitä ei joukosta onneksi löydy ainakaan siihen ujompaan suuntaan. Jos nyt pitäisi ruveta erittelemään, niin porukan rasavilli olisi ehdottomasti Spinner, jonka patterit tuntuvat kestävän joskus liian kauan. Sylikissaksi tituleeraisin Princeä, joka tyypillisenä poikana on ollut ihan pienestä pitäen hitusen siskojaan sylikissamaisempi. Prinsessan tittelistä kisaavat Gretel ja Cinderella, jotka osaavat molemmat keimailla oikein valloittavasti. Hiljainen tuumailija taitaa tällä hetkellä olla hitusen muita (ehkä) rauhallisempi Maleen ja unikeko Hulda, joka toisinaan nukahtelee mitä mielenkiintoisimpiin asentoihin :) Tässä siis kuusiviikkoiset lapset enemmän tai vähemmän muuttuneilla nimillään.

Frog Prince, 672 grammaa

Maid Maleen (Pied Piper), 567 grammaa

Cinderella (Bluebeard), 602 grammaa

Clever Gretel (Clever Hans), 458 grammaa

Lazy Spinner (Master Thief), 655 grammaa

Mother Hulda (Tom Thumb), 582 grammaa

Hei hei Hunajainen

2011-07-06T17:34:00.000+03:00

Aamupäivällä pihastamme starttasimme hieman haikean saattojoukon saattelemana kohti Hattivatin uutta kotia. Matka oli meidän mittapuullamme lyhyt (Seinäjoen jälkeen mikään matka ei ole tuntunut pitkältä...) ja se sujui joutuisasti, eikä autokaan ehtinyt kuumeta auringon paisteesta huolimatta. Hattivatti oli hyvin rauhallinen, joskin innostui aina välillä maukumaan, kun vauhti hiljeni... Poika pääsi siis todella hyvään, kissarakkaaseen kotiin Ruokolahdelle, jossa sitä jo odotti reilun vuoden ikäinen uusi kissakaveri, mustasavu maine coon Milli. Pojan kutsumanimeksi oli mietitty Hunaja, joka kyllä sopii tälle lempeälle pörröpallolle täydellisesti :) Pidetään kaikki peukkuja, että poika kotiutuisi nopeasti ja saisi Millistä leikkikaverin.

Hunajan veli Humpty etsii yhä omaa kotiaan. Poika on todella ihana luonteeltaan ja komeakin, ja mielellämme pitäisimmekin sen meillä kasvatuksessa, jos emme kasvattaisi kahta rotua ja emo olisi leikattu... Tämä poika on erittäin leikkisä ja seurallinen tapaus, joka tykkää myös harrastaa sylissä kehräämistä :)

Tässä siis pojan kolmetoistaviikkoiskuvat, jotka olivat todella kiven alla; Humpty nimittäin juoksi ja temmelsi pihalla sellaista vauhtia, ettei kuvaaja tahtonut millään pysyä perässä...
Humpty Dumpty

Luonnon helmassa

2011-06-29T19:35:00.000+03:00

Nyt on uusintarokotukset kunnossa, eikä kumpikaan pennuista saanut tällä kertaa mitään oireita - johtuneekohan siitä, että jouduttiin käyttämään toista rokotetta, ken tietää. Pääasia, että ovat reippaita ja terveitä, helteellä olisi varmaan aika ikävää sairastaa :)

Pennut alkavat olla jo sen kokoisia järkäleitä, ettei niiden kuvaamista sisätiloissa uskalla edes yrittää, niinpä veimme tupsukorvat taas vuorotellen ulkoilemaan, kun niitä toisia valjaita ei olla edelleenkään ehditty hankkia... Aika hassua, miten selvästi veljesten luonne-erot näkyivät valjastelutyylissä; Humpty oli kuin LSD:tä vetänyt ADHD kani riehuessaan ja kiivetessään puihin, kun taas Hatter saattoi istua pitkiäkin aikoja kannolla ja vain ihmetellä vierasta ympäristöä. Kyllä siltäkin pojalta tarvittaessa vauhtia löytyy, mutta valjastelussa täytyy ilmeisesti toimia rauhallisesti, ettei mitään vain jäisi näkemättä. Tässä poika on tullut aivan äitiinsä, joka on aivan samanlainen verkas ihmettelijä ja heinänsyöjä. Humptyn käytöksestä taas tulee mieleen aivan Fuchi, joskin risujen jahtaaminen on kyllä aika kivaa, ihan niin kuin äidistäkin :3

Molemmat pojat ovat edelleen vapaita, joskin Humptyn kanssa on pientä epävarmuutta ilmassa, kun olemme vähän kahden vaiheilla, jääkö se kasvatukseen vai ei... Molempia poikia saa kuitenkin kysyä aivan normaalisti, mitään ei ole vielä lyöty lukkoon ;)

Sitten vähän vakavampaa asiaa. Lähetimme Cesin silloin aikoinaan Eviraan avattavaksi, ja raportti saapui eilen. Kuolinsyy oli voimakas, akuutti, märkäinen keuhkotulos, jonka lisäksi elimistöstä oli löytynyt pasteurella multocida -bakteeri, joka ilmeiseti aiheuttaa, joskaan ei yksinään, juuri tuon keuhkotulehduksen, jos oikein ymmärsin... Todella huojentavaa saada tietää, mikä vei tyttömme niin nopeasti meiltä pois, ja ettei kuolema johtunut tapaturmasta.
Humpty Dumpty, n. 1.8 kg

Mad Hatter, n. 1.4 kg

Emokissan ei-toivotut muuttopuuhat ynnä muuta

2011-06-28T20:07:00.000+03:00

Vaihteen vuoksi ensin itisten kuvapäivitys, kun norskeilla on huomenna uusintarokotukset joista toivon mukaan lisää juttua lähipäivinä...

Taisi olla viime viikolla liian aikaista iloita Sunan rauhoittumisesta, sen käytös kun tuntuu menneen vain pahempaan suuntaan, nyt vain pennut viedään kokonaan pentuhuoneesta pois sängyn alusen sijaan, eikä kantotyyli aina ole paras mahdollinen... Yöt se viettääkin suljettujen ovien takana huoneessani, kun kukaan ei ole sitä vahtimassa, ja allekirjoittanut saa herätä aina vähän turhan aikaisin tytön alkaessa vaatia aamupalaa. Toivottavasti tilanne rupeasi pian rauhoittumaan, kun pennut kasvavat vähän...

Positiivistakin kerrottavaa on, pennut nimittäin alkoivat syödä pienen nyrpistelyn jälkeen kiinteää ruokaa varsin reippaasti. Sydäntä lämmitti erityisesti pentueen pienimmäisen hyvä ruokahalu ja nousukiitoon
kääntynyt paino; eiköhän siitäkin ihan normaalikokoinen kissa tule ;) Ruoaksi on tarjottu kermaviilijauhelihaa, erimerkkisiä pentupateita ja penturaksuja ensin liotettuina ja myöhemmin kuivana, kaikki on maistunut. Oli kasvattajilla muuten melkoinen voittajien olo, kun raksuja kaikin keinoin boikotoivan emon jälkeiläiset kävivät innolla nappuloiden kimppuun :D Kerrankin lautaselle jäi jotain, kun ruokaimuri vain nyrpisti nenäänsä ja käveli pois...

Hiekkalaatikon tarkoituksen keksimiseen itiksillä meni vähän kauemmin kuin norskeilla, niille kun ei meinannut millään mennä jakeluun, ettei sitä hiekkaa ole suinkaan tarkoitus syödä. No, nyt kaikki ovat jo onneksi asian ymmärtäneet, ja tarpeentekotaitoja harjoitellaan oikein ahkerasti, joskin vähän vaihtelevalla menestyksellä..

Ihmeellisen kameraujoa porukkaa nämä pennut, muulloin kyllä ollaan oikein kuvauksellisia, mutta annas olla kun joudutaan tosi toimiin.. Kaiken lisäksi nappulat ovat siinä hankalassa iässä, jossa vauhtia riittää, mutta huiskat sun muut kilisevät jutut eivät kiinnosta sitten yhtään. Pentujen rekisteröinti olisi tarkoitus saada käyntiin tässä lähiaikoina, kunhan nyt sukupuolet varmistuvat muutaman yhä epävarman tapauksen osalla. Pitäisiköhän tässä ruveta varmuuden vuoksi etsimään tyttöjen nimiä...

Frog Prince, 517 grammaa

Pied Piper, 414 grammaa

Master Thief, 504 grammaa

Clever Hans, 298 grammaa

Bluebeard, 460 grammaa

Tom Thumb, 424 grammaa

Juhannusnostalgiaa

2011-06-24T17:36:00.000+03:00

Tässä näin juhannuksen kunniaksi videomateriaalia parin vuoden takaa, kun juuri meille tullut Yuki viettää ensimmäistä juhannustaan aaltoja metsästäen :) Voi kun se on kasvanut tuosta, meidän pieni pörröpallomme...

Nyt jälkeenpäin kauhistuttaa, miten lähellä nuotiota kissa kävi, mutta eipä sen perään nyt enää auta huokailla, tehty mikä tehty... Onneksi ei kuitenkaan sattunut mitään, ei kissalle eikä ihmisille, joilla on fiksusti juuri sellaiset takit, jotka syttyvät älyttömän helposti palamaan. Ollaan nyt myöhemmin viisaampia, ja jätetään risujen poltto suosiolla väliin...

Hyvää juhannusta kaikille, liikkukaa vesillä fiksusti ja pitäkää lemmikit mielellään vähän kauempana kokosta ;)

Pentuhuoneessa tapahtuu

2011-06-22T19:49:00.001+03:00

Niin se on taas viikko kulunut, ja Grimmit ovat taas vähän lähempänä luovutusta :') Kaikki kollinalut ovat jo tulleet pois sänkyni alta ja seikkailevat, hyppivät ja painivat nyt hieman isommassa 'karsinassaan' innolla. Pari niistä on yrittänyt karatakin siitä, mutta ne saatiin onneksi kiinni heti. Sunakin tuntuu lopulta vähän rauhoittuneen eikä ole enää vaihtamassa pesää heti kun näkee pentunsa pesän ulkopuolella - se jopa suostuu imettämään ja muuten hyysäämään niitä myös pesäluolan ulkopuolella :) Edistys on todella tervetullutta, sillä Sunan ylihuolehtivuus alkoi jo vähän haitata jokapäiväistä elämää, kun koko ajan sai olla tarkistamassa, ovatko kaikki pennut siellä missä pitääkin...

Kiinteän ruoan tarjoamisen ja vessaharjoitukset alkavat näillä näkymin juhannuksena, kun toinenkin osapuoli pääsee lomalle. Emme ole voineet aloittaa aiemmin juuri yllä mainituista syistä, sillä hiekkalaatikon on kuitenkin oltava pesän ulkopuolella, eikä siihen opettamisesta ymmärrettävästi tule yhtään mitään, jos emo on heti kiikuttamassa turvaan... Mielenkiinnolla odotellaan, miten nopeasti nämä pikkuiset oppivat laatikolle :)

Piperin oikea silmä on rähminyt tässä parin päivän ajan, kuten kuvasta näkyy, olemme puhdistaneet sitä keitetyllä vedellä ja seuranneet tilanteen kehittymistä. Olisi meillä tietysti silmätipparesepti, mutta ei tuo oikein silmätulhedukseltakaan vaikuta, kun rähmää on niin vähän ja vain yhdellä pennulla yhdessä silmässä ja kun se silmäkin on ihan terveen näköinen... Norskeillahan oli silloin pienempänä silmätulehdus, ja se oli kyllä kaikilla pennuilla, joiden tulehtuneet silmät punoittavat selvästi ja tykkäsivät liimautua kiinni rähmän vaikutuksesta... Taidammekin vielä seurailla tilanteen kehittymistä, kun ei oikein tee mieli kiusata pikkuista turhaan. Toivottavasti silmä paranisi itsekseen :)

On se kumma, kun kesällä ikkunan vieressä on kameran mielestä liian pimeää... No, ei auta inistä, tässä siis neliviikkoiset pitkäkarvat ja Yuki, joka tuli ~~varastamaan show'n~~ varamammailemaan, kun ylihuolehtiva Suna oli ulkoilemassa. Master näyttää todellista suuremmalta istuessaan Yukin vieressä, mutta se johtuu vain siitä että Yuki itse on makuulla; oikeasti se on aivan sintti verrattuna meidän hopeatäpläämme...

Frog Prince - 393 grammaa

Tom Thumb - 358 grammaa

Master Thief - 395 grammaa

Clever Hans - 218 grammaa

Bluebeard - 356 grammaa

Pied Piper - 324 grammaa

Ulkona!

2011-06-20T12:54:00.001+03:00

Tuskinpa pojat osasivat arvata, mikä niitä odotti kun me eilen lähestyimme niitä hiirenhiljaa valjasteluaikeet mielessä. Valjaat sujahtivat päälle pennun sitä huomaamatta ja pian oltiinkin jo ulkona haistelemassa ennen tuntemattoman maailman tuoksuja :) Molemmat pojat olivat hyvin reippaita ja uteliaita porhaltaessaan pihalla, eivätkä valjaat haitanneet menoa yhtään, mitä nyt hihnaa täytyi näön vuoksi yrittää purra poikki, tuloksetta... Kaveri ei voinut olla valitettavasti retkellä mukana, kun näitä pieniä valjaita meillä on vain yhdet ja Yuki-mammakin huiteli jossain toisaalla, mutta eipä kumpikaan tainnut osata kaivata seuraa, kun näkemistä ja kokemista oli yhtäkkiä niin paljon enemmän kuin tavallisesti. Tämä ensimmäinen retki oli kyllä melkoisen pikainen, otetaan homma uudestaan kun sää muuttuu vähän aurinkoisemmaksi...

Pitemmittä puheitta kuvia poikien ulkoretkestä :)

Humpty Dumpty

Mad Hatter

Tutkimusmatkailijoita meillä riittää...

2011-06-16T19:23:00.000+03:00

Taas vaihteeksi videopäivitys molemmista pentueista, kun en niitä laiskana jaksanut kuvata... Hieman ovat taas rakeisia, ja itisvideo todella tumma, mutta eiköhän niistä jotain selvää saa. Ainakin äänet kuuluvat :)

Norskit kävivät viikko sitten ensimmäisissä rokotuksissa ja saivat siinä sivussa mikrosirut. Terveen paperit saivat molemmat, navoissa ei ollut tyriä ja kivekset laskeutuneet - kaikki on siis hyvin sillä saralla. Todella reippaasti olivat myös rokotusvaiheessa, Humpty tosin pisti vähän vastaan kun tunsi neulan piston ja Hattivatilta rokote tuli jotenkin oudosti ihosta läpi (O.o ?), ja poikaparkaa piti pístää uudestaan. Mikrusiru olikin sitten vähän ilkeämpi juttu; Humpty pisti taas kovasti vastaan ja päästi surkean äännähdyksen, kun siru laitettiin nahan alle. Hattivatti oli taas tapansa mukaan vähän hidas: sirun laittamisesta oli kulunut ainakin sen kymmenen sekuntia, ennen kuin poika tajusi että tässähän pitäisi vähän ääntäkin päästää ;) Molemmat pojat toipuivat kuitenkin kokemuksesta nopeasti ja asettuivat rauhassa nukkumaan boksiinsa kun me setvimme papereita. Matkojen aikana oltiin myös tosi kiltisti, joskin ääntä lähti molemmista varsin kiitettävästi... Humpty tuli ikävästi kipeäksi rokotteesta, oli alakuloinen ja väsynyt, mutta parani onneksi yön aikana niin että oli aamulla oma pirteä itsensä.

Muuta erityisen jännää ei tällä viikolla ole norskirintamalla ihmissilmään sattunut, mitä nyt pojatkin ovat alkaneet hoitaa Sunan pentuja niiden muutettua sänkyni alle. Suna ei näe tässä mitään ongelmaa, päinvastoin; neiti taitaa vain olla iloinen, kun joku muukin pissittää ja pesee sen pentuja. Imettäjäksi pojista ei kylläkään ole, sen joutui toteamaan yksi itis kun huomasi, ettei norskipoikien nisistä tulekaan maitoa...

Ja ei meillä kissat normaalisti hellalla tai paistinpannulla hypi, ja pentujen pääsy muutoin kissavapaaseen keittiöön onkin niille harvinaislaatuista herkkua ;)

Pienemmät pennut ovat valpastuneet ja vilkastuneet aivan älyttömästi viikon aikana. Lauantaina Suna keksi muuttaa pennut sänkyni alle, jonne me sitten häthätää kyhäsimme sille tilapäisen pesän, joka on näköjään tullut jäädäkseen. Alkuviikosta näkikin usein yhden tai useamman silmäparin kurkistelevan peitosta tehdyn kynnyksen takaa ulkomaailmaan. Pesän ulkopuolelle ei kukaan kuitenkaan uskaltanut, ja huuto olikin suuri, kun pennut sitten nostettiin vähäksi aikaa pesän ulkopuolelle ihmettelemään videon kuvausta varten (videossa yksi suklaa kyllä huutaa pesässäkin, mitä se tekee jostain syystä nytkin, ilman selkeää syytä...). Kokemus ei kuitenkaan onneksi traumatisoinut pikkuisia vaan teki ne entistä uteliaammiksi ja eilen illalla ensimmäinen jo uskalsi tulla itse pesästä pois. Rohkea rokansyöjä oli Frog Prince, joka viihtyikin pesän ulkopuolella niin hyvin että se täytyi lopulta laittaa sinne takaisin. Samana iltana myös Bluebeard uskalsi ulos ja tänään, aivan vähän aikaa sitten, joukkoon liittyivät Clever Hans ja Master Thief, ja lienee vain ajan kysymys, milloin toiset kaksi solidiakin ylittävät pesän laidan :)

Videota kuvatessani en tietystikään muistanut merkitä suklaita millään tavoin, joten en oikein osaa sanoa, kuka on kuka. Kohdassa 3:15 on kuitenkin varmuudella Piper, ja eiköhän saman pojan voi bongata vinkumasta myös kohdassa 4:33, mikäli yhtään tunnen pentujamme... Kuviolliset varmaan tunnistattekin ilman ongelmia :)

Nomen est omen (vai onko?)

2011-06-11T20:38:00.000+03:00

Kun uhkaava ukkonen estää blogin päivittämisen, tietää että kesä on todella alkanut... Näin siis kävi eilen, enkä sitten päässytkään laittamaan koneelle itiksien kaksiviikkoiskuvia. Yritetäänpä siis nyt uudestaan, josko tällä kertaa onnistuisi...

Pikkuiset ovat kasvaneet ja oppineet paljon uutta viikon aikana, joskin se on välillä tapahtunut niin salakavalasti, ettei allekirjoittanut ole heti sitä huomannut. Meille esimerkiksi selvisi vasta eilen että hei, pikkuiset porhaltavat jo oikein reippaasti eteenpäin kaikilla neljällä tassullaan kun Suna oli jostain syystä päättänyt kantaa vauvansa sänkyyn näytille. Tästä seurasikin muutto norskien entiseen 'leikkikehään' kun entinen pesä ei enää kelvannutkaan emolle. Onpahan pikkuisilla nyt oikein paljon tilaa taapertaa... Alkaa muuten pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että ensi viikolla saattekin vaihteen vuoksi pennuista videoa, kun ne eivät suostu esittelemään taitojaan kuvaustilanteessa :) Klassinen suklaapoika oppi myös sähisemään todella hyvittavasti melko varhain, kun kaikki olivat koko ajan ottamassa sitä syliin ja nyt se on opettanut tämän jalon taidon myös veljilleen. Osaavat pennut onneksi päästellä muitakin ääniä - taisin nimittäin kuulla tyytyväistä kehräämistä maitobaarilta :) Ja sitten on tietysti kaikki ne upeat ilmeet ja venytykset... Nämä pienokaiset ovat aivan ihania <3

Pentujen nimiteemaa yritettiin pitkään etsiä b-kirjaimesta, mutta kun siitä ei vain kerta kaikkiaan tuntunut löytyvän mitään kivaa päätimme unohtaa mokoman rajoituksen. Tässä välissä harkinnassa olivat mm. Peter Pan (toinen osapuoli inhoaa satua), Buffalo Bill's Wild West (ei löytynyt nimiä), David Bowie & Beatles (entä jos joku inhoaa näiden musiikkia?) ja H.C. Andersen (ei löytynyt nimiä), mutta melko pian oli selvää että nämä pennut saisivat nimensä Grimmin satujen mukaan. Pentue onkin siis joko Grimm's Fairytales tai Brothers Grimm kunhan asiasta päästään yksimielisyyteen... Pennut ovat saaneet nimensä tuttujen ja vähemmän tuttujen satujen mukaan, nimien valintaa rajoitti taas se aivan ihana kissan nimen pituusrajoitus, jonka vuoksi esimerkiksi Tittelintuurea ei voinut antaa kenellekään nimeksi, koska sen englanninkielinen vastine oli liian pitkä. Grimmin saduthan ovat veljesten keräämiä kansantarinoita, jotka tunnetaan varmasti myös muilla nimillä, mutta koska halusimme tehdä pennuista nimenomaan Grimmin satuja, käytimme veljesten saduille antamia nimiä. Näillä eväillä...

Vaaleansinisen suklaapojan nimeksi tuli Crimsonette's Tom Thumb, koska se oli syntyessään pennuista pienin. Tämä titteli ei kuitenkaan ole enää Peukaloisen hallussa - 232 gramman painollaan se on selvästi suurempi kuin syntyessään sitä suurempi veli vaaleanpunainen. Tom on oikein hauska pieni kitisijä, joka etsii vielä omaa persoonaansa :)

Klassisten kanssa kävimme pitkään kädenvääntöä kahden nimen kanssa siitä kumpi menisi kummalle (jompikumpi klassisista on suurella todennäköisyydellä jäämässä kasvatukseen, niinpä halusimme molemmille kivat nimet...) ja lopulta ihanan ruskeatabbymme nimeksi tuli Crimsonette's Frog Prince. Tämä nimi on tietysti yksi niistä must have -nimistä ja vaikka se ei kenties itsessään ole kovin imarteleva, on satu varmasti monen rakastama. 259 gramman painoinen prinssimme on aivan ihana kämmenellä viihtyvä persoona joka saa paljon ekstrarapsutuksia kun se on niin seurallinen pikkuinen <3

Pentueen pienin, vaaleanpunaisena suklaana aiemmin tunnettu poju ristittiin Crimsonette's Clever Hansiksi, koska nimi itsessään kuulosti todella kivalta :) Sadun tarkkaa suomennosta en tiedä, meidän satukirjastamme löytyy se löytyy hieman eri versiona nimellä Laiska Jaakko. Sen tuleeko tästä pojasta isona fiksu vai laiska näkee sitten kun lapsi kasvaa vähän ja pääsee kunnolla vauhtiin. Tässä on muuten toinen kämmenellä vähän pidempään viihtyvä pentu, josta tässä vaiheessa povataan ihmisrakasta vauhtiveikkoa.

Syötävän suloinen suklaatabbymme joutui vaihtamaan nimensä sammakkoprinssistä Crimsonette's Master Thiefiksi, kun suurimpana pentuna, 287 grammaa, on aina ollut melkoisen salakavala maitovaras ;) Tämä kaunokainen taitaa pysyä poikana, vaikka olemmekin yrittäneet siitä suurella vaivalla tyttöä leipoa. Mutta ei se mitään, rakas se on silti <3 Pojasta taitaa tulla todella voimakastahtoinen johtajaluonne, sen verran tarmokkaasti se aina ilmoittaa haluavansa takaisin maitobaarille/veljen kylkeen/nukkumaan :)

Punainen suklaapoikamme nimi vaihtui muuten tässä suunnilleen kymmenen minuuttia sitten aivan yllättäen... Alunperin pojasta piti tulla Saapasjalkakissavariaatio Crimsonette's Booted Cat, mutta vaihdoimmekin sitten nimeksi Crimsonette's Pied Piper, kun muistimme, että Pillipiiparikin sisältyy Grimmin veljesten satukokoelmiin. Nimi sopii pikkuselle todella hyvin, sillä kun on varsin persoonallinen ääni jolla se komentaa emoa ja muita pentuja vähän väliä ;)

Sitten sininen poikamme, joka sai toisen (tai kolmannen) niistä must have -nimistä. Heti nimiteeman selvittyä oli selvää, että tästä pojasta tulisi Crimsonette's Bluebeard, eikä se ole siitä vaihtunut. Satu on kyllä kieltämättä synkkä, mutta siinä on samalla jotain todella lumoavaa ja se todella erottuu joukosta. Meidän Sinipartamme on myös todella lumoava ja persoonallinen keikistelijä-haukottelija, jota rapsuttelisi enemmänkin jos sillä ei aina olisi niin kamala hätä takaisin mamman luo :)

Tarzanin pojat...

2011-06-08T17:04:00.000+03:00

... etsivät edelleen sitä oikeaa kotia. Molemmat pojat ovat siis yhä vapaita ja näillä näkymin etsivät näyttely/lemmikkikotia, jos emme jätä toista niistä kasvatukseen, kun ovat kuitenkin meidän silmissämme ihan lupaavia nuoria norskiherroja. Eli linjat vaan laulamaan, jos jompikumpi sattui valloittamaan sydämen :)

Sunnuntaina pentuja kävivät ihmettelemässä Yukin kasvattajat, jotka saivat niistä napattua myös joitakin kuvia. Pojat käyttäytyivät oikein mallikkaasti ja kaikin puolin rauhallisesti - aina siihen asti kun ne pääsivät testaamaan uutta jännää lelua, joka osoittautui sen verran hassuksi härveliksi, että aikuisetkin innostuivat leikkimään sillä ;D Oli kyllä todella kiva nähdä pitkästä aikaa ja kuulla vähän kissamaailman uusista tuulista :)

Ja sitten ne Tarzanin pojat, ikää yhdeksän viikkoa ja pari päivää... Pojilla on muuten huomenna edessään lääkärintarkastus ja ensimmäiset rokotukset, näistä sitten lisää juttua viimeistään ensi viikolla.

Humpty Dumpty eli tuttavallisemmin Humpty on tullut hyvin paljon äitiinsä aina hassua 'hymyä' myöten. Pojista isommalla Humptyllä on pitkä kroppa ja pitkä, suora profiili sekä vahva leuka ja melkein eeppinen otsa. Pojan korvat ovat kivan malliset, mutta meidän makuumme hieman turhan korkealla - poika onkin ristitty rusakoksi (Cesi oli pupu...), kun se muistuttaa välillä erehdyttävästi jänistä tarkkaillessaan jotain. Silmät voisivat myös olla ovaalimmat, mutta muuten oikein komea poika meidän mielestämme ;)

Kasvaessaan Humptystä on tullut erittäin ihmisrakas ja hyväntuulinen touhuaja, joka tykkää tarkkailla kaikkea ja työntää pienet tassunsa vähän joka paikkaan. Ollessaan vähän rauhallisemmalla tuulella Humpty nauttii rapsutuksista ja sylissä olemisesta, mutta on kuitenkin koko ajan valmiina ryntäämään veljensä avuksi sen taistellessa verenhimoista leluhiirtä vastaan. Pojan motto voisikin olla "aina valmiina".

Humptyn pikkuveli Mad Hatter alias Hattivatti on edelleen pojista se rauhallisempi tapaus, jolla on aivan mahdottoman hyvät unenlahjat. Pitäisikin joskus selvittää, kuinka paljon tämä unikeko nukkuu vuorokaudessa... Valveilla ollessaan pojalta kyllä löytyy energiaa, usein jopa niin paljon, ettei sylissä maltettaisi pysyä sitten millään. Hattivatista saakin väsymättömän kaverin huiska- ja hiirileikkeihin, joissa leikittäjä usein kyllästyy leikkiin ennen kissaa. Jos Humpty oli rusakko, niin Hattivatti on Duracell-pupu ;)

Hattivatilla on kyllä lyhyempi kroppa kuin veljellään, mutta mikään tantta se ei suinkaan ole, eikä rimpulakaan, vaikka on myös veljeään pienempi. Hattivatilla on oikein kaunis, rauhallisen arvokas ilme, hyvin sijoittuneet ja hyvänmalliset korvat, kiva pään kolmio, otsa ja leuka. Profiili on herralla myös suora, joskaan ei yhtä pitkä kuin Humpty-veljellä. Hattivatti onkin varsin harmonisen näköinen kissanalku kauniilla ilmeellä ja mielenkiintoisella persoonalla ;)

Kuitenkin kuvia itiksistä

2011-06-03T17:51:00.000+03:00

Pyörsin päätökseni olla kuvaamatta yksiviikkoisia itiksiä eilen, sillä elämän täytyy jatkua kaikesta huolimatta, eikä ole oikein että toisia pentuja 'rangaistaan' päivittämättömyydellä Cesin kuoleman vuoksi, kun ne nyt eivät ole siihen millään lailla syyllisiä (ja on muutenkin kiva päivitellä välillä positiivisista asioista). Cesin veljistä sen sijaan laitan kuvia vasta ensi viikolta, ne kun ovat syntyneet maanantaina ja ovat lähempänä yhdeksättä viikkoa...

Sunan lähtiessä pahaa-aavistamattomana ulkoilemaan eilen minä siis räpsin pikkuisista niitä "väkisin väännettyjä poseerauksia", kun tuon kokoisen ryhmän kuvaaminen tuskin olisi onnistunut ;) Homma sujuikin yllättävän nopeasti ja vaivattomasti kun ylihuolehtivainen emo ei ollut vieressä stressaamassa itseään ja pentujaan. Päivä sattui lisäksi olemaan valoisa, eikä pentuja täytynyt kiusata onneksi lisävalaistuksella...

Tässä siis viikon ikäiset itikset, nyt vain arvuuttelemaan, kumpaan vanhemmista kukin on enemmän tullut ;) Suklaidenkin pitäisi olla oikeassa tällä kertaa oikeassa järjestyksessä... Ovat kyllä edelleen todella samannäköisiä, joskin luonteissa (ja: äänissä...) on selviä eroja. Painot ovat myös lähteneet nousemaan kaikilla oikein mukavasti, vaaleanpunaisella suklaalla tosin oli 'pieniä' vaikeuksia, mutta nyt kaikki näyttää onneksi jo paljon paremmalta :)

Pentujen nimiteema on myös päätetty ja nimet valittu, mutta vielä on epäselvää, mikä nimi menee kenellekin. Nimet pysyvätkin omana tietonamme aina siihen asti, kun pennut täyttävät kaksi viikkoa...

Klassinen ruskeatabby, 161 grammaa

Punainen suklaa, 159 grammaa

Klassinen suklaatabby, 195 grammaa

Vaaleanpunainen suklaa, 114 grammaa

Sinitiketti/täplikäs, 192 grammaa

Vaaleansininen suklaa, 136 grammaa

Sinua syvästi kaivaten

2011-06-01T15:28:00.000+03:00

Tässä postauksessa minun piti julkaista uusimmat kuvat kahdeksanviikkoisista Liisoista ja kertoilla, miten kilttejä ja reippaita pikku riiviöitä ne ovat olleet ja miten niille on nyt avautunut pääsy myös tarhaan. Olin itse asiassa aikonut tehdä sen jo eilen, mutta sitten tapahtui jotain aivan hirveää ja suunnitelmat muuttuivat...

Tullessani eilen koulusta löysin Cesin sängyltä läähättämästä. Pentu oli todella kuuma, niinpä ensimmäinen arvaukseni oli tietysti lämpöhalvaus tai ötökänpistos, johon annoin parhaimman taitamani ensiavun: yritin juottaa tyttöä, annoin sille kyytabletin neljäsosan, käärin pennun märkään pyyhkeeseen ja soitin eläinlääkärille. Sieltä saatujen ohjeiden mukaan sitten odottelimme tunnin josko tytön olo paranisi, mutta kun pikkuisella oli yhä 39.6 astetta lämpöä viiden aikoihin ja se läähätti edelleen tuli kutsu eläinlääkäriin kuudeksi. Klinikalla Cesiä nesteytettiin ja sille pistettiin myös nesteenpoistajaa ja kipulääkettä. Mitään ulkoisia vammoja eläinlääkäri ei löytänyt, joskin keuhkoissa oli jonkin verran nestettä ja pikkuisella taisi olla lievä sokki, jonka syytä ei pystytty selvittämään. Meidät ohjeistettiin laittamaan Cesi lämpimään paikkaan ja juottamaan sitä ja menemään aamuksi keuhkokuviin. Nesteen toivottiin poistuvan keuhkoista itsekseen ja sokin lientyvän kipulääkkeen avulla...

Kymmenen aikoihin tuli uudestaan lähtö klinikalle; Cesi oli alkanut taas läähättää ja siitä näki selvästi, ettei se oikein saanut henkeä. Tilanne olikin mennyt paljon pahemmaksi ja nesteen määrä Cesin keuhkoissa oli lisääntynyt räjähdysmäisesti. Eläinlääkäri teki tietysti voitavansa, pisti tyttöön lisää kortisonia ja jotain, joka avaisi hengitysteitä. Hoito ei auttanut ja tytön tila meni aina vain pahempaan päin. Punnitsimme tietysti sitä kannattaisiko tyttö viedä Kuopioon, jossa sen keuhkot voitaisiin kuvata ja oikea diagnoosi tehdä, mutta luovuimme ajatuksesta koska emme uskoneet että tyttö selviäisi matkan aiheuttamasta stressistä. Jäimme siis seuraamaan tilannetta ja toivoimme kaikesta huolimatta parasta, kunnes puolenyön aikoihin alkoi näyttää kovasti siltä, että tyttö oli tukehtumassa. Silloin teimme raskaan päätöksen päättää pikkuisen kärsimykset. Cesi siirtyi aurinkoisemmille metsästysmaille vähän puolen yön jälkeen.

Cesin poismenon aiheuttamaa surua ja tyhjyyden tunnetta ei oikein pysty sanoiksi pukemaan, enkä aio sitä tässä edes yrittää. Vaikka menetimmekin synnytyksessä kaksi urospentua, ei se tuntunut läheskään samalta, koska niihin ei ollut ehtinyt kiintyä. Cesare puolestaan oli ollut meidän kissamme jo kahden kuukauden ajan, niinpä sen menetys todella riipaisi. Jäämme kaipaamaan syvästi omaa pientä lankakeräämme.

Tässä postauksessa on siis viimeiset kuvat tytöstämme, jotka otin maanantaina. Kuvasin tietysti samalla myös sen veljet, mutta niiden kuvien liittäminen tähän postaukseen ei tunnu oikein sopivalta... Taitavat myös Sunan pentujen kuvat jäädä tältä viikolta julkaisematta, ihan siitä syystä että ne aukovat juuri silmiään enkä oikein uskalla ottaa niiden kanssa silmätulehdusriskiä kuvaamalla pikkuisia kirkkaassa valossa. Ensi viikolla sitten...

Liisat seitsemän viikkoa ja hieman juttua itisvaavoista

2011-05-26T21:04:00.001+03:00

On se kumma, miten meidän norskipentumme rupesivat yhtäkkiä vaikuttamaan kovin isoilta, kun Sunan rääpäleet syntyivät, vaikka ne vielä tiistaina olivat olleet niiin pieniä... No, onhan pennuilla toki suuresti kokoeroa nuorempiinsa, mutta vielä nämäkin ovat pelkkiä natiaisia, vaikka yrittävätkin kovasti jo leikkiä isoja kissoja ;)

Sunan pentujen myötä syntyneessä hässäkässä (se rupesi taas raahaamaan niitä, ja pesä siirtyi olohuoneeseen, näin tiivistettynä) pennuille avautui pääsy suureen ulkomaailmaan, eli koko kämppään. Cesare oli kaikessa hiljaisuudessa oppinut kiipeämään viimeisen pentuhuoneen ja ulkomaailman erottavan esteen ylin ja niin päätimme luovuttaa, ja päästää pennut pentuhuoneen ulkopuolelle. Voi sitä suurta riemua! Liisat eivät meinanneet pysyä ollenkaan nahoissan kun yhtäkkiä oli aivan hirveästi uutta ja ihmeellistä tutkittavana.Varsinkin portaat ja sänkyjen aluset olivat suuri hitti riehuntapaikkkoina :) Pennut riehuivatkin itsensä uuvuksiin, mutta palasivat sitten kiltisti takaisin pentuhuoneeseen iltaunille. Ne alkavat muuten pikkuhiljaa heräillä, eikä luultavasti mene kauaakaan, kun ne aloittavat uuden rallin...

Sitten siitä hässäkästä, jonka tuossa aiemmin siis mainitsin...

Heräsimme tänään siihen, kun Suna raahasi sulkaavauvaa sänkyyn. Sama käytös jatkui pitkin aamupäivää, kissa ei ilmeisesti ollut tyytyväinen pesäänsä tai sitten se oli muuten sekaisin. Olosuhteiden pakosta jouduimme siirtämään Sunan pesän olohuoneeseen, ja hetken hämmingin jälkeen se otti pesän omakseen... Tosin se käy tarkistelemassa entistä pentuhuonettaan useasti, ettei nyt vain yksikään pentu ole kadonnut, ja tavattuaan Humptyn huoneesta luuli sitä ilmeisesti pennukseen ja meinasi kantaa sitä, tonnikeijua niskasta. Tämä ei kyllä ymmärrettävistä syistä oikein onnistunut ;) Pentujen painot ovat nousseet vähän kitsaasti päivän mittaan ja muutama on ottanut vähän takapakkia, mutta ne ovat näköjään kuitenkin saaneet kaikki maitoa, kun korvike ei kelvannut vaikka useaan kertaan sitä tarjosimmekin. Toivommekin että pentusien painot alkaisivat nousta normaalisti alkukankeuksista huolimatta...

Lopuksi vielä kuvia seitsemänviikkoisista Liisoista. Pennut olivat kuvaushetkellä lopen uupuneita kaiken riehumisen jälkeen, mikä ei ollut lainkaan paha juttu; kuvaajien ei täytynyt tehdä mitä mielenkiintoisempia temppuja (aka. soittaa nokkahuilua...) pentujen huomion kiinnittämiseksi ja homma sujui vaihteen vuoksi nopeasti ja helposti. Täytyypä muuten joskus ottaa videota siitä, kun kissoja kuvataan, se on nimittäin melkoista säätämistä ainakin täällä ;)

Cesare, 933 grammaa

Humpty "Tonnikeiju", 1050 grammaa

Hattivatti, 959 grammaa

Kuin hammastahnatuubia puristaisi

2011-05-25T18:51:00.000+03:00

Eilen illalla Suna alkoi käyttäytyä hieman levottomasti: jäljitti ja näykki Yukin pentuja sekä kaivautui pussilakanan sisään, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut vielä illalla eikä yöllä, joskin Suna oli kuuleman mukaan äännellyt ja ollut muuten rauhaton koko yön. Vaan annas kun tuli aamu...

Kolmea vaille seitsemän pikkusisko tuli herättämään ja kertoi että Suna hengittää kuuluvasti. Siirsimme sen synnytyspesään ja hetken kuluttua supistukset alkoivatkin. Ensimmäistä pentua ei tarvinnut odotella kauaakaan, vaan pikkuinen suklaarääpäle syntyi joskus varttia-kahtakymmentä yli seitsemän. Ehdimme jo huokaista helpotuksesta kun kaikki oli alkanut niin hyvin, mutta sitten Suna kauhuksemme nappasi pentunsa suuhunsa ja lähti kiikuttamaan sitä ympäri kämppää, ilmeisesti etsien pesää. Pentu tosiaan kävi joka huoneessa ja kaikkien sängyllä, mutta Suna ei vain löytänyt mieleistään pesää. Viimein se rauhoittui peiton alle, josta keksimme siirtää sen pentuhuoneeseen tuodun pussilakanan sisään. Tilapäinen pesä kelpasi onneksi tytölle, ja seuraava pentu, myöskin suklaa, syntyi lähes välittömästi. Tässä välissä siirsimme pennut synnytyspesään, jonka katon olimme peittäneet ja Suna seurasi kiltisti perässä.

Loput pennut syntyivätkin sitten ilman kommelluksia yhdeksään mennessä pentupesään, ensin sininen kuviollinen, sitten suklaa ja ruskea kuviollinen ja hännänhuippuna kolmas suklaa. Ikäeroa pennuilla on siis vain kymmeniä minuutteja ja ne tulivat plops vain maailmaan aivan ongelmitta, vaikka osa olikin perätilassa, vähän samaan tapaan kuin hammastahna tulee tuubista. Synnytys sujui siis itikseltämme hyvin, mutta kun olisi täytynyt puhdistaa ja kuivata pennut, vaativa katse suuntautui allekirjoittaneeseen. Pystyn yhä haistamaan (ja maistamaan) pentuja peittäneen liman... Kaikki pikkuiset olivat alusta asti todella elinvoimaisia ja äänekkäitä - sinistä en millään meinannut saada kuivattua, kun se huusi kurkku suorana äitiä apuun... Kaikki pikkuiset pyrkivät myös erittäin tarmokkaasti nisälle, ja Sunakin tajusi melko pian, että pentuja täytyy nuolla ja pissittää. Täytyy sanoa, että olemme todella helpottuneita, että tällä kerralla kaikki sujui niin hyvin :)

Tässä vielä kuvia kymmenen tunnin ikäisistä naperoista.. Värit eivät aivan vastaa luonnollista, varsinkaan suklailla, mutta toivottavasti kuvista saisi edes jonkinlaisen käsityksen pikkuisista ;)

Tässäpä nämä kolme suklaapentua... Niillä on kyllä kynsilakalla tehdyt merkit tassuissa, mutta en kiinnittänyt huomiota, kuka pennuista on minkin värinen kun kuvaustilanne oli muutenkin ikävä enkä raaskinut kiusata pikkuisia enempää. Sukupuolijakaumasta en nyt mene kenenkään pennun kohdalla sanomaan mitään, joskin vaikuttaa kovasti siltä, että kaikki kuusi olisivat poikia. Yhden suklaan kanssa asia on tosin vielä epäselvä, eli uskallamme vielä toivoa, että joukossa olisi ainakin yksi tyttö... Pentujen syntymäjärjestys meni myös kaikessa synnytyshässäkässä iloisesti ohi, mutta sillä on tuskin sen suurempaa väliä. Painoista sen verran, että sekä vaaleanpunaisen että punaisen pojan syntymäpaino oli 83 grammaa, vaaleansinisen pojan/tytön syntymäpaino puolestaan 72 grammaa. Se onkin pennuista pienin ja samalla viimeisenä syntynyt.. Voi pientä pahnan pohjimmaista..

Pennuista toiseksi painavin on toiseksi viimeisenä syntynyt sinikuviollinen, 102 grammaa. Tämänkään pennun sukupuolesta ei ole täyttä varmuutta, sillä se huutaa kuin palosireeni kun joutuu eroon emostaan, aivan kuin Humpty pienenä (ovatko kaikki siniset yhtä äänekkäitä?). Silmänympäryksistä päätellen pentu on tosiaan kuviollinen, vaan mikä, se on vielä vähän epäselvää. Hännässä kylläkin näyttäisi olevan melko tiheä raidoitus, eli klassinen se tuskin on. Mutta katsotaan :)

Neljäntenä syntynyt kuviollinen suklaapentu on väriltykseltään niin veikeä, että se on sulattanut allekirjoittaneen sydämen. Pikkuinen on melko varmasti poika, ja syntymäpainoa sillä oli 99 grammaa, ei siis mikään älytön rääpäle tämäkään :) Kuvio on tälläkin vähän epäselvä, kyljissä ja niskassa näyttäisi olevan vaaleampia alueita ja häntä suhteellisen tiukkaan raidoittunut, mahan täplikkyydestä ei ole muistikuvia. Asiaa tutkitaan paremmalla ajalla lisää...

Ja viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä toiseksi viimeisenä syntynyt 108 grammaa painava jättiläinen, joka taitaa olla urospuolinen. Tämä pentu on suklaakuviollisen ohella toinen ihmettelyn kohde, sillä vaikka se onkin selvä ruskea, on siinä niin paljon mustaa että luulimme sitä aluksi yksiväriseksi mustaksi. Vaaleampia alueita hurmurilla on kyljissä vain vähän, ja hännän ja jalkojen raidoitus on melko paksua. Olisiko poika siis klassinen? Masussa kylläkin näkyy aivan selviä täpliä...

Pikainen kuusiviikkoispäivitys

2011-05-19T23:05:00.002+03:00

On se välillä aika rankkaa olla emo, kuten Yukista käy ilmi :) Ei ole ollenkaan harvinaista, että tytön löytää tuolla lailla kuorsaamasta jostakin, en vain ole ennen älynnyt napata ilmiöstä kuvaa. Ei ole Sunallakaan helppoa; neidin maha alkaa olla paisunut sellaisiin mittoihin, etteivät hypyt ja loikat mene aivan nappiin. Taitaa sieltä olla tulossa pentuja vähän enemmän kuin ne kolme, on se maha nimittäin sen verran suuri... Mutta sehän selviääkin ensiviikon alussa, jolloin pentujen on määrä syntyä. Lisää pikkuisista siis ajallaan, toivottavasti Sunan synnytys menisi paremmin kuin Yukin :3

Vintiöistä en tällä kertaa runoile sen enempää, koska kello on paljon ja nukkumaan pitäisi päästä. Viikon aikana pennut ovat oppineet kiipeämään (tämä ei ainakaan pääse allekirjoittaneelta unohtumaan, kun herätys tulee joka aamu ainakin tuntia liian aikaisin varpaita jahtaavan pennun muodossa), loikkimaan ja niiden vessataidot ovat petraantuneet niin ettei hiekkaa enää juurikaan syödä (sisäsiistejä ovat olleet jo jonkin aikaa). Pennut myös tuntuvat välillä tunnistavan lempinimensä ja tulevat hyvin vikkelästi esiin piiloistaan kutsuttaessa, varsinkin jos kuulevat samassa yhteydessä ruokakippojen kolinaa... Kolmikko on tällä hetkellä pahimmassa riehuiässä; tuntuu että niillä on aivan valtavasti energiaa kaikenlaiseen koheltamiseen ja touhuamiseen. Tätä ei tietystikään voi sanoin kuvailla, vaan kolmikko on nähtävä ja koettava, jotta sen voisi kunnolla tajuta ;)

Kuvista vielä sen verran, että suora auringonvalo teki kameralle (tai oikeammin kuvaajalle...) tepposet, ja ne ylivalottuivat aika reippaasti. Valkotasapaino heitti myös häränpyllyä, eli luonnossa pennut eivät ole samanvärisiä kuin kuvissa. Parempia kuvia on toivon mukaan luvassa sitten ensi viikolla :)

Cesare, 792 grammaa

Humpty, 907 grammaa

Hatter, 828 grammaa

Kaikki yhdessä

Nyt myös videolla

2011-05-10T20:45:00.000+03:00

Huomattuani maanantaina, että järkkärin videokamera tallentaa tiedostot AVIksi ajattelin päästää itseni helpolla ja tehdä vaihteen vuoksi videopäivityksen. Siitä, pääsinkö sitten helpolla, voidaan keskustella, sillä videon tekemisen ja sen julkaisemisen kanssa oli omat ongelmansa... No, onneksi se kuitenkin suostui latautumaan :) Kuvanlaatu videossa on aika karmaisevaa katsottavaa, eikä kameran mikki nauhoittanut pikkuisten ääntä ollenkaan, vaan ainoastaan omat tarkennusrahinansa. Toivottavasti siitä saisi kuitenkin jotain selvää...

Pennuista sen verran, että ne kyllä riehuvat paljon tuota enemmän kun pääsevät vauhtiin, kuvattaessa taisi pikkuisia vielä vähän väsyttää, kun kerran noin rauhallisesti käyttäytyivät ;) Videon lisäksi saatte ihailla kolmikkoa valokuvista, jotka on tällä kertaa ottanut Sofia. Molemmat pojat siis etsivät vielä omaa kotiaan eli jos perheestä puuttuu seurankipeä sylikissa ja touhukas leikkikaveri niin tässä olisi oiva tilaisuus korjata asia...

Pentujen painot tällä hetkellä: Cesi 613 g, Humpty 732 g ja Hatter 670 g (pitäisiköhän näistä laatia jonkinlainen taulukko tai jotain..?). Sunasta on toivon mukaan tulossa jonkinlaista tiineyspäivitystä ennen laskettua aikaa, joka (hui kamala!) on jo parin viikon kuluttua!

V niin kuin vintiö

2011-05-04T19:51:00.000+03:00

Niitä meillä on kolme, ja varsinaisia vintiöitä ovatkin :) On se uskomatonta, miten paljon virtaa noin pienissä otuksissa on, ja miten nopeasti se sitten touhutessa loppuu. Neliviikkoiset ipanat ovat vielä toistaiseksi pysyneet aitauksessaan, eivätkä ole päässeet vielä aiheuttamaan omaisuusvahinkoja - tilanne tosin tulee varmaan muuttumaan piakkoin, sen verran tarmokkaasti aitauksesta yritetään ulos. Samalla pennut näyttävät oppivan hyppimisen ja loikkimisen jalon taidon, hirvittää oikein millaisia täystuhoja näistä tulee kun ne vähän kasvavat... Yhtä seurankipeitä ovat kuin ennenkin, elleivät ole tulleet vielä seurallisemmiksi; ei tarvitse kuin astua pentuhuoneeseen niin joku siellä on aina napittamassa aitauksessa ja pyytämässä seuraa. Syliinhän sitä pitäisi tietysti päästä kellimään ja leikkimään kissanleluilla. Apua, miten näistä pystyy luopumaan, ovat aivan ihania kaikki <3

Pentupesään ilmestyi uusien lelujen lisäksi loppuviikosta myös hiekkalaatikko, kun olimme yllättäneet Humptyn itse teosta sen ollessa pissalla pesän nurkassa. Hiekan lisäksi pennut ovat päässeet maistelemaan myös vähän muuta. Päätimme aloittaa kiinteän ruoan tarjoilun, tähän mennessä listalla on ollut vedessä pehmennettyjä penturaksuja, porsaan jauhelihaa kermaviilillä ja keitettyä kananmunaa. Kaikki on tähän mennessä kelvannut, joskin Cesi on hieman nirsoillut ja se on täytynyt aina välillä huijata ruokakupille - taitaa tyttö tulla tässäkin äitiinsä :)

Pikkuisten painot tuskin kiinnostavat ketään, mutta laitan ne tähän silti: Cesi 472g, Humpty 607g ja Hattivatti 536g. Kuvissa pennut tutussa järjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan, eli Cesi, Humpty ja viimeisenä Hatter.

Tulevana äitinä Suna on ilmeisesti nähnyt tarpeelliseksi perehtyä pentujen hoitoon etukäteen. Itämaisemme voikin usein yllättää pitämästä seuraa Yukille sen imettäessä pentujaan tai nukkumasta pentujen vierestä. Sen enempää äidillisyyttä siltä on tosin turha yrittää vaatia ja Humpty saikin aika lähdöt, kun se meni kokeilemaan, tulisiko Sunalta jo maitoa... Tasaisesti on tyttö jatkanut paisumistaan ja mahakin erottuu selvästi livenä (yllä olevassa kuvassa huonommin). Painoa on tällä hetkellä 4.3 kg ja se on noussut hyvinkin tasaisesti tässä tiineyden aikana. Laskettu aika lähestyy koko ajan, pian onkin taas aika rakentaa pesä ja etsiä synnytystarvikkeita. Kyllä se aika kuluu nopeasti...

Seikkailijat kolme viikkoa

2011-04-26T19:54:00.000+03:00

On se kamala miten nopeasti pennut kasvavatkaan - viime viikolla näihin aikoihin otettiin ensimmäisiä askeleita ja nyt yritetään jo juosta, vaikka välillä mennään kuono maata viistäen. Pieniä ovat kuitenkin edelleen, vaikka painoakin on tullut reippaasti lisää; tällä hetkellä Cesi painaa 330, Humpty 467 ja Hatter 415 grammaa.

Pennut ovat myös vilkastuneet ja oppineet muun muassa kehräämään maitobaarilla ja suhisemaan pahanhajuiselle tietokoneen hiirelle sekä jossain määrin pesemään itseään ja toisiaan. Myös hampaat ovat alkaneet kasvaa, minkä varomaton silittäjä saa pian tuta pikkuisten käydessä kiinni sormeen tai ranteeseen. Kaikki vaikuttavat myös todella sosiaalisilta tapauksilta; aina on joku (yleensä kaikki) kiipeämässä syliin tai tutkimassa varpaita, kun menee pentupesän puolelle. Lelujen päälle kolmikko ei vielä ymmärrä, mutta sitäkin hauskempaa on painia siskon tai veljen kanssa tai metsästää ihmisten sormia ;)

Cesi on touhukas sylivauva, joka on pennuista ehkä eniten Yukin näköinen aina väritystä myöten (paitsi että Cesi on kilppari). Ilmeetkin ovat lähes samat, joskaan ne eivät suostuneet jäämään kuviin. Vertailun vuoksi Yuki kolmeviikkoisena. Kokonsa puolesta Cesi on edelleen melkoinen rimpula, mutta on kuitenkin kasvanut tasaisesti sen viisikymmentä grammaa viikossa. Toivottavasti tyttönen saisi jonkinlaisen kasvupyrähdyksen, kun alamme antaa pennuille kiinteää ruokaa... Ainoana tyttönä Cesi on luultavasti jäämässä meille kasvatukseen, jos siihen ei ilmaannu mitään kasvatusta estävää vikaa tai kumpikaan pojista paljastu kasvaessaan superhypertasokkaaksi. Seksismiähän tämä vähän on, mutta tällä hetkellä emme voi pitää kollia ihan senkin vuoksi, ettei syntyisi vahinkopentuja yhdistelmästä Sunaxpentu tai pahimmassa tapauksessa Yukixpentu. Tilanne on kuitenkin vielä avoin, eli Cesiäkin voi kysellä...

Pojista vanhempi Humpty on edelleen pennuista ylivoimaisesti suurin ja sen näkee ihan silmämääräisestikin. Luonteeltaan poju on erittäin aktiivinen seikkailija ja onkin yleensä se, joka saapuu ensimmäisenä tervehtimään vierailijoita. Humptyn lempipuuhaa on syömisen ja seikkailemisen lisäksi sisarusten kanssa painiminen. Tässä touhussa suuresta koosta ei ainakaan ole haittaa ;) Poika on myös kovasti kampanjoimassa isomman reviirin puolesta yhdessä siskon kanssa, tämä nykyinen leikkikehä kun ei sille riittäisi mitenkään. Asia on harkinnassa, kunhan pennut ensin kasvavat vielä vähän.

Jos Cesi näyttää kovasti emoltaan, on Hatter puolestaan tullut kovasti isäänsä, ainakin siltä allekirjoittaneesta näyttää. Porukan kuopus on oikea linssilude ja poseeraaja, jota tuntuu kiinnostavan nukkuminen enemmän kuin riehuminen. Vauhtia kyllä löytyy kun sitä tarvitaan, mutta kokonaisuudessaan Hattivatti on porukan rauhallisin tapaus, joka jaksaa nukkua sylissä mutta myös järsiä silittäjän sormia :)

Sunan tiineys on jatkunut varsin mallikkaasti ilman suurempia ongelmia. Ruokahalu on kasvanut hirveästi, painoa tullut lisää niin että tyttö painaa tällä hetkellä suunnilleen 4.1 kiloa ja mahakin on vähän pyöristynyt. Täytyykin tässä lähiaikoina napata tytöstä muutama mahakuva, kun kaikki muutkin tekee niin. En muista olenko maininnut tästä aiemmin, mutta sieltä on tulossa ainakin kolme pitkäkarvavaavaa. En kyllä itse usko, että niitä on hirveästi yli sen, kun ei tuo maha ole kuitenkaan läheskään yhtä suuri kuin Yukilla, joka odotti siis viittä pentua. Mutta senhän näkee sitten silloin, nyt ei auta kuin odottaa ja jännittää...

Eräs täyttää tänään vuosia...

2011-04-21T19:11:00.000+03:00

...Ja sehän on tietysti Fuchi :) Punaisella sähikäispallerollamme onkin sitten tänään kaksi vuotta mittarissa. Paljon onnea myös siskoille ja veljille näin meidän puolesta.

Pesä ennen.

Pesä nykyään. Hatter näyttää, kuinka päästään takaisin mamman luo.

Saimme muuten tänään rajattua pikkuisille temmellyskentän pesän ympäriltä :) Meidän rakennusasiavastaavamme rakensi pesän reunalle myös tuollaisen pienen rampin, jota pitkin pennut voivat kavuta pois pesästä ja takaisin. Ramppi onkin jo kovassa käytössä, kun uteliaat pienet kissanalut ryömivät tutkimaan maailmaa pesän ulkopuolella - tai vielä uteliaammat Fuchi ja Suna kyttäävät naama pitkällä pentuja. Hieman aluksi jännitti, että pääsevätkö pennut takaisin pesään, mutta onneksi se tuntuu onnistuvan hyvin koko porukalta ;)

Vauvauutisia, silmätippoja ja yksi sukupuolenvaihdos

2011-04-19T18:27:00.000+03:00

Kuten kuvasta näkee, pienokaiset ovat saaneet jalat alleen :) Meno on tosin vielä vähän hoipertelevaa, mutta kaikki pysyvät jo suurinpiirtein neljän tassun varassa. Ja voi sitä vauhdin hurmaa... Tähän postaukseen oli tarkoitus sisällyttää videota pentujen ensiaskeleista, mutta valitettavasti homma kaatui siihen, että videotiedostot ovat MP4-muodossa, enkä ole vielä löytänyt ohjelmaa joka suostuisi avaamaan ne. Vaan periksi ei anneta, video ilmestyy tänne sitten joskus kun sen saan leikattua :)

Hatter yritti kovasti kiivetä pois pesästä jo perjantaina, niinpä jouduimme korottamaan pesän laitaa melkoisesti. Päästäisimme pennut toki liikkumaan vapaasti pesästä pois ja takaisin, ellei meillä olisi pieniä ongelmia pesän kanssa... Emme nimittäin ole vielä keksineet sopivaa patenttiratkaisua, jolla lattiasta saisi rajattua jonkinlaisen alueen, jossa pennut saisivat liikkua vapaasti. Toiseksi ongelmaksi on muodostunut pesä, jonka reuna on patjoineen kaikkineen alimmillaan noin kymmenen sentin päässä lattiasta, emmekä oikein usko, että pennut pystyisivät vielä kiipeämään sinne itse, varsinkin kun pesän seinämä on lähes pystysuora ja alaosa puuta. Täytyy kai sitten yrittää siirtää pennut siihen toiseen pesään, jos Yuki sen kelpuuttaa, tai vaihtoehtoisesti viritellä jonkinnäköinen ramppi tämän pesän reunalle.

Pennut ovat olleet edelleen perusterveitä, jos ei oteta lukuun silmätulehdusta, joka alkoi viime keskiviikkona. Silmät ovat onneksi hoituneet kuntoon tipoilla, ja näyttävät nyt ihan hyvilyä :) Painojen nousuun silmätulehdus ei vaikuttanut, vaan pennut ovat kasvaneet tasaisesti vähintään kymmenen gramman päivävauhtia: pojat ovat jo reippaasti yli 300 grammaisia, ja Cesi tulee omaa tahtiaan perässä painaen nyt 270 grammaa. Cesistä sen verran, että se taitaa sittenkin olla tyttö. Laitoimme pennun vanhempien kasvattajille/omistajille viestiä, kun sen turkkiin näytti ilmestyvän niitä oranssihtavia/kellertäviä laikkuja ja yhdessä tulimme siihen tulokseen, että tyttö se on. Nyt kun pennut ovat kasvaneet näkee eron selvästi myös pyllystä. Tyttösen väri kummastuttaa meitä yhä, sillä sen karvat ovat selvästi juuresta valkoiset, eikä tämän toteamiseksi tarvitse kissaa edes silittää vastakarvaan, sillä valkoinen väri erottuu silloinkin, kun pentu on paikoillaan. Voisiko Cesi siis olla hopea?

Poikien kuviot eivät edelleenkään näy selässä, joskin kaikilla pennuilla on havaittavissa, joskin epäselvänä, kapeaa raidoitusta hännässä, sekä Cesillä myös kyljissä. Humptyn ja Cesin mahassa on selvästi erottuvia laikkuja, jotka voisivat olla täpliä. Kyseisiltä pennuilta löytyy myös poskilta pari täplää. Olisivatko nämä kaksi siis täplikkäitä? Jalkojen kuvioista ei saa valitettavasti vielä selvää. Hatterin kuvio on edelleen mysteeri, se epeli kun on bicolor. Hopeastakaan ei ole vielä tietoa poikien kohdalla, karvat näyttäisivät olevan molemmilla värilliset juureen saakka. No, katsotaan :) Pennut kuvissa järjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan, eli ensin Cesi, sitten Humpty ja viimeisenä Hatter.

Ja sitten niitä vauvauutisia: Suna kävi tänään ultrassa, ja mahassa näkyi ainakin kolme pentua :D Laskettu aika pitkäkarvavaaveille on joskus toukokuun 23. päivän kieppeillä, eli tässähän ollaan kohta puolivälissä. Kamala miten nopeasti kevät aina kuluukaan ;)

Pentupäivitys osa 2

2011-04-12T19:14:00.001+03:00

Pentujen ensimmäinen viikko on mennyt mysrskyisän alun jälkeen melko lailla putkeen. Kolmikon painot ovat nousseet tasaisesti, ja suurin niistä sai jopa tuplattua syntymäpainonsa ja painaa tätä nykyä yli kaksi- ja puolisataa grammaa. Aika saavutus ;)

Yuki on hoitanut pikkuisensa alusta asti mallikkaasti ja maitoa on riittänyt hyvin koko kolmikolle. Välillä tosin parhaista nisistä käydään melko raivokkaitakin taisteluita, mikä on aika kummallista, kun ajattelee, että niitä nisiä on puolet enemmän kuin pentuja, eli jokaiselle pitäisi periaatteessa riittää kaksi 'omaa' nisää. Mutta kun ei niin ei... Yuki on kyllä todella huolehtiva emo (mikä näkyy kuvien tärähdysasteessa, oli hieman kiire että ehtisi saada edes jotain räpsäistyä ennen kuin innokas emo kiikuttaa vauvansa pois), mutta välillä se tarvitsee myös hieman omaa aikaa lastenhoidon ohessa. Yukin voikin tavoittaa makoilemasta auringonlaikussa, jos se ei ole pesässä. Nämä lepohetket ovat kylläkin yleensä melko lyhytkestoisia, sillä pienokaiset ilmaisevat hyvin kuuluvasti, kun niillä on ikävä äitiä. Ja Yukihan palaa silloin pesään tunnollisena emona.

Pennut ovat myös saaneet nimensä tässä ensimmäisen viikon aikana. Pitkällisen pohdinnan ja kädenväännön jälkeen nimiteemaksi valittiin Alice in Wonderland. Jaa, niin miksi? Koska se alkaa A:lla, ja koska allekirjoittanut on pienenä pitänyt tarinasta niin paljon, että on ajanut vanhemman kasvattajan raivon partaalle katsomalla sen Disney-versiota monta kertaa päivässä. Teema on siis melkoisen henkilökohtainen ;) Kaikkein tärkeintä on kuitenkin sen, että nimet kuulostavat korviimme sopivan kissamaisilta ja hieman höpsöiltä.

Ensimmäisenä itseoikeutetusti esikoinen, eli Crimsonette's Cheshire Cat, jonka sukupuoli on edelleen vähän kysymysmerkki. Olemme löytäneet pennusta pari-kolme vaalempaa oranssihtavaa länttiä selästä, silmäkulmista ja vasemman kyynärpään luota (tämä läntti näkyy vähän ylemmässä kuvassa, on siis livenä sellainen vaaleankellertävän/okran värinen). Takapuolta olemme myös kovasti vertailleet veljien pyllyihin, mutta niistä ei oikein vielä saa tolkkua, varsinkin kun äitikissa haluaa pienen hetimmiten takaisin sen innostuessa vinkumaan... Painoa on pennulle tullut tasaisesti +-10g/päivä, mutta syntymäpainoaan Cesi ei pystynyt ensimmäisenä elinviikkonaan tuplaamaan, vaan jäi 178 grammaiseksi. Muuten se on kasvanut ihan hyvin omaan tahtiinsa. Pienimmän täytyy tietenkin pitää puoliaan, ja Cesi onkin pennuista se äänekäs touhuaja ja nisällekiilaaja :)

Pennuista suurimman, sini(hopea)valkoisen pojan nimi olikin jo heti tiedossa nimiteeman päätettyämme; muistuttaessaan kovasti kananmunaa tai päärynää siitä tuli Crimsonette's Humpty Dumpty. Poika taitaa tosiaan olla kuviollinen, vaikka raitoja/täpliä näkyykin vain jaloissa ja ohimoissa, sekä tietyssä valossa niskassa. Jännityksellä odotamme, millainen yskilö tästä pennusta kasvaa. Toivotaan nyt kovasti, että saisimme pentueeseen edes yhden hopean...Luonteensa puolesta tämä poika vaikuttaa aikamoisen vilkkaalta himometsästäjä: nukkuessa käpälät viuhtovat ja pesän reunan yli oltaisiin jo tulossa, jos se ei olisi niin kamalan korkea :) Vielä se paino, ennen kuin pääsee unohtumaan: maanantai-iltana poika painoi 256 grammaa, eli se oli siis tuplannut syntymäpainonsa ja saanut lisäksi 12 grammaa ekstraa.

Pentueen kuopus sai nimekseen Crimsonette's Mad Hatter. Alunperin pennun nimen piti mennä Cesille ja toisinpäin, mutta päätimme kaiken varalta vaihtaa nimet kun emme olleet varmoja Cesin sukupuolesta, sillä Hatuntekijä on kirjassa selvästi mieshahmo. Luonteeltaan ehkä rauhallisimmasta Hatterista on tullut puolivahingossa allekirjoittaneen lellikki; pentua on todella mukava käsitellä, kun se ei tunnu olevan siitä juuri moksiskaan, vaan makoilee hyvin rauhallisena kämmenellä. Poikaparka joutuukin usein vertailukohteeksi, kun yritämme määrittää Cesin sukupuolta... Kokonsa puolesta Hatter tulee hyvänä kakkosena, ja paino onkin noussut ensimmäisen viikon aikana tasaisesti 226 grammaan. Kuviosta emme ole päässeet perille, mutta väriltään se on edelleen mielestämme sininen.

Heeei... Unohtuiko jotain?

Sunakin haluaa palstatilaa...

Jotta blogaaminen ei menisi pelkäksi pentupäivittelyksi, kirjoitetaan loppuun myös vähän Fuchin ja Sunan kuulumisia. Tarhasta ovat lumet jo sulaneet kokonaan, ja ilma on keväisen lämmin. Fuchi onkin kovasti sitä mieltä, että tarhailun lisäksi pitäisi päästä myös ulkoilemaan valjaissa, talvella kun ulos pääsi pakkasista johtuen vain pari kertaa. Suna kannattaa Fuchin näkemystä., niinpä kissalamme viikonlopun ohjelmaan onkin nyt lisätty kissojen ulkoilutus...

Sunan voinnista ei olekaan tullut raportoitua tässä kaiken pentutouhotuksen keskellä, mutta antibioottikuuri näytti siis nitistävän tulheduksen, eikä mitään merkkejä uudesta ole ollut kuurin loppumisen jälkeen. Uutta juoksuakaan ei ole tullut, ja kun tänään tarkistimme Sunan nisät ne näyttivät punoittavan hieman... Ei nyt kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa, viemme tytön joka tapauksessa ultraan joko tällä tai viimeistään ensi viikolla, että asiasta saadaan varmuus. Siihen asti toivotaan parasta.

Liikehdintää pentupesässä

2011-04-05T19:26:00.000+03:00

Yukin synnytys käynnistyi sitten eilen illalla kuuden aikoihin. Neiti oli etsinyt mukavan asennon toisen pesänsä nurkasta, ja aluksi näytti siltä, että kaikki menisi hyvin mukaisesti. Lyhyen ajan kuluttua tytön emättimen suulla näkyi nimittäin limakupla, ja noin tuntia myöhemmin sikiöpussi oli ulkona parin sentin matkalta. Sitten sen eteneminen tyssäsi. Odotimme jonkin aikaa, kyselimme neuvoja kasvattajilta ja eläinlääkäriltä, ja kun kahdeksan aikoihin sikiöpussi puhkesi, uskalsimme alkaa toden teolla vetää pentua ulos, se oli tulossa ikävästi toinen takajalka edellä. Aikaa kului ja pikkuhiljaa saimme pennun takapään vedettyä esiin. Yhdeksän aikoihin tulimme lopulta siihen tulokseen, ettemme saa pentua ulos omin voimin, ja soitettuamme eläinlääkärille pakkasimme kissan boksiin ja lähdimme klinikalle. Siellä tämä 'tulppa' saatiin lopulta vedettyä pois, joskin se tuotti vaikeuksia myös eläinlääkärille. Kyseessä oli siis suuri pentu, joka oli varmaan kuollut jo tiineysaikana. Pakkasimme kuolleen pennun kroonikkovaippaan, ja kotona se pääsi pakastimeen odottamaan maan sulamista. Sille onkin jo mietitty paikka erään kuusen alta...

Eläinlääkärin laittaessa Yukille tippaa syntyi toinen pentu täysin varoittamatta. Pikkuinen oli ilmeisesti ollut tulossa aivan kuolleen pennun jäljessä, ja oli sillä hilkulla, että se selvisi hengissä. Elvytyksellä tämä pentu saatiin kuitenkin hengittämään normaalisti, ja se luovutettiin emonsa huomaan. Yuki sai näin muuta ajateltavaa, eikä tuntunut lainkaan huomaavan, kun sille laitettiin kalkkia suoneen supistusten käynnistämiseksi, pesi vain pentuaan onnesta soikeana. Kun tilanne oli rauhoittunut, ja Yukin supistukset palanneet, saimme luvan lähteä jatkamaan synnytystä kotiin uuden perheenjäsenen kanssa.

Tämän viisi vailla yksitoista syntyneen kissanalun elo on lähtenyt mukavasti käyntiin pienen alkuapaattisuuden ja ruokahaluttomuuden jälkeen. Pennun sukupuoli hieman askarrutti meitä, sillä vaikka se värityksensä puolesta näyttää pojalta, on se veljiään huomattavasti kevyempi, syntymäpaino 107grammaa. Jonkin aikaa tutkimmekin toiveikkaasti sen turkkia muunväristen läiskien toivossa, ja mietimme, voisiko se mitenkään olla erittäin tumma täplikäs sinikilppari. Niitä läiskiä ei sitten kuitenkaan löytynyt, ja katseltuamme joitakin kuvia parin päivän ikäisistä kissanpennuista uusi veikkaus on ruskeatäplikäs poika valkoisella. Sen karva on tosin paikoitellen juuresta vaaleampaa kuin päältä, mutta taitaa pikkuinen olla kuitenkin muuten liian tumma ollakseen hopea...

Suunnilleen tunnin kuluttua edellisen pennun syntymästä syntyi toinen pentu vaivattomasti pää edellä. Tämä pentu oli todella elinvoimainen ja alkoi heti kaivata mahtavan naukumisen säestyksellä nisälle, joskin sen matka tyssäsi katkaisemattoman napanuoran takia. Yuki-emon keskittyessä pesemään vastasyntynyttä jouduin minä nirhimään napanuoran poikki, että ressukka pääsisi syömään.

Pennun kuivuttua se paljastui iloksemme sinivalkeaksi pojaksi, jolla oli syntymäpainoa mukavat 134 grammaa. Emme ehtineet ihastella tätä tulokasta sen enempää, sillä se huusi kuin syötävä jouduttuaan eroon emostaan. Nyt tämä ahmatti on onneksi hieman rauhoittunut, ja antaa tutkia itseään sen kymmenen sekuntia, ennen kuin sille tulee hirveä hätä takaisin Yukin kainaloon...

Toisen pennun syntymän jälkeen tuli taas hiljaista. Yuki kyllä supisteli aina välillä, ja kerran olimme näkevinämme sen emättimen suulla uuden kuplan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mutta koska emo oli rauhallinen ja pirteän oloinen, jatkoimme odottamista. Kolmen ja neljän välillä supistukset sitten loppuivat kokonaan. Koska tiesimme, että kohdussa oli vielä pentuja, soitimme taas kerran eläinlääkäriin. Kahtakymmentä vaille viisi olimmekin sitten viemässä Yukia sektioon. Leikkauspäätös ei tietenkään ollut helppo, mutta se taisi olla ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa, tuskinpa loput pennut olisivat päässeet kohdusta omin voimin. Kohdusta löytyi siis vielä kaksi pentua, joista toinen oli valitettavasti ehtinyt kuolla. Toisen saimme onneksi elvytettyä, ja kuivuttuaan se pääsi veljiensä viereen odottamaan, että Yuki saataisiin ommeltua kiinni. Kotona tämä kuopus tunnistettiin sinivalkeaksi (bicolor?), painoa saman verran kuin toisella sinisellä, eli 134 grammaa. Pikkuisella oli (ja on välillä nytkin) hieman vaikeuksia päästä nisälle vanhempien veljesten rynniessä kyynärpäätekniikalla sen ohi, mutta se on piristynyt saatuaan ensin mahansa täyteen KMR:ää. Eiköhän tästäkin pennusta eläjä tule :) Eksymään se ei ainakaan pääse, ääntä nimittäin löytyy tältäkin pojalta sen verran reippaasti, kun se joutuu kauemmas Yukista.

Yuki on toipunut leikkauksesta ihan hyvin, ei ole vierastanut pentujaan, ollut apaattinen tms. Ruokakin maittaa, tänäänkin sitä piti saada lisää Sunan kupista. Emme ole mitenkään eristäneet pentuja muista kissoista, sillä vaikka käsiä pesisi kuinka, siirtyvät pöpöt ihan samalla tavalla vaatteissa ja tavaroissa. Pennut ovat kylläkin saaneet olla ihan rauhassa tänään, näyttää nimittäin siltä, että Fuchi ja Suna pelkäävät näitä pieniä, hampaattomia lankakeriä... No, eivätköhän niidenkin äidinvaistot herää lähipäivinä. Siihen asti jonkun täytyy vahtia niitä koko ajan.

Hieman tässä toki harmittaa, ettemme leikanneet Yukia aiemmin, sillä silloin meillä saattaisi olla yksi pikkuinen enemmän. Mutta mitäpä sitä murehtimaan, näitähän sattuu, onneksi eloonjäänyt kolmikko näyttää voivan hyvin, ja emokin on terveen oloinen... Toivottavasti tästä eteenpäin kaikki menee hyvin.

Väreistä vielä sen verran, että ne ovat tälläisiä vuorokauden valvomisen jälkeen tehtyjä arvauksia, ja saattavat olla erittäinkin pielessä. Saa siis korjata, jos jokin pennuista on selvästi mielletty väärän väriseksi :)

Pikainen tilannekatsaus

2011-03-29T18:49:00.000+03:00

Veimme Sunan sitten varmuuden vuoksi lääkärille sunnuntaina, kun tytön vointi ei ollut kohentunut, ja sieltä löytyikin juuri se, mitä eniten pelättiin eli kohtutulehdus :( Nestettä ei onneksi ollut ehtinyt vielä kertyä paljon, ja jos nyt oikein ymmärsin, se on oikeastaan kohdun ulkopuolella (eli synnytyskanavassa?). Paikan päällä Sunaa sitten hieman nesteytettiin ja annettiin kipulääke+antibiootti. Kotiin lähdettiin hiljaisissa tunnelmissa antibioottikuurin ja Nutriplussan kera. Illalla tyttö oli onneksi jo paljon pirteämpi, söi vähän ja äänteli normaalisti. Sunan vointi on kohentunut entisestään tässä parin päivän aikana, näyttää kovasti siltä, että lääkekuuri toimii :) Toivottavasti saamme hoidettua tulehduksen antibiooteilla...

Mustan kissan tango

2011-03-25T19:49:00.000+02:00

Arvatkaapas, kuka kävi kylässä ;) Sunan aloitettua juoksunsa emme turhia odotelleet, vaan kävimme hakemassa Skye-pojun Porvoosta. Treffit lähtivät käyntiin todella lupaavasti, mitään sähinää tai murinaa ei ilmennyt, vaan pariskunta ymmärsi melko pian, mikä on homman nimi... Päivällä Skyellä oli tosin pieniä 'teknisiä vaikeuksia' astumisen kanssa, mutta kun me illalla menimme viemään kissoille ruokaa, homma tuntui olevan hyvin hanskassa. Emme siis nähneet kuin yhden varman astumisen, mutta päätellen lattialla olleiden karvatuppojen määrästä veikkaamme, että kyllä siellä vähän enemmänkin tapahtui. Lisäksi Skye roikkui Sunan niskassa vielä tiistai-iltana, joskin jätti sitten leikin kesken ja lähti morsiotaan pakoon...

Kaiken kaikkiaan treffit sujuivat siis hyvin, ja jäämme jännityksellä odottamaan tuottivatko ne tulosta. Skye on muuten livenä todella mahtava tapaus, varsinkin luonteeltaan. Poika oli aina puskemassa meitä, kun veimme kissoille ruokaa ja yrittämässä syliin. Olikin surku pakata se keskiviikkona takaisin boksiin kotimatkaa varten, vaikka eipä tuo Skyekään vaikuttanut kovin innokkaalta lähtemään- tarvittiin kaksi ihmistä laittamaan poika boksiinsa... Mutta eipä tästä sen enempää, odotellaan ja toivotaan parasta :)

Tässä kevään kiireessä en ole vielä ehtinyt raportoida tyttösiemme näyttelyreissusta. Pyörähdimme siis lauantaina Kirkkonummella, jossa Suna pokkasi ensimmäisen sertinsä ja pääsi tp-valintoihin. Tuomarina oli Marteinn Tausen. Sunasta löytyy muuten täältä yksi Pekka Savolaisen ottama näyttelykuva.

Fuchi ei valitettavasti pärjännyt lauantain sertikisassa, tuloksena oli EX3. Tuomari Sirpa Lindelöf tuntui kuitenkin pitävän meidän ärripörriäisestämme- erityisesti tytön ylipitkät korvakarvat huvittivat tuomaria. Olin myös todella helpottunut siitä, miten hyvin hän sieti Fuchin pientä ärhentelyä... Tuomarinpöytien luona oli taas hirveä hälinä ja kissoja oli paljon joka puolella, mikä taas sai Fuchin stressaamaan niin että sitä oli vaikea pitää näyttelyasennossa. Aggressiiviseksi en sitä menisi kuitenkaan sanomaan, kun se ei kuitenkaan tosissaan yrittänyt purra tai päästä pois, vaikka vähän tavallista enemmän rimpuilikin. Häkissä tyttö oli sitten taas normaali, ihana itsensä, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan... Tämän välikohtauksen jälkeen päätimme, että Fuchi saa jäädä kunnon näyttelytauolle, eihän ole mitään mieltä kiusata kissaa kun se ei selvästi puuhasta tykkää. Harkitaan näyttelyuraa uudestaan sitten, kun Fuchin siitosura on ohi ja tyttö on siirtynyt kastraattikerhoon. :)

Yuki on jatkanut paisumistaan tasaisella vauhdilla, kuten ylemmän kuvan 6-7 viikkoisesta masusta voi päätellä. Täällä ovat (ainakin allekirjoittaneella) viikot menneet autuaasti sekaisin, tänään alkaa siis kahdeksas tai yhdeksäs viikko riippuen siitä, mistä päivästä aloittaa laskemisen. No, laskettu aika on joka tapauksessa huhtikuun ensimmäisinä päivinä, se on onneksi selvä :) Pesiä olemme rakentaneet Yukille kaksi, joista toinen näkyy osittain kuvassa, mutta tähänasti ne eivät ole kelvanneet vaan tyttö on nukkunut mieluummin piirongin päällä tai vessan lattialla. Mielenkiinnolla siis odotamme, minne tyttö päättää pienokaisensa pyöräyttää...

Loppuun hieman huonompia uutisia; löysimme äskettäin lattialta lätäkön tahmeaa, keltaista ainetta, joka ei haissut kissanpissalle. Soitimme sitten eläinlääkärille, koska mielessä oli heti kohtutulehdusepäilys (Suna on ollut vähän apea, eikä ole oikein syönyt), ja hänen mielestään se saattaisi olla myös jotain naaraan astutuksen jälkeen erittämää hormonaalista eritettä, tai sitten Yukin limatulppa. Varmuuden vuoksi mittasimme Sunalta lämpötilan, joka oli normaali, sekä painelimme lääkärin ohjeiden mukaan sen ja Fuchin emättimien ympäristöä, mutta mitään eritettä ei tullut. Seurailemme tilannetta, ja jos Sunalle ei huomenaamunakaan maita ruoka, kiikutamme sen päivystykseen. Tietäisikö kukaan, mitä tuo erite voisi olla? Emme siis tiedä yhtään, keneltä kissalta se on peräisin. Limatulpaltakaan se ei oikein vaikuta, kun on kuitenkin enemmän nestemäistä ja kanariankeltaista...

Hieman etuajassa

2011-03-10T20:03:00.001+02:00

Vuonna 2009

Vuonna 2010

Nyt

Niinhän se on, että meidän norskipallomme sisaruksineen täyttää huomenna kaksi vuotta :) Emme ole tätä(kään) merkkipäivää julistamassa, sillä Kirkkonummen näyttely sattui samalle viikonlopulle ja jos mitään ei satu, olemme huomenna parhaillaan ajamassa sinne. Katsotaan, löytyisikö näyttelystä jotain kivaa äidille ja vauvoille :)

Yukin masu on jatkanut tasaista kasvuaan. Kuvat on otettu n. viikko sitten, eli nykyään se on vielä suurempi kuin tuossa, ja muistuttaa suuresti amerikkalaista jalkapalloa. Paino on noussut 3. viikon jälkeen sen 100-200g/viikko, mikäli vaaka ei valehtele. Laittaa tosin hieman kyseenalaistamaan vaa'an luotettavuutta, kun maanantain punnituksessa väitti, että painoa olisi tullut lisää lähemmäs 500g! Montakohan sieltä on tulossa? Ollaan täällä naureskeltu, että kun isoäiti teki yhdeksän pentua ja sisko kahdeksan, niin Yuki varmaan pistää paremmaksi ja pyöräyttää kymmenen. Enää ei oikein naurata, toivottavasti Yuki olisi hieman maltillisempi...

Sunan testeistä sen verran, että neiti on FeLV ja FIV -negatiivinen, veriryhmä A. Sienitestin tulosta odotellaan vielä...

Paikka auringossa

2011-02-22T21:53:00.000+02:00

Vaikka ikää onkin Sunalle tullut vuosi lisää, paikka auringossa kuuluu edelleen Fuchille, ainakin toistaiseksi. Synttärionnittelut myös veli Qamarille. On kyllä vaikea uskoa, että tämäkin riiviö täyttää jo vuoden, mutta niin se aika vain kuluu.

Synttärijuhlat eivät olleet mitenkään kummoiset johtuen kaikesta hälinästä jonka remontti aiheuttaa. Lihakin oli kortilla, ja tytöt joutuivat syömään epämääräistä kieli-possu -sekoitusta. Korvauksena tästä Suna saa viikonloppuna jotain erityishyvää sekä kenties jotain jännää eläinkaupasta... :)

Eilinen ei ollut mitenkään erityisen kiva päivä Sunalle: ei ruokaa 12 tuntiin, ja sen jälkeen vietiin jonnekin, jossa tökittiin neuloilla, vuodatettiin verta ja hangattiin hammasharjalla. Sunalta otettiin siis verta FeLV- ja FIV -testeihin ja veriryhmän määritykseen. Yllätyimme positiivisesti tytön käytöksestä, se ei käynyt riehumaan vaan oli melko rauhallinen koko toimenpiteen ajan. Hammasharjaa puolestaan käytettiin sieninäytteen ottamiseen. Nyt vain jännittämään testituloksia...

Sunan sulhoksi on varmistunut ihana Kamyne Skye, josta on lisäinfoa täällä. Herralla on aivan upea pitkä turkki ja puuhkahäntä, sekä meidän mielestämme kivasti sijoittuneet korvat. Mainitsinko jo, että se on pitkäkarva? :) Astutus on ajankohtainen Kirkkonummen näyttelyn jälkeen jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Katsotaan nyt, kuinka tässä käy...

Yukin tiineys ei ole vielä täysin varmaa, joskin epäilemme kovasti että jotain siellä mahassa on kasvamassa... Ruokahalu on tytöllä kasvanut kaksin-kolminkertaiseksi, painoa tullut lisää ja masu tuntuu silitettäessä kiinteältä. Lisäksi Yuki liikkuu, jos mahdollista, vielä varovaisemmin kuin ennen ja makoilee tietyn nojatuolin selkänojalla. Nisiä en ole päässyt pariin päivään tarkastamaan, mutta yritän hoitaa sen asian huomenna. Ultraamisen kanssa olemme olleet vähän kahden vaiheilla, kun sitä ei oikein tiedä, millaiset muistot Yukille jäi viime eläinlääkärikäynnistä... Luultavasti päädymme ultraamaan tytön siitä huolimatta.

Näin meillä. Sunan tulokset tulevat toivon mukaan tällä viikolla, niistä sitten lisää myöhemmin.

Hyviä uutisia

2011-02-04T22:06:00.000+02:00

Saimme Sunan PRA-tuloksen eilen sähköpostiin, ja tuloksena oli kantaja. Olemme todella helpottuneita tästä käänteestä, sillä olimme varautuneet kaikkein pahimpaan, eli siihen että Suna olisi sairas ja sokeutuisi. Mutta onneksi niin ei tule käymään. :) Nyt voimmekin alkaa toden teolla etsiä Sunalle kollia...

Treffit ja vähän muutakin

2011-01-30T16:44:00.000+02:00

Yuki antoi odottaa juoksuaan hieman kauemmin kuin olimme odottaneet, mutta kun se viime viikolla alkoi kurista, pakkasimme kissan tavaroineen mukaan ja lähdimme ajamaan kohti Viialassa olevaa Wishmaster -kissalaa, jossa Tarzan jo innokkaasti odotti tytön saapumista. Poika ei meinannutkaan millään pysyä paikoillaan, kun päästimme kissat samaan tilaan: se kujersi ja yritti kovasti lähestyä tyttöämme. Yuki ei ollut tapaamisesta yhtä innoissaan, vaan vastasi Tarzanin lähentelyihin murinalla ja meni piiloon saunan lauteiden alle. Treffit alkoivat siis erittäin "lupaavasti", joskin Kellareiden mukaan tilanne oli aivan normaali. Ennen lähtöämme pääsimme vielä katsomaan varsin vilkkaita kahdeksanviikkoisia mainepentuja.

Perjantain vietimme Tampereella pyörien, joskaan emme löytäneet juuri mitään ostettavaa, kun päällimmäisenä mielessä oli ainakin allekirjoittaneella se, mitä Kellareiden saunassa tapahtui tai oli tapahtumatta, Yuki kun ei ollut aamullakaan päästänyt Tarzania lähelleen. Tilanne oli onneksi muuttunut päivän mittaan, ja viiden aikoihin iltapäivällä Kellarit olivat nähneet yhden astumisen.

Seuraavana päivänä me sitten kävimme hakemassa Yukin kollin luota. Tytöllä oli juoksu vielä täysillä päällä, ja se ryömi (jälleen kerran) lauteiden alle, josta se piti erikseen houkutella pois. Tarzan taisi olla ihan hyvillään siitä, että haimme Yukin pois, tyttö kun ei enää oikein kiinnostanut sitä. Pääsimme näinollen ihailemaan herraa, kun se malttoi pysyä paikoillaan. Ja todella komea se onkin :)

Yuki ja Tarzan olivat siis olleet yhdessä kaksi vuorokautta. Todistettuja astumisia oli ollut suunnilleen kolme, joista ensimmäinen oli nähty perjantaina. Toivotaan nyt kovasti, että Yuki tuli kantavaksi ensi yrittämällä...

Matkalla olimme hieman jännänneet sitä, millaisen vastaanoton kollintuoksuinen Yuki saa, ja tietystihän siinä kävi juuri niin kuin olimme arvanneetkin... Fuchi nimittäin oli aivan sitä mieltä, että taloon oli tullut aivan uusi kissa, jota täytyy pitää koko ajan silmällä jolle täytyy sähistä. Se tunsi olonsa niin uhatuksi, ettei suostunut syömään samassa huoneessa Yukin kanssa ja sähisi myös Sunalle ja meille.

Tilanne on onneksi tänään vähän parempi kuin eilen, mutta harkitsemme yhä Yukin pesulle viemistä kun tuo Fuchi ei vain näytä lopettavan stressaamistaan. Mutta katsotaan nyt, kuinka tilanne kehittyy, sillä Yukin peseminen taas tuntuu sekin ilkeältä ajatukselta, kun tyttö ei siitä yhtään tykkäisi...

Sitten aivan toiseen asiaan. Animal DNA Laboratoryltä tuli eilen sähköpostiviesti, jossa kerrottiin, että Sunan posken limakalvon solut olivat tulleet perille ja maksupyyntö PRA-testistä. Maksoimme testin eilen, ja nyt odotamme täällä sukat solmussa tuloksia. Toivottavasti Suna olisi korkeintaan kantaja.

Uutta vuotta odotellessa

2010-12-28T15:24:00.000+02:00

Joulu tuli ja meni, eikä mitään katastrofaalista sattunut tänäkään vuonna. Hieman kyllä aatonaattona pelotti kuusta koristellessa, että miten äkkiä se on nurin, mutta yllättäen edes Suna ei keksinyt kiivetä siihen, johtuen ehkä siitä että kuusessa on oksia niin tiheässä, ettei runko edes näy. Pari (muovista) palloa kyllä pudotettiin, ja vähän neulasia karisteltiin, mutta muuten on kuusi saanut olla rauhassa. Myös piparit ym. jouluherkut saimme paistettua ilman kissojen apua, jos ei lasketa sitä, kun Suna hyppäsi kohoamassa olevan pullataikinan päälle. Taikinan ja kissan välissä oli onneksi liina ja turhilta sotkuilta vältyttiin.

Joulusiivous olikin sitten kokonaan toinen juttu. Meillä käytetään altaiden puhdistuksessa Domestosta, jonka haju on jostain syystä kovasti kissojen mieleen... Keittiön tiskiallasta ei hirveästi käytetty siivouspäivänä, koska siinä oli aina joku tytöistä purisemassa ja pyörimässä. Yuki innostui puskemaan myös wc-istuinta, kun se oli kyseisellä aineella käsitelty. Aiheuttavatko muutkin puhdistusaineet kissoissa samanlaisia reaktioita, vai esiintyykö tälläistä käytöstä vain tämän aineen kanssa?

Joulusiivouksen ohella päätimme myös pestä kissat joulukuntoon. Pesimme kaikki kissat, myös Sunan, jonka kohdalla pesusta ei ollut suurtakaan hyötyä. Sille tämä pesu sai olla ensimmäinen ja viimeinen, ei ole mitään mieltä kiusata kissaa turhaan. Tytön turkki muuttui pesun jälkeen myös todella omituiseksi: se ikäänkuin sitoi enemmän ilmaa itseensä ja oli hieman koholla, niin että Suna näytti vähän aikaa yhtä massiiviselta kuin norskit. Valitettavasti se ei näy näissä kuvissa, jotka otettiin melko pian pesun jälkeen. (Pesusta johtuu myös se, että norskien turkit näyttävät vuorostaan lässähtäneiltä.)

Yukilla on myös alkanut karvanlähtöaika, kuten kuvista näkyy. Tytön kaulurista ei kohta ole enää mitään jäljellä, ja häntäkin alkaa menettää puuhkamaisuuttaan. Onneksi sille ei ole tiedossa näyttelyitä vähään aikaan :) Meidän oli tarkoitus ilmoittaa Fuchi ja Suna Lahden näyttelyyn, mutta kun eilen aioimme tehdä niin, huomasimme että se olikin täyttynyt jo 16. päivä. Hieman toki harmittaa, sillä se olisi ollut niin lähellä ja juuri sopivaan ajankohtaan... URK:n näyttely on harkinnassa, mutta saattaa olla että sekin jää väliin.

Kuvakulma vääristää tytön mittasuhteita...

Sunan kasvattaja kävi meillä joulukuun alussa katsomassa meidän "pientä" riiviötämme. Ruoka on tytölle maistunut kuulemma liiankin hyvin, mikä näkyy niin masussa kuin painossa (3.4 kg). Nyt tytön syömisiä kontrolloidaan tarkemmin, eikä sen anneta mennä syömään toisten tähteitä. Toivottavasti tilanne korjaantuisi pikkuhiljaa, eikä maha ainakaan tuosta kasvaisi...

Katsoimme koulussa elokuvan Viiru ja Pesonen joulupuuhissa, ja huomasin, että se muistuttaa hyvin paljon Sunaa. Molemmat kissat ovat huomionkipeitä ja vähän höpsöjä, ja työntävät nenänsä joka paikkaan. Vielä en ole kuullut Sunan puhuvan, mutta sekin lienee vain ajan kysymys...

Pakkasta on ollut niin paljon, ettemme ole vieneet kissoja ulkoilemaan pitkään aikaan. Yuki ja Fuchi ovat tosin urheasti rampanneet tarhaan ja takaisin lähes päivittäin, joskin aattona oli niin kylmä, ettei edes Yuki mennyt ulos. Onneksi pakkanen on (ainakin hetkeksi) lauhtunut, ja tytöt tarkenevat kiipeillä tarhassa paremmin...

Nyt sitten odotellaankin uutta vuotta ja uusia kujeita. Kissaharrastuksemme on viettänyt hiljaiseloa viimeiset pari kuukautta, toivottavasti asia korjaantuu keväällä näyttelyiden ja mahdollisten pentujen merkeissä. Yuki, Fuchi ja Suna toivottavat kaikille räiskyvää uutta vuotta.

Yuki Lahdessa +kuvia toisesta kamerasta

2010-11-26T19:14:00.000+02:00

Siitä paremmasta kamerasta on paristot loppu, mutta jotain kuvia tänne piti saada, joten tyhjensin siis sisarusteni käytössä olevan kameran, ja tälläistä sieltä sitten löytyi... Luovia nuo ala-asteikäiset :) Nyt se toinen kamera on lataamassa, niin että pääsen ottamaan kuvia kissoista kun ne "auttavat" jouluvalmisteluissa. Saa taas nähdä, mitä piparinpaistosta tulee, kun apuna on nyt myös yksi itämainen. Joulukuusen kohtalosta emme ole vielä päättäneet, viimevuotinen sai olla rauhassa, mutta tuo Suna vaikuttaa hieman siltä, että saattaisi keksiä paremman käyttötarkoituksen kuusen koristeille sun muille härpäkkäille. Katsotaan nyt.

Sunan poseerauksia.

Kävimme siis maanantaina Yukin kanssa Lahden eläinlääkäriasemalla, missä tyttö HCM-ultrattiin ja siltä otettiin verinäyte muita testejä varten. Matka sujui rauhallisesti, eikä Yuki näyttänyt kuonoon ilmestyneitä "stressitäpliä" lukuunottamatta lainkaan rasittuneelta, vaan torkkui lähes koko matkan. Perille saavuimme yli puoli tuntia etukäteen -olimme lähteneet tarkoituksella aikaisin, ettemme varmasti myöhästyisi. Ilmoittautuminen sujui varsin joutuisasti ja pian istuimmekin odottamassa vuoroamme. Yuki ei ollut oikein mielissään pitkästä odotusajasta, ja päätti sähköistää itsensä oikein kunnolla pyörimällä ympyrää kuljetuskopassaan...

Lopulta lääkäri otti meidät vastaan, ja prosessi alkoi. Yuki oli ultran aikana todella kiltisti, joskin olisi mieluummin kyyhöttänyt kuin seissyt. Puhtaat paperithan sieltä tuli, eli kaikki hyvin :) Verinäytteen otto olikin sitten toinen juttu. Viereisestä huoneesta kuuluva koiran haukunta kävi sen hermoille, eikä se pitänyt siitä, että hoitaja kiskoi sen tassusta ja tökki neulalla. Yuki protestoi, ja lääkäri näki parhaaksi laitattaa sen pussiin ja varmuuden vuoksi vielä kuonokoppaan. Näyte saatiin onneksi otettua ilman rauhoitusta, eikä Yuki näyttänyt kuin lievästi närkästyneeltä, kun päästimme sen pussista. Seuraavana yönä se naukui portaikon oven edessä, olisi kai halunnut lähteä taas reissuun...

Testitulokset tulivat eilen, Yuki on siis FeLV, FIV ja HCM negatiivinen, ja sen veriryhmä on A.

Aiemmin kirjoitin, että Fuchi leikattaisiin.. No, asia ei ottanut edistyäkseen ja pohdittuamme asiaa pitkään monelta eri kannalta päätimme kuitenkin teettää sillä pennut, onhan se kuitenkin luonteeltaan niin ihana kissa, jolta löytyy persoonaa vaikka muille jakaa :) Fuchille olisi siis tarkoitus teettää pennut alkusyksystä 2011, eli siihen on vielä runsaasti aikaa. Hieman tosin harmittaa, ettemme älynneet viedä Fuchia HCM:ään samaan aikaan Yukin kanssa, mutta sille ei nyt enää voi mitään. Sunan pentue siirtyy näillä näkymin myös alkusyksylle, suunnilleen samoihin aikoihin Fuchin kanssa. Nämä ovat tietysti vain suunnitelmia, ja ne voivat muuttua, mutta katsotaan nyt miten tässä käy... Kunhan nyt saisi ensin Yukin pentueen alulle :)

Fuchi tarkastamassa uuden keittiön takkaa.

Kuvasatoa sunnuntailta

2010-11-08T19:43:00.000+02:00

Ensilumi ehti sataa juuri sopivasti sunnuntaiksi, joten kissat pääsivätkin tarpomaan lumessa. Ihmeellistä se olikin, varsinkin Sunan kohdalla, jolle tämä oli ensimmäinen kerta: tassuja puisteltiin ja ihmeteltiin, että mitä tämä tassuihin tarttuva aine oikein on, kun on niin kylmääkin. Hetken ihmettelyn jälkeen se kyllä viipotti häntä pitkänä menemään norskien perässä ilman mitään ongelmia.

Kuva ei tee oikeutta Sunan asennolle, mutta se oli ainoa ei-tärähtänyt joten minkäs sille voi. Tyttö oli todella hupsun näköinen harppoessaan heinikossa valtavilla askelilla, ikäänkuin ei muuten eteenpäin pääsisi.

Fuchista oli vaikea saada kuvia, sen verran kovaa vauhtia tyttö pinkoi. Fuchi on todellinen metsäkissa, se tykkäisi olla ulkona vaikka miten pitkään...

Kauhukaksikko kerrankin samassa kuvassa.

Lumen alta löytyi vielä jonkin verran vihreitä heiniä, ja niitä sitten syötiin. Yukille tosin kelpasivat myös rannan kaislanvarret.

Fuchin poseerauksia: punainen väri pääsee kunnolla oikeuksiinsa talvisessa valossa. Ja tuo häntä on kyllä aivan mahdoton, paksumpi kuin itse kissa :)

Samurai (yksi Yukin monista nimistä) nilkkoja myöten hangessa.

Lisää heinänsyöntiä, kaikki, mikä kasvaa maasta kelpaa.

Suna tarkkailee talvista luontoa parvekkeelta käsin.

Vauhtia löytyy myös rauhalliselta Yukilta, tässä juostaan risun perässä.

Tästä ei kyllä seuraa mitään hyvää...

...sillä vaikka puuhun pääseekin leikiten niin korkealle kuin hihnaa riittää, ei alastulo ole yhtä helppoa. No, kissahan putoaa jaloilleen. Ei taida Yuki taas vähään aikaan puuhun kiivetä, sen verran kovasti tassut tärähtivät maahan hypätessä.

Tälläisiä kuvia tällä kertaa.

Kotisivuista

2010-11-06T16:34:00.000+02:00

Sain tänään kotisivut valmiiksi, ne löytyvät täältä. Blogista poistettiin kissojen sivut ja yleistä-sivu, koska samat asiat löytyvät ehkä hieman eri muodossa kotisivuilta. Eli muuttakaa linkkinne, jos tarvitsee. Huomenna laitan mahdollisuuksien mukaan kuvia...

-Marleena

Joutsenia järvellä

2010-11-03T19:30:00.000+02:00

Ulkoiluttaessamme kissoja eilen näimme, että järvellä uiskenteli joutsenparvi. Sofia laitettiin hakemaan kamera kun me muut vuorostamme yritimme päästä lähemmäs mahdollisimman hiljaa, niin etteivät linnut pelästyisi. Onnistuihan se, sain otettua kuvia useasta eri kulmasta, ja joukossa oli onneksi muutama, joka ei tärähtänyt... Samaan aikaan Suna onnistui hyppäämään järveen polvia myöten. Siihen loppui se ulkolenkki, eihän nyt kukaan halua kissaansa palelluttaa. Taitaa tuo Sunan ulkoilukausi muutenkin päättyä, kun ilmat alkavat kylmetä, eikä villapaita ole vielä valmis. Tarhassakaan se ei enää viihdy niin pitkään kuin aiemmin, vaan tulee yleensä n. viiden minuutin kuluessa... Talvi on tulossa.

Metlan retkemme siirtyi tuonnemmaksi, kun syysaurinko ei oikein suostunut paistamaan. Katsotaan uudestaan sitten, kun maassa on lunta. Se ei olekaan ainoa asia, jota on jouduttu lykkäämään. Yuki oli tarkoitus viedä Lahteen testeihin viimeviikon perjantaina, mutta päätimme siirtää aikaa marraskuun 22 päivälle, ei nimittäin tee oikein mieli istua sellaisen kuskin kyydissä, joka on saanut nukkua vain kolme tuntia :) Sellaista se kolmivuorotyö on.

Suna aloitti juoksut pari päivää sitten. Aluksi epäilimme hieman, sillä sen käyttäytyminen oli erilaista kuin se mihin olimme tottuneet norskien kohdalla. Mutta kun huutaminen jatkui kolmatta päivää, ei enää ollut oikein jäljellä muita selityksiä. Yöllä saa onneksi nukuttua, kun Suna aloittaa huutonsa vasta aamusta. Ruokahalu sillä on edelleen valtaisa, toisin kuin norskeillamme, eikä se ole (ainakaan vielä) merkkaillut minnekään. Eiköhän tästäkin selvitä, toivottavasti ei jatkossa juokse kovin usein. Meidän puolestamme Suna olisi voinut odottaa vielä kuukauden tai pari, mutta sitten sitä taas miettii että se olisi voinut aloittaa jo joskus neljän kuukauden iässä...

Helsingin näyttely jäi meiltä väliin Puuliiton lakon takia, mikä oli ihan hyvä asia, sillä Yukille iski juuri sopivasti sunnuntaille paha ripuli, joka onneksi meni ohi maanantaihin mennessä. Se oli todella surkea näky kyhjöttäessään sohvannurkassa aivan yksin. Se olikin aivan onnessaan, kun me maanantaina pesimme sen turkista siihen tarttuneet jätökset. Muuten kissat ovatkin olleet terveitä, onneksi ei tuo mahatautikaan kestänyt sen pidempään. Seuraava näyttely meillä onkin ensivuoden puolella, sinne lähtevät näillä näkymin Fuchi ja Suna. Yukin seuraava näyttely on varmaan joskus kesällä/syksyllä, kun se on ehtinyt toipua pennuistaan ja kasvattaa mahdollisesti vähän karvaakin..

Tietokoneemme on taas kasassa, ja kotisivujen kanssa on tapahtunut edistystä. En lupaa mitään, mutta yritän saada ne valmiiksi ensiviikkoon mennessä, kun verkkotunnuskin on jo tilattu. Ne ovatkin jo periaatteessa valmiit, pitää vain säätää hieman eräiden kuvien kanssa, kun eivät meinaa asettua sinne minne pitäisi. Mutta katsotaan nyt. Yritän myös tulevaisuudessa päivittää tätä blogia vähän useammin (montakohan kertaa tämäkin on tullut luvattua?), ja ottaa tuoreita kuvia kissoista viikonloppuna, tässä postauksessa niitä kun oli sen verran vähän...

-Marleena

Satunnaisia kuvia ja syysterveisiä

2010-10-04T19:09:00.004+03:00

Välillä sitä alkaa miettiä, että mihin se aika nykyään katoaa... Tässä olisi pitänyt saada kaikenlaista aikaan sitten Pirokin näyttelyn, mutta eipä ole mitään valmiina. Ja aikaa on kulunut vajaa kuukausi. Puolustukseksi voi varmaan sanoa, että meidän koneestamme lähti c-asema huoltoon, ja asiat täytyy toistaiseksi hoitaa vanhalla pöytäkoneella, vuosimallia 2004. Perusasiat sillä sujuvat ihan hyvin, mutta suuremmat kuvanmuokkaukset ym. joutuvat odottamaan, koska parempi kuvankäsittelyohjelma ja fontit ovat (tai olivat, sillä varmuuskopiointi ei onnistunut) sillä toisella koneella. Mutta eiköhän tämä tästä :)

Täällä on ollut toistaiseksi ihan lämmintä, lämpötila on ollut öisinkin plussan puolella, niinpä kissat käyttävät tarhaa ahkerasti. Kohta kulkuaukko täytyy kuitenkin sulkea ja siirtyä oven kautta kulkemiseen, kissat kun eivät osaa kulkea luukuista. Aurinkoisiakin päiviä on tässä syksyn mittaan ollut jonkin verran, niin että kuvien ottaminen on ollut mahdollista. Olemme ajatelleet viedä tytöt jonain lämpimänä viikonloppuna retkelle Metlan puulajipuistoon. Norskit ainakin olisivat siellä varmaan elementissään, ja miksei myös Suna... Sille on muuten tekeillä villapaita, jotta ulkona käyminen olisi mukavampaa, toivottavasti se suostuu myös pitämään sitä. Ohjeesta kiitos Luolaleijonille.

Fuchi oksenteli eilen, ja päivystävä eläinlääkäri epäili vatsaflunssaa/vierasesinettä. Hoitona oli lepo, ja nyt Fuchi voikin jo paljon paremmin, ei ole oksennellut yhtään ja on muutenkin pirteä. Tämän 'ihmeparantumisen' perusteella kallistumme vierasesineen puolelle, mutta mistäs sitä koskaan tietää...

Ensi sunnuntaina me lähdemme taas koko porukalla Helsinkiin, ellei tämä Fuchin oksentelu nyt osoittaudu siksi vatsaflunssaksi. Se onkin tytön viimeinen näyttely avoimessa, seuraavassa se kilpaileekin kastraattien sarjassa. Fuchi pääsee siis viettämän leppoisaa kastraattielämää melko pian näyttelyn jälkeen :)

Sunallekin (3.4kg) pitäisi kohta alkaa etsiä sulhoa, mutta se saa toistaiseksi odottaa, kun juoksusta ei ole näkynyt mitään merkkiä. Pennut sillä olisi tarkoitus tehdä joskus loppukeväästä, riippuen tietysti siitä, milloin se juoksunsa aloittaa ja koska kolli on käytettävissä. Jonkinlainen titteli sille olisi kiva saada, mutta sekin riippuu täysin em. seikoista ja siitä, mitä tuomarit tytöstä tykkäävät. Mutta kaikki aikanaan, kunhan nyt saataisiin nuo kotisivut valmiiksi :)

Näyttelykuulumisia Tampereelta

2010-09-06T18:54:00.000+03:00

Tässä onkin ollut melkoisen pitkä päivitystauko sitten edellisen postauksen, mutta se johtuu ihan siitä, ettei tässä ole tapahtunut mitään ns. merkittävää. Mutta eiköhän tilanne tästä kohennu, kotisivut olisi tarkoitus laittaa kohta alulle, ja Yukille on jo alustavasti sovittu kolli. Mutta siitä lisää myöhemmin ;)

Olimme koko perheen voimin PIROKin näyttelyssä Tampereella, ja siellähän meni ihan mukavasti...

Kameramies oli paikalla vain sunnuntaina, kuvia on siis melko vähän.. Sunaa tuomaroivat siis lauantaina Pia Nyrup ja sunnuntaina Thea Friskovec. Molemmat pitivät hyvin paljon tytön väreistä ja sen kauniista tikkikuviosta. Myös päänmuotoa ja ruumiinrakennetta kehuttiin. Korvien pitäisi tosin sijaita alempana, ja silmät saisivat olla hieman vihreämmät. Mutta kaikkea ei voi saada, ja pääasia on että Suna käyttäytyi nätisti koko näyttelyn ajan (ja myös automatkalla). Olemme hyvin ylpeitä pikku tytöstä, vaikka paneeliin emme päässeetkään :)

Kuutosryhmässä oli taas kerran kilpailu kovaa, ja tällä kertaa Fuchilta jäi serti saamatta. Se oli molempina päivinä EX3. Fuchia tuomaroivat Charles Spijker-Schukin ja Henry Hornell. Kroppa ja turkinlaatu ovat tällä tytöllä kunnossa, mutta kun se profiili ei ole suora.. Hienosti oli tämäkin tyttö molempina päivinä, käytös on parantunut todella paljon viime vuodelta, jolloin tuomarille hieman kiroiltiin. :)

Yukin menestys jatkui tasaisena, se valmistui lauantaina International Championiksi ja sai sunnuntaina ensimmäisen sertinsä luokassa 5. Tuomareina olivat Anne Köhn ja Marjatta Koskenkangas. Yukin valtteja ovat molempien mielestä hyvä ruumiinrakenne ja luusto, mettisilme ja pää. Profiilissa ja hännässä voisi olla enemmän pituutta. Oli muuten ensimmäinen kerta vähään aikaan, kun paino oli kokoon nähden ok. Talviturkki tekee ihmeitä ;) Vp:n ja TP:n vei molempina päivinä FoxyPaw's Rosy Dawn, joka myös oli BIS molempina päivinä. Paljon onnea meidänkin puolesta :)

Näimme näyttelyssä monia tuttuja kasvattajia ja kissoja: Katinkurun ja Kissafarin kissoineen ja kasvatteineen sekä Skazki Polgaran, näin muutaman mainitaksemme. Oli kiva tavata taas pitkästä aikaa :) Seuraavaksi menemme joko ERY-SYDin tai TUROKin näyttelyyn, ellei jotain mullistavaa tapahdu. Siinä olikin kai kaikki tältä erää...

-Tiina ja Marleena

Kuvia

2010-07-18T21:11:00.001+03:00

Nämä kuvat ovat odottaneet postaamistaan jo kymmenen päivää, joten eiköhän ala olla korkea aika julkaista ne :) Tämä postaus keskittyy lähes yksinomaan kuviin, sillä mitään mielenkiintoista ei ole kissarintamalla juurikaan tapahtunut... Punnitsimme tänään kissat, ja tulokset olivat seuraavat: Yuki 4.1 kg, Fuchi 3.9 kg ja Suna 2.4 kg. Niihin kannattaa kuitenkin suhtautua vähän varauksella, sillä esim. Yukin paino heitti eri punnituskerroilla puolitoista kiloa, ja Fuchi painoi ensimmäisellä kerralla 2.2kg, mikä ei tietenkään voi mitenkään pitää paikkaansa... No, nyt niitä kuvia.

Yuki:

Yuki ja kasvava kauluri.

Luulisi, että noiden tassujen omistaja painaisi enemmänkin, mutta ei...

Loppuun pari ilmeilykuvaa; kyllä se Yuki osaa :)

Fuchi:

Yksi parhaista tästä tytöstä saatuja kuvia...

Fuchi esittelee profiiliaan

Kyllä se tämäkin tyttö osaa ;)

Toinen hyvin onnistunut kuva, harmi kun hansikkaat sattuivat mukaan...

Suna:

"Kieltäydyn katsomasta kameraan."

Suna koko komeudessaan :)

"Mitähän tuolla on?"

Siinä ne sitten olivat... Lisää on tulossa, kunhan Fuchi päättää karvanlähtöaikansa, tyttö on aika homssuisen näköinen juuri nyt...

-Tiina ja Marleena

Alku & hieman yleistä infoa

2010-07-07T20:01:00.001+03:00

Tervetuloa seuraamaan FIN*Crimsonette's kissalan blogia. Täällä käsittelemme kissaperheemme elämää, kerromme näyttelyistä sekä laitamme kuvia, jotka eivät löydä tietään kotisivuille (tulossa syksyn kuluessa). Blogin kirjoittamisesta, kotisuvujen teosta, kuvien ottamisesta ym. informatiivisesta vastaan pääasiassa minä, Marleena, Tiina puolestaan hoitaa enemmän käytännön asioita. Pahoittelen lyhyttä aloitusta sekä sisällön vähäisyyttä; lisää on tulossa lähiaikoina kunhan lämpötila hieman laskisi, että pääsisimme taas ulos kuvaamaan kissoja... No, joka tapausta lukeminen on viisainta aloittaa täältä, ja jatkaa siitä alaspäin. Jos blogissa ilmenee jotain ongelmia, esim. väärään paikkaan johtava linkki, toivon että otatte minuun yhteyttä, niin voin korjata asian. Olen myös innokas kuulemaan, miltä blogi näyttää erikokoisilla näytöillä (omamme on 1920x1020). Blogin sisältöä ja ulkoasua saa vapaasti kommentoida nyt ja tulevaisuudessa, kritiikki ja parannusehdotukset otetaan innolla vastaan!

-Marleena